HJK:lla on paremmat mahdollisuudet voittaa ottelupari Fenerbahcea vastaan kuin Malmöa vastaan

HJK:n puolustus pelasi Daniel O’Shaughnessyn ja Valtteri Morenin johdolla puolustuksellisesti vahvan ottelun - kuten myös takapiru Tim Sparv. Pelin avaaminen oli sen sijaan hätäistä.

Jalkapallo

HJK:lla on paremmat mahdollisuudet voittaa ottelupari Fenerbahcea vastaan kuin Malmöa vastaan

HJK:lla on edelleen erinomaiset mahdollisuudet päästä Eurooppa-liigaan tappiosta huolimatta. KuPSilla jäi sen sijaan paljon harmiteltavaa.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 19.8.2021 | KUVAT All Over Press

23.58: Joel Perovuo: Paremmat mahdollisuudet kuin Malmöa vastaan

HJK esiintyi kelvollisesti Turkin illassa. Sanoisin, että Klubilla on rahkeet pelata vieläkin paremmin. Paljon mahdollisuuksia jäi hyödyntämättä.

On selvää, että aina ei voi nähdä tai tehdä oikeaa päätöstä jalkapallo-ottelussa, mutta liian usein maalivahti Jakob Tånnander ja Klubin alakerta sortuivat nopeaan pitkään avaukseen, jolla ei ollut selvää kohdetta tai sitten potku ei ollut onnistunut. Fenerbahce oli odotettua enemmän vaiheessa ja Klubi olisi tarvinnut muutaman pallon enemmän Filip Valenčičille Fenebahcen linjan eteen ja tällä hetkellä juhlisimme voittoa tai vähintään tasapeliä.

Tähän olisi auttanut varsinkin ensimmäisellä jaksolla Tim Sparvin tarkempi sijoittuminen kentällä. Nyt vaikutti siltä, että Sparv halusi kovasti olla pelissä mukana ja se valitettavasti välillä johti siihen, että HJK ei pystynyt pelaamaan Sparville hänen juostua liian lähelle palloa laitaan. Siinä samalla meni mahdollisuus pelata Sparvin kautta keskeltä painottoman puolen taskuun, jossa Santeri Hostikka tai Valenčič olivat tasaisesti vapaana.

Toisella jaksolla Fenerbahce oli alun painejaksonsa jälkeen pelattavissa ulos parin kaistanvaihdon kautta, mutta HJK pelasi edelleen palloa liikaa nopeasti linjan taakse, eikä Klubi saanut oikein hyvää rytmiä hyökkäyspelaamiseensa. Juuri kun näytti siltä, että Klubi sai taas tilanteen haltuunsa, Fenerbahce iski yllättävällä kaukolaukauksella 1-o-jojtoon. Samankaltainen pelaaminen jatkui loppuun asti, eikä juuri kulmapotkuja kummempaa nähty HJK:lta.

On kuitenkin hienoa nähdä, kun suomalainen joukkue pelaa tasapäisesti vieraissa eurooppalaista suurseuraa vastaan.

Toisessa ottelussa ensi torstaina HJK:lla on vielä paremmat saumat voittaa tämä ottelupari kuin Malmöa vastaan. HJK pystyy parantamaan illan pelistä, toki varmasti myös Fenerbahce. En vain usko siihen turkkilaisten osalta ottaen huomioon illan sekavahkon esityksen ja seuran vaikeudet pelaajien kanssa. Myös Boltin tekonurmi antaa Klubille lisäedun kotipelissä.

23.40: Ottelu päättyy

Loppunumerot 1-0 Fenerbahcelle – mutta mikä tärkeintä: erinomainen esitys HJK:lta ja Klubilla edelleen hyvä mahdollisuus päästä Euroopan liigaan, kun joukkueet kohtaavat Helsingissä ensi torstaina. Pallonhallinta 57-43 Fenerille. laukaukset 12-5.

23.17: HJK:n kerroin kimposi

Expekt nosti Fenerbahcen johtomaalin jälkeen Klubin vierasvoiton kertoimen 56.00:aan. Tasurille kerroin 8.50.

23.14: Joel Perovuo: Yllättävä maali vasten Klubin kasvoja

HJK kesti toisen jakson alun paineen ja Klubi olisi tarvinnut  hiukan rauhallisuutta maalivahdille ja alakertaan  pelinavaamiseen. Fenerbahce oli enemmän vaiheessa kuin ajattelin, ja HJK:lla näytti olevan olevan hyvä mahdollisuus jopa voittaa tämä peli, kunnes Fenerbahce siirtyi Muhammedin yllättävällä ja laadukkaalla kaukolaukauksella 1-0 johtoon. Se ei kuitenkaan muuta sitä, miltä tilanne näytti ennen maalia. HJK on edelleen mukana ottelussa. Toivottavasti tappioasema saa Klubin terästämään entisestään omaa peliään.

23.10. Fenerbahce iskee johtomaalin

20-vuotias Muhammed Gümüskaya kiskaisee vaihdosta tultuaan 20 metristä vasemmallaan upean laukauksen rangaistualueen kulmasta ylähirren kautta sisään. Komea maali.

23.09: HJK vaihtaa

Riku Riski ulos, David Browne sisään.

23.06: Özil vaihtoon

Tuttu näky. 60 minuuttia peliä pelattu ja Mesut Özil löntystelee vaihtoon. Ei ollut Özilistä tämän(kään) ottelun ratkaisijaksi.

22.51: Toinen puoliaika käynnistyi

Peli taas käynnissä. Tilanne edelleen 0-0.

22.40: Sari Knows

22.35: Tilanne tauolla 0-0

HJK hyvin mukana ottelussa ensimmäisen jakson jälkeen. Pallonhallinta Fenerbahcelle 54-46, laukaukset 3-3, joista Fenerillä kaksi maalia kohti, HJK:lla ei yhtään. Kulmat Fenerille 2-1.

22.23: HJK:n tasapelin kerroin 3.10

Expekt tarjoaa HJK:n vierasvoitosta kertoimen 7.00 ja tasapelistä 3.10. Tällä hetkellä tasapeli ei olisi hullumpi haku.

22.18: Pallonhallinta tasoittuu

Puoli tuntia pelattu. Pallohallinta oli ottelun alussa Fenerbahcelle 60-40, mutta prosentit ovat nyt 54-46. Laukaukset 2-2, joista Fenerillä yksi maalia kohti. Sekin vaaraton. Kulmat 2-0 turkkilaisille.

22.04: Joel Perovuo: Klubi on aloittanut hyvin

HJK:n käyttämä 4-4-2 sopii hyvin Fenerbahcen 3-4-3 vastaan ja Klubi on aloittanut hyvin. Mikäli HJK saa hyökätessä Fenerbahcen laitahyökkääjät hyppäämään toppareitaan vastaan, pääsee HJK etenemään laitapakkien kautta ja sen jälkeen mahdollisuudet vain lisääntyvät. Taskuissa on tilaa, samoin laidoissa. Riskin veljekset ovat menossa linjan taakse.

Santeri Hostikalla oli vartin kohdalla mahdollisuus pelata kaksikin pelaajaa läpi yhdellä kosketuksella. Valitettavasti syöttö lähti vasta toisella kosketuksella ja tilanne kariutui.

Samoin hyvillä prässihetkillä Klubi on voittanut pallon jo useamman kerran. Olennaista puolustaessa on malttaa pysyä muodossa ja siirtyä nopeasti puolelta toiselle. Prässihetket on toistaiseksi valittu hyvin ja monta pelaajaa on tehnyt sen samaan aikaan hienosti.

21.58: Iloisia veikkoja

21.45: HJK:n ottelu alkoi

Ja nyt taas mennään. Ottelu alkoi. Mikko Innanen pippureissaan Viaplaylla.

21.33: Joel Perovuo: Sparvin kestäminen olennaista

HJK:n kannalta on olennaista, pystyykö Tim Sparv pelaamaan 90 minuuttia ja mikä on Santeri Hostikan tatsi pitkän pelaamattomuuden jälkeen. Fenerbahce pelaa odotetussa kokoonpanossa Mesut Özil johtotähtenään.

 

21.29: Joel Perovuo: Pahalta tuntuu KuPSin puolesta

Kyllähän tässä pahalta tuntuu kuopiolaisten puolesta.

Simo Valakarin pelisuunnitelma toimi jo ensimmäisellä puoliajalla. Union ei kyennyt tehokkaasti esimerkiksi prässäämään KuPSia, vaan joutui alistumaan kuopiolaisten taitavan pallonsiirtelyn edessä useampaan otteeseen. Erityisesti negatiivisen tuen käyttö ja siitä tiputus ja kaistanvaihto oli kovaa kamaa KuPSilta, ja peli näytti olevan aika hyvin hallussa.

Kunnes.

Kunnes ennakossa esiin nostamani KuPSin ongelmat alkoivat näkyä. Tähän päälle KuPS teki kaksi täysin anteeksiantamatonta pallonmenetystä ja Jordan Sebban saa pyydellä kopissa anteeksi joukkueelta niitä molempia. 0-4 maalissa nähtiin ikään kuin kruununa pallon menetyksen lisäksi vielä ennakossa mainitsemani Henri Toivomäen väärä päätöksenteko avoimen pallon tilanteessa. 0-3 maali oli myös menetyksestä, mutta siinä oli vielä paljon tehtävissä maalin estämiseksi.

Rangel ja Udoh toivat toisella jaksolla vaarallisuutta kentälle henkilökohtaisella erikoisosaamisellaan ja maali oli lähellä.

KuPSille on nostettava hattua heidän pelaamisestaan. Syö varmasti isosti, että taululla ovat nuo lukemat. Täytyy muistaa, että Valakarin prosessi on vasta nuori ja KuPS tulee todennäköisesti olemaan vielä vahvempi ensi kaudella.

Johannes Kreidl joutui poimimaan pallon neljästi selkänsä takaa torstaina.

21.24: Istanbulin ylpeys

Fenerbahçe S.K. on virallisesti Fenerbahçe Spor Kulübün jalkapallojaosto. Seura tunnetaan tuttavallisemmin Fenerinä tai FB:nä. Seuran lempinimi on Sarı Kanaryalar eli Keltaiset kanarianlinnut. Keltainen on tärkeä tarkennus, sillä maailmasta löytyy myös punaisia kanarianlintuja.

Fener on voittanut 125-vuotisen historiansa aikana 28 Turkin mestaruutta, mikä on enemmän kuin millään muulla seuralla Turkissa. Vuonna 1959 perustetun Turkin Superliigan mestaruuksia Fenerillä on 19.

Fenerbahçe pelaa kotiottelunsa 50 530 katsojaa vetävällä Şükrü Saracoğlu Stadiumilla. Stadionilla on käytössä hybridinurmi, joka on luonnonnurmen ja tekonurmen yhdistelmä.

Fener on tunnettu vanhojen sotaratsujen viimeisenä näyttämönä. Fenerissä ovat pelanneet uransa loppuvaiheessa muun muassa Nicolas Anelka, Roberto Carlos, Robin van Persie ja Nani.

Mesut Özil tietää, mille miljoonat haisevat.

21.23: Kallis on nimesi, Mesut!

Fenerbahcen nykyisen joukkueen nimekkäin tähti on Arsenalista tammikuussa hankittu Mesut Özil. Özil oli Arsenalin parhaimmin palkattu pelaaja ja Arsenal sitoutui maksamaan Özilin Arsenalista ja Fenerbahçesta saaman palkan erotuksen hänen sopimuskautensa loppuun. Niinpä Arsenal maksoi Özille 19,2 miljoonaa euroa sopimuksen mukaisia korvauksia kesäkuun lopussa.

21.23: Bjarne sai kuparisen rikki

Mesut Özil oli Arsenal-siirtonsa jälkeen koko kevään kohmeessa, kuten hän ollut viimeiset viisi vuotta. Özil pelasi viime kaudella kymmenen ottelua varsin vaihtelevalla menestyksellä. Uuden kauden Özil aloitti pirteämmin ja hän iski Fenerin 1–0-voittomaalin viikonloppuna Adanaa vastaan. Maali oli Özilin ensimmäinen Superliigassa.

Viime kaudella Fenerin ykköstykki oli ecuadorilainen Enner Valencia, joka viimeisteli 12 liigaosumaa.

21.16: Yksi lensi yli käenpesän

Fenerbahcen riveistä puuttuu Turkin maajoukkueen keskikenttäpelaaja Ozan Tufan, joka siirtyi torstaina koko kauden mittaisella lainasopimuksella Englannin Valioliigan Watfordiin. Fenerbahce on neuvotellut viimeiset viikot Arsenalin laitapuolustajan – ja Mesut Özilin henkivartijan – Sead Kolašinacin ostamisesta.

21.15: Sparv ja Özil avauksessa

Mesut Özil pelaa Fenerbahcen avauksessa.

HJK:n avaus on puolestaan tässä: Tånnander, Saksela, O’Shaughnessy, Jair Silva, Hostikka, Riku Riski, Roope Riski,  Murillo, Moren, Sparv, Valenčič ,Vaihtopelaajat: Keto, Niemelä, Dahlström, Väänänen, Benissan, Browne, Olusanya, Peltola.

20.54: Ohi on!

Ottelu päättyy 4-0. Se on sellainen johto, että tästä ei KuPS enää nouse edes unissaan toisessa osaottelussa ensi torstaina Berliinissä. Kaksi vuotta sitten Dynamo Minsk kaatoi Eurooppa-liigan karsinnassa Zenitin ensimmäisessä osaottelussa kotonaan 4-0, mutta Zenit voitti kotonaan 4-0 – ja murjoi jatkoajalla 8-1-lukemat. Vai olisiko tässä sittenkin sauma?

Christopher Trimmelin oli helppo hymyillä torstaina Stadikalla.

20.51:  Virhe ja 4-0

Ja sitten Union iskee toisessa päässä vastaiskusta – ehkä hieman paitsiolta haisevasta tilanteesta. Maalin viimeistelee Andreas Voglsammer.

20.49: KuPS taistelee

KuPSilla kaksi loistavaa paikkaa minuutin sisällä. Varsinkin Henri Toivomäen ylärimaan osunut pukkaus oli senteistä kiinni. Hienoa taistelua – ja asennetta! Senttien lisäksi myös minuutit loppuvat. Mennään lisäajalle.

20.37: KuPS vaihtaa vielä

Pois Boateng ja Ikaunieks, kentälle Haarala ja Vidjeskog.

20.30: Kesän suurin

Ottelun yleisömäärä on 5632 katsojaa. Upea luku, vaikkei KuPSin uutta yleisöennätystä tullutkaan.

20.15: KuPS tekee seuraavan maalin?

KuPSin voiton kerroin Expektillä on jo 801.0, mutta miltä tämä kuulostaisi? KuPS tekee seuraavan maalin – 5.20.

20.04: Toinen jakso käynnissä

Toinen jakso käyntiin. KuPS heittää kentälle Udohin, Rangelin ja Aspegrenin. Väyrynen, Niba ja Uzochukwu vaihtoon.

19.59: Joel Perovuo: Toivottavasti lahjat olivat tässä

KuPSille jäi ensimmäisestä jaksosta totta kai karvas maku. 0-3 ei oikeastaan kuvasta pelitapahtumia, mutta kaksi ”ilmaista” maalia teki homman Unionille helpoksi.

Toisella jaksolla KuPS toivottavasti jatkaa aktiivista pallollista peliään ja heillä on hiukan enemmän malttia tekemisessään. Maali kerrallaan on se, mitä KuPSin on ajateltava. Toivottavasti lahjat berliiniläisille olivat tässä.

19.52: Näätä kihisee: Onko tämä sitä lohkoamista?

19.49: Joel Perovuo: Maalit helppoja virheitä

Union Berliniin maaleista jäi hieman harmittava maku. Ensimmäinen maalissa Ricardolla unohtui päätehtävä.  Sen jälkeen KuPS teki kaksi helppoa virhettä, joista Union iski kaksi maalia. Vaatimustaso on tällainen Bundesliiga-joukkuetta vastaan.

2-0 maalissa ei ollut KuPSin menetyksen jälkeen juurikaan tehtävissä, niin nopeasti pallo oli verkossa. 3-0 maalissa menetys tapahtui laidassa ja KuPS oli paremmin valmiina puolustamaan, mutta reaktio menetyksen jälkeen ei ollut riittävä. Tämän lisäksi Toivomäki antoi aivan liikaa tilaa Kruselle syöttää keskellä, aivan kuten Ricardo seuraavaksi teki maalintekijä Awoniyin kanssa.

19.48: Ensimmäinen jakso paketissa

Nyt on jonkun verran kylmää puuroa lautasella. KuPS 0-3-tappiolla ja vastassa Bundesliigan joukkue. Ennuste ei ole paras mahdollinen.

19.36: Arvaako joku KuPSin kertoimen?

Expekt nosti jälleen KuPSin kotivoiton kerrointa. Arvaako joku, miten suureksi? 476.0!

19.32: Ja 3-0

Nyt alkaa taivas tummeta. Taiwo Awoniyi iskee jo kolmannen pallon KuPSin verkkoon. Se on nyt menoa.

19.30: Se on sitten 2-0 Unionille

Max Kruse iskee vieraille toisen maalin. Nyt tarvitaan sitten taas Astanan ihmettä.

19.16: Joel Perovuo: Odotettu vuotokohta

Ennakossa mainittu huono keskitysten puolustaminen kostautui 1-0 maalissa. Paulo Ricardon tehtävä tuossa tilanteessa on katkoa juuri maalisyötön tyyppiset syötöt maalin ja itsensä välistä, eikä välittää vartioinneista tai muusta. Henri Toivomäki olisi tietenkin huipputason puolustamisella kyennyt estämään maalin vielä viimeistelyvaiheessa, mutta nyt jäätiin senteistä kiinni.

19.12: Nyt pamahti kerrointa

Expekt nosti KuPSin kotivoiton kertoimen kertaheitolla 21.00:aan.

19.07: King Taiwo iskee 1-0

Kylmä suihku KuPSille. Taiwo Awoniyi iskee vieraat 1-0-johtoon ohjaamalla Tymoteusz Puchaczin syötön läheltä KuPSin maalin kattoon. Tuli vähän tyhjistä tuo maali.

19.01: Ja kello käy

KuPSin ja Union Berlininin välinen ottelu alkoi 19.01.

18.45: Vartti ottelun alkuun – Näätä kuumana

Samuel Savolainen lähetti tämän kuvan 18.45. Ilmeisesti sanoja ei tarvita. Tai ainakaan ne eivät olisi painokelpoisia.

No nyt on Näädän pulssi hieman rauhoittunut.

”Jono ei vedä”, on lyhyt viesti.

18.40: KuPSin kerroin jo 9.00

KuPSin kotivoiton kerroin Expektillä on noussut jo 9.00:aan. Tim Väyrisen kerroin ensimmäiseksi maalintekijäksi on 11.50.

18:32: Joel Perovuo: Popovitšilla iso näytönpaikka

KuPS avaa odotetusti 5-3-2/5-4-1 puolustusmuodossa. Hyökkääminen tulee todennäköisesti olemaan 3-4-3. Urho Nissilän puuttuminen ensimmäisestä osasta on toki iso menetys pallolliseen peliin ja Nissilän korvaavalla Anton Popovitšilla on iso näytön paikka.

18.19: KuPS-Union Berlin kokoonpanot:

KuPS: Kreidl – Uzochukwu, Toivomäki, Paulo Ricardo, Carrillo, MacDonald – Nana Boateng, Sebban, Popovitch – Väyrynen, J. Ikaunieks. Vaihtopelaajat:  Rissanen, Töyräs, Aspegren, Hämäläinen, Heinonen, Järvinen, Jyry, Vidjeskog, Haarala, Lucas Rangel, Udoh.

Union Berlin: Luthe – Friedrich, Knoche, Baumgartl – Trimmel, R. Khedira, Puchacz, Öztunali, Haraguchi – Awoniyi, Kruse. Vaihtopelaajat:  Busk, Rönnow, Gießelmann, Jaeckel, Ryerson, Becker, K. Behrens, Ingvartsen, Teuchert, Voglsammer

18.15: Kahden huivin kannattajat harvassa

Pohdimme Savon Sanomien legendaarisen urheilutoimittajan Markus Karjalaisen kanssa, miten paljon Suomessa mahtaa olla kannattajia, joiden sydämeen mahtuu sekä HJK että KuPS. Markuksen mukaan ”kahden huivin” kannattajat ovat harvassa.

”Klubi on ollut kuopiolaisille punainen vaate aina, eikä Kuopiossa sen onnistumisia liikaa toitoteta, vaikka voittaisi Mestarien liigan”, Markus totesi.

Kolme tunnettua nimeä löydettiin nopealla mietinnällä. Aulis Rytkönen, Markku Hyvärinen ja Josa Jäntti. Aalis ja Hyyre katsovat illan matseja jo taivaskanavilla, mutta Josa on edelleen perinteisempien kanavien äärellä. Terveiset vaan Josalle!

KuPSin ja HJK:n historiasta löytyy Aulis Rytkösen ja Markku Hyvärisen lisäksi kolmaskin mielenkiintoinen molemmissa seuroissa pelannut pelaaja – Bo Sjöstedt. Hän pelasi 1960-luvulla jalkapalloa KuPSissa ja HJK:ssa – ja jääkiekkoa HJK:ssa ja KalPassa.

18.10: Naatitaan vai nuatitaan?

Sain eteeni erikoisen kysymyksen: Miksi KuPS:in legendaarisen motto ”naatitaan, ei laakasta” sanotaan muodossa ”naatitaan” eikä ”nuatitaan”?

Tässä helppo muistisääntö: Kauppinen-niminen mies muutti Kuopioon ja ei aikaakaan, kun savolaiset alkoivat kutsua häntä Kaappiseksi. Kauppinen ajatteli, että johan on – joten hän muutti nimensä Kaappiseksi. Ja mitä tekivät savolaiset? Kysyivät seuraavalla kerralla, että mitteepä Kuappinen.

Näin. Naatitaan jatkossakin.

18.05: Yleisöennätys vaarassa?

Yksi illan mielenkiintoisia seurattavia on KuPSin ja Union Berliinin välisen ottelun yleisömäärä. KuPSin nykyinen kotiotteluiden ennätys on toissa syksyn KuPS-Honka-ottelusta, jota oli seuraamassa 7114  katsojaa. Illan otteluun on myyty yli 5000 lippua ennakkoon, joten ilmassa on ennätyksen merkit.

17.55: KuPSin avauskokoonpano

Kriedl, Uzochukwu, Toivomäki, Ricardo, Niba, Carrillo, Boateng, Sebban, Popovitch, Väyrynen, Ikaunieks.

17.52: Kulttiseura

1. FC Union Berlin on jalkapallomaailmassa kulttiseuran maineessa. Se perustettiin nykymuotoisena virallisesti vuonna 1966, mutta seura itse katsoo historiansa ulottuvan vuoteen 1906.

Toisen maailmansodan jälkeen seura jäi Itä-Berliinin puolelle ja joutui muiden itäsaksalaisten seurojen tavoin Stasin julman nyrkin alle, sillä Stasin ja ennen kaikkea Stasin päällikkönä vuosina 1957–1989 toimineen Erich Mielken suosikki oli Dynamo Berliini. Ja siinä vallanjako-opissa FC Uniolla ei ollut muuta tilaa kuin olla väylä Stasia vastustaville voimille.

Union Berliinin pyhä kolmiyhteys – pelaajat, kannattajat ja metsä.

Saksojen yhdistyttyä FC Union aloitti hitaan nousun kohti nykyistä suuruutta. Unelma toteutui kaudella 2018–19, jonka päätteeksi FC Union nousi ensimmäisenä entisenä itäberliiniläisenä ja viidentenä entisenä itäsaksalaisena seurana Bundesliigaan. FC Union sijoittui avauskaudellaan Bundesliigassa 11:nneksi ja viime kaudella seitsemänneksi, mikä toi sille paikan Konferenssiliigan karsinnoissa.

FC Union pelaa kotiottelunsa Stadion An der Alten Förstereilla. Stadion vetää reilut 22 000 katsojaa, musta stadionilla on vain 3600 istumapaikkaa.

FC Union ei ole millään mittarilla tavallinen seura. Sillä on aina ollut vahva suhde omiin kannattajiinsa. Kun stadionia remontoitiin reilut kymmenen vuotta sitten, yli 2000 kannattajaa tuli avuksi ja työskenteli vapaaehtoisesti rakennustöissä yli 140 000 tuntia. Vuoden 2014 MM-kisoissa kannattajat toivat stadionille yli 800 sohvaa katsoakseen MM-kisojen jättiskriiniltä. FC Union tunnetaan myös joululaulutapahtumasta, johon osallistuu vuosittain noin 27 000 ihmistä laulamaan joululauluja ja juomaan Glühweinia.

FC Union tunnetuin kasvatti on Robert Huth, mutta hän ei pelannut yhtään ottelua seuran edustusjoukkueessa ennen siirtymistään Chelseaan vuonna 2001.

17.52: King Taiwo

FC Unionin tämän hetken kohutuin pelaaja on kesällä 7 miljoonalla eurolla Liverpoolista hankittu 23-vuotias nigerialainen Taiwo Awoniyi. Awoniyi pelasi jo viime kaudella lainalla Unionissa, ja vakuutti seurajohdon maksamaan FC Unionin kaikkien aikojen suurimman siirtosumman. Awoniyi teki Union maalin Bundesliigan avauskierroksella, kun Union pelasi kotonaan 1–1-tasapeliin Bayer Leverkusenin kanssa.

17.35: Joel Perovuo: Asetelma Turkissa on herkullinen

HJK kohtaa hiukan erilaisen haasteen kuin KuPS. Fenerbahce on joukkueena erilainen kuin Union Berlin ja tilanne on myös henkisesti erilainen kuin kuopiolaisilla.

KuPS joutuu äärirajoille myös henkisesti, jos he onnistuvat horjuttamaan Unionia, mutta Klubi voi nojata jo varmistuneeseen Konferenssiliigan paikkaansa. Toki panokset kovenevat myös HJK:n leirissä, jos he yllättävät helppoa voittoa odottavan Fenerbahcen Turkissa.

HJK:n mahdollisuus otteluparissa liittyy samoihin periaatteisiin kuin KuPSilla. Fenerbahcen tasoisen laadukkaan vastustajan voittamiseen kaksiosaisessa otteluparissa ei ole oikotietä.

Haluaisin nähdä samanlaisen alun Klubilta kuin Malmössa, jossa se pyrki prässäämään ylhäältä aina kuin mahdollista ja muutenkin pelaamaan täysin omilla ehdoillaan. Turkkilainen kotiyleisö kääntyy omiaan vastaan nopeasti ja vastaavasti HJK:n pelaajien on osattava imeä energiaa tuosta hienosta ja äänekkäästä tunnelmasta. Nämä ottelut ovat useille pelaajille uran kohokohtia, joissa on hienoa loistaa.

Mikäli Mesut Özil on avauksessa, on HJK:lla hyvä mahdollisuus avata peliä, sillä Öziliä ei kauaa kiinnosta juosta pallon perässä. Hän ei ole muutenkaan ainoa pelaaja Fenerbahcessa, joka herää vasta siinä vaiheessa, kun pallo on omilla.

Pelillisesti HJK:lla on hyvä mahdollisuus murtautua niin laidoista, kuin myös taskuista. Tämä riippuu lähinnä vain siitä, pystyykö HJK pelaamaan rennosti omalla tasollaan ja kuinka kurinalaisesti Fenerbahce pelaa Klubia vastaan.

Vaarallinen Roope Riski on myös avainroolissa hyvin ajoitettujen pystyynjuoksujensa kanssa. Riski osaa myös kiusata jatkuvasti vastustajan puolustajia prässillään, kuten Neftci sai konkreettisesti kokea.

Erikoistilanteista olen puhunut jo useamman kerran, mutta niin se vain on ystävät hyvät, että niillä on iso rooli jalkapallossa. Jos mikä tahansa joukkue haluaa mennä jatkoon tai voittaa ”laadukkaamman” vastustajan, on sen melkein pakko voittaa erikoistilanteet eli tehtävä niistä maali ja pidettävä vastustaja nollilla.

Uhkana HJK:lle on se yleisön ja ottelun tuoma paine, joka saattaa myös vaikuttaa negatiivisesti.

Toinen selvä asia on tietenkin Fenerbahcen laadukkaat pelaajat Özilin johdolla. Fenerbahce on suurseura, joka on pystynyt haastamaan varsinkin kotonaan parhaimmillaan koviakin eurooppalaisia joukkueita.

Asetelma Turkissa on herkullinen. Odotan Klubilta isoa esitystä.

17:34: Helsinki on meidän

17.31: Toni Koskela: Fenerbahçella on heikkoutensa

Toni Koskela piti HJK:n tiedotteessa Fenerbahcea hyvin selkeänä joukkueena organisoinnin suhteen. Lisäksi joukkueessa on Koskelan mukaan muutama erittäin hyvä yksilö Mesut Özilin johdolla.

”Fenerbahçella on kuitenkin heikkoutensa. Se on tietenkin itsestään selvää, että hyvän tuloksen saamiseksi meidän pitää onnistua korkealla tasolla niin joukkueena kuin yksilötasolla, mutta me voimme lähteä hyvällä itseluottamuksella tekemään samoja asioita, jotka ovat tuoneet meille tähänkin asti menestystä”, Koskela sanoi.

17.20: Suuren maailman herrasmiehet?

Kuva: Museovirasto

Historiallinen kuva historialliselta matkalta.

HJK pelasi historiansa ensimmäisen eurocup-ottelun syyskuussa 1965 Euroopan cupissa Manchester Unitedia vastaan.

Ensimmäinen osaottelu Olympiastadionilla päättyi Manchester Unitedin 3-2-voittoon. Klubin maalareina ikimuistoisessa ottelussa olivat Kai Pahlman ja Markku Peltoniemi.

Tämä kuva on otettu Manchesterissa, jossa HJK hävisi toisen osaottelun Bobby Charltonille ja kumppaneille 0-6.  Hieno matka Hieno kuva.

17.06: Joel Perovuo: KuPSilla on sauma

KuPS on onnistunut europeleissään jo kahdesti kääntämään vaikean tilanteen edukseen, ja nyt kuopiolaisilla on mahdollisuus kruunata eurourakkansa lohkovaihepaikkaan Konferenssiliigassa. Haaste on kova, kun vastaan asettuu Union Berlin kokeneen Max Krusen johdolla.

KuPSin kannalta olennaista hyökkäyssuuntaan on jatkaa omaa vaarallista pallollista peliään. Samoin KuPS tarvitsee tukea erikoistilanteistaan, kuten Astanaa vastaan vieraissa.

Puolustussuuntaan KuPSilla on pari keskeistä ongelmaa, jotka heidän on kyettävä tekemään paremmin kuin esimerkiksi Astanaa vastaan.

Keskitysten puolustaminen on ensimmäinen ja tähän liittyy samalla keskikenttälinjan tuki puolustuslinjalle.

KuPSin on pakko saada muotonsa kasaan nopeammin menetysten jälkeen, jos välitön prässi ei ole mahdollista ja KuPS joutuu putoamaan matalaan blokkiin. Boksissa toppareiden ja laitapakkien on saatava keskityshetkellä kontakti pelaajiinsa ja oltava tietoisia, mitä selän takana tapahtuu. Laitapelaajien on pyrittävä tekemään kaikkensa estääkseen helpot keskitykset ja toisen keskimmäisen keskikenttäpelaajan on hallittava toisessa aallossa pilkun ympäristöä.

Toinen ongelma liittyy puolustuslinjan toimintaan avoimen pallon tilanteissa.

Erityisesti Henri Toivomäellä on tässä ongelmia. Astanaa vastaan Toivomäen väärä päätöksenteko kostautui läpiajoina kummassakin osaotteluissa, mutta maalivahti Johannes Kreidl pelasti molemmat tilanteet.

Avoimen pallon tilanteessa puolustuslinjan ensisijainen tehtävä on olla kylkiasennossa valmiina tippumaan ja pitää huoli, ettei kukaan juokse läpi. Usein tämä tarkoittaa sitä, että linja tippuu yhdessä alaspäin, kunnes avoin pallotilanne poistuu eli esimerkiksi pallollinen pelaaja kääntyy alaspäin. Tällöin linjan on nostettava ylöspäin, jotta joukkueen välimatkat saadaan pieniksi ja mahdolliset linjassa olevat hyökkääjät jäävät paitsioon.

Mainitsemissani tilanteissa Astanaa vastaan Toivomäellä oli kova halu nostaa linjaa ja hypätä pallolliseen pelaajaan, vaikka hänellä oli vieressään ja toisessa tapauksessa selkänsä takana Astanan hyökkääjä menossa läpi.

Mikäli ette sepustuksistani ymmärrä, voitte katsoa esimerkiksi Youtube-koostetta Astana–KuPS -ottelusta ajasta 6.20. Tämä käytös on toki opittu tapa toimia, mutta siitä voi myös oppia pois.

Toivottavasti Simo Valakari on käynyt tämän asian läpi joukkueen ja Toivomäen kanssa, koska Union Berliiniä vastaan näin helppoja läpiajoja ei ole varaa antaa.

Nähtäväksi jää, pystyykö KuPS venymään vielä kerran. Mahdollisuudet siihen on.

17.05: Simo Valakari: Haluamme kontrolloida

Simo Valakari piti PalloTV:n haastattelussa Union Berliniä joukkueena, joka pystyy muuttamaan pelaamistaan vastustajan ja pelitilanteen mukaan. Jos kolmen linjasta täytyy muuttaa neljän linjaan tai jos prässikorkeutta tai prässitasoa täytyy muuttaa, se tehdään.

KuPS aikoo Valakarin mukaan pelata omaa peliään Unionia vastaan.

”Tyhmiähän me olisimme, jos lähtisimme muuttamaan omaa pelaamista. Me haluamme kontrolloida peliä, mieluiten pallon kanssa, mutta myös ilman palloa. Haluan ja uskon, että me uskallamme Olympiastadionin nurmella syöttää ja edetä kontrolloidusti pallon kanssa. Se, mitä meidän pitää kehittää Astana-ottelusta, on oman boxin puolustaminen”, Valakari sanoo.

Katso koko haastattelu tästä 

17.03: HJK:lla kolmas kerta

HJK on siis varmistanut jo pääsyn eurocupien lohkopeleihin. Tämä on kolmas kerta Klubin historiassa. Syksyllä 1998 HJK selviytyi sensaatiomaisesti Mestarien liigan lohkopelivaiheeseen ja syksyllä 2014 Eurooppa-liigan lohkopeleihin.

KuPSille tämä on kaikkien aikojen paras saavutus eurocupeissa jo nyt.

17.02: Nyt ei luovuteta

KuPSin historiasta löytyy erikoinen eurocup-episodi. KuPS selviytyi kauden 1959–60 Eurooppa cupiin, mutta kun arpa heitti vastaan huippuseura Eintracht Frankfurtin, KuPS vetäytyi kisasta ja Eintracht pääsi jatkoon luovutusvoitolla.

Olisiko KuPS voinut yllättää Eintrachtin?

Miksipä ei, mutta silloin Mestarien liigan edeltäjän historiasta puuttuisi yksi klassikko-ottelu – sen kauden finaali, jossa Real Madrid kaatoi samaisen Eintracht Frankfurin 7–3. Ottelua pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen otteluista eurocupien historiassa.

KuPS ei myöskään osallistunut vuoden 1957–58 Euroopan cupiin, vaikka oli sinne selvinnytkin.

17.01: Tästä pelataan

Kerrataan tämän ainutlaatuisen suomalaisen jalkapalloillan faktat:

Ensimmäisenä tuleen asettuu KuPS, joka kohtaa uuden Konferenssiliigan pudotuspelikierroksen ensimmäisessä osaottelussa Bundesliigan kulttiseuran Union Berlinin. Ottelu alkaa Olympiastadionilla kello 19. Otteluparin voittaja selviytyy Konferenssiliigan lohkopeleihin, jotka alkavat syyskuussa. Hävinneen joukkueen eurokausi päättyy tälle viimeiselle vesiesteelle.

HJK kohtaa puolestaan kello 21.45 alkavassa ottelussa vieraskentällä turkkilaisen suurseuran Fenerbahcen. Tämä ottelu on Eurooppa-liigan pudotuspelikierroksen ottelu. Otteluparin voittaja selviytyy Eurooppa-liigan lohkopeleihin ja hävinnyt seura pääsee Konferenssiliigan lohkopeleihin. Näin HJK on jo nyt varmistanut eurocup-otteluiden jatkumisen ainakin joulukuulle saakka.

Ottelut ovat kaksiosaisia. Vierasmaaleja ei enää lasketa, vaan tarvittaessa jatkoon menijä ratkaistaan pelaamalla jatkoaika ja ampumalla tarvittaessa vielä rangaistuspotkukisa.