Elokuvissa mahdottomat tehtävät päättyvät onnellisesti, Manchester Unitedissa katastrofiin
Michael Carrick on tuonut Manchester Unitedin kaaokseen viimeinkin positiivisia valonsäkeitä, mutta riittääkö se Manchester Unitedille?
Manchester United on modernin jalkapallon selkeimpiä, ellei jopa selkein esimerkki suurseurasta, joka on joutunut kilpaurheilun yhteen viheliäisimmistä kurimuksista – dynastian uudelleenrakentamisen oravanpyörään.
Tällainen oravanpyörä koostuu pääsääntöisesti seuraavanlaisista asioista:
Epäonnistuneista valmentaja- ja pelaajarekrytoinneista; ehdottomista odotuksista dynastian jatkumisesta; paisuneesta pelaajabudjetista; malttamattomasta ja osaamattomasta seurajohdosta; heikentyneestä joukkueen yhtenäisyydestä; toimintakulttuurin, seuran identiteetin ja vaatimustason katoamisesta; vallan keskittymisestä pelaajille, agenteille ja seuran omistajalle; ja muiden seurojen luomasta kovasta kilpailusta.
Toki urheilumaailmaan mahtuu monia muitakin elämää ihmeellisimpiä asioita, mutta tässä ovat yleisimmät syyt tiellä kadotukseen.
***
Manchester Unitedin harharetket ovat kestäneet jo niin pitkään, että se on edennyt kirkkaasti tämän kriisin terminaalivaiheeseen. Enää edes hyvät ratkaisut ja laadukas toiminta eivät takaa ulospääsyä ongelmista.
Tämänkaltaisissa tilanteissa onkin keskeistä, kuinka nopeasti ongelmat saadaan otettua haltuun ja seuran kurssi käännettyä kohti uusia pokaaleja.
Legendaarinen Sir Alex Ferguson jäi eläkkeelle kesällä 2013. Nyt, 13 vuotta myöhemmin Manchester United on vain muisto Sir Alexin ajoista.
Seurassa on viimeisten 13 vuoden aikana käynyt riittävän osaavia managereja palauttamaan menestyksen, mutta seurassa vallitsevat olosuhteet muun muassa pelaajiston, seurajohdon rahankäytön, odotusten ja kasvavan ahdistuksen kanssa ovat kerta toisensa jälkeen palauttaneet uudelleenrakennuksen lähtöpisteeseen.
Toki United on voittanut 2013 jälkeen viisi pokaalia, mutta Liigacupin, FA Cupin ja Eurooppa-liigan voitot eivät Manchester Unitedin tasoisessa organisaatiossa juuri lämmitä.
***
Mitä tällaisessa äärimmäisen hankalassa ja vaativassa tilanteessa on tehtävissä?
Viimeisimpänä penkin päässä tilannetta oli korjaamassa portugalilainen Rúben Amorim, joka sai melko yleisesti nähdyn puolitoista kautta aikaa.
Puoltatoista kautta kutsutaan ”reiluksi mahdollisuudeksi’’.
Vastaavan ajan sai esimerkiksi Enzo Maresca Chelseassa, vaikka Marescan johdolla Chelsean palkintokaappi täyttyi kahdella pokaalilla.
Toin tässä samaan aikaan ilmi tilanteen vastauksen, vaikeuden ja älyttömyyden.
Tie parempaan lähtee osaavasta valmennustiimistä. Ilman sitä heikossa hapessa olevan seuran asiat eivät lähde korjaantumaan. Rahaa voi polttaa pelaajiin niin paljon kuin haluaa, mutta sillä ei voi ostaa kuin korkeintaan yksittäisiä menestyksen hetkiä.
HJK esimerkiksi pyrki hakemaan hankaluuksiinsa ratkaisun tätä kautta – palkkaamalla parhaan mahdollisen saatavilla olevan päävalmentajan.
Vaikeus ja älyttömyys tilanteessa tulee muiden seurojen asettamasta kovasta kilpailusta ja seurajohdon älyttömistä odotuksista.
Seuralla voi olla myös vuosikausien ’’korjausvelka’’ tai historiaa monista heikoista pelaajarekrytoinneista, ja silti seurajohto odottaa pokaaleja 1–2 vuoden sisään.
Manchester Unitedin tapauksessa puhutaan vähintään 3–4 vuoden johdonmukaisesta prosessista, joka vaatii ehdotonta sitoutumista koko seuralta, eikä siltikään paluusta absoluuttiselle huipulle ole mitään takeita.
Usein managerille ei aidosti anneta edes mahdollisuuksia onnistua, kuten esimerkiksi Antonio Conten visiitti Tottenhamissa osoitti.
On myös hyvä kysymys, missä määrin Manchester Unitedin kahden edellisen pysyvän managerin, Erik ten Hagin ja Amorimin, ongelmat liittyivät valmennuksen tasoon ja missä määrin pelaajiston ja seurajohdon tekemiseen?
***
Manchester Unitedia on riivannut viime vuosina kovapalkkaisten pelaajien löysähkö suhtautuminen harjoitteluun ja peleissä tsemppaamiseen, mikä on saanut useat United-legendat kommentoimaan löysältä näyttävää toimintakulttuuria seurassa.
Rahaa on palanut mielettömiä määriä, mutta vastinetta rahoille ei ole monessakaan tapauksessa näkynyt. Muut seurat, agentit ja pelaajat ovat myös ymmärtäneet käyttää ”United-lisän”, minkä seurauksena Manchester United on joutunut maksamaan korotettua hintaa kaikesta mahdollisesta.
Koko seura on jo pitkään näyttänyt enemmän tai vähemmän tällaiselta ’’siivoojaa myöten kaikki ulos’’ -protokollan tarpeessa olevalta potilaalta.
***
Old Traffordilla on nyt kaikesta kaaoksesta ja sekavuudesta huolimatta positiivisia merkkejä ilmassa. Käänne parempaan tapahtui, kun väliaikaiseksi manageriksi Amorimin tilalle palkattiin seuran entinen keskikenttätähti Michael Carrick.
Carrickin johdolla Manchester United on kerännyt 12:sta Valioliiga-ottelusta 26 pistettä ja United on Valioliigan kuntopuntarissa toisena.
Carrick on tuonut erinomaiset tulokset peluuttamalla Manchester Unitedilla järkevää ja itsensä näköistä jalkapalloa. Kevään loistavat tulokset ja käytännössä varma paikka ensi kauden Mestarien liigassa antavat hyvän pohjan uskoa, että Carrickin johdolla lisää hyvää olisi luvassa – varsinkin, kun Manchester Unitedilla on mahdollisuus vahvistaa joukkuetta kesällä isolla kassalla.
Nyt kysytään, uskaltavatko Sir Jim Ratcliffe ja muut päättävät viskaalit palkata Carrickin pysyväksi manageriksi vai lähdetäänkö suurta huomista rakentamaan kesällä jälleen nollasta?
***
Jos Carrickin ja Amorimin ajat pannaan rinnakkain, Carrickin palkkaaminen pysyväksi manageriksi kuulostaa koko ajan paremmalta.
Carrickin Manchester Unitedia voisi kuvailla adjektiiveilla järkevä ja looginen. Carrick on laittanut ammattimiehen tavoin kuntoon joukkueen ja pelin keskeisiä asioita.
Roolitus on pelaajille Amorimin aikaa verrattuna sopivampaa, puolustaminen on tehty pelaajille helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi, ja mikä tärkeintä, joukkueen pallollinen pelaaminen on selvästi laadukkaampaa.
Nykyinen huippujalkapallo asettaa perusvaatimuksen, että joukkueen pitäisi pystyä muuttamaan pelimuotoaan joka käänteessä ja pelaajien pitäisi pystyä juoksemaan koneiden lailla väsymättä tilanteesta toiseen.
Tämä ajattelu on saanut monet valmentajat ahnehtimaan koko ajan lisää sisältöä joukkueen pelaamiseen ja lopulta hukkaamaan itsensä.
Myös Amorim pyrki olemaan mukana tällä aallonharjalla, kunnes hänen oli pakko alkaa keksiä uusia keinoja tulosten parantamiseksi. Kun tulokset eivät parantuneet, Amorim oli umpikujassa.
Carrick on luonut joukkueelleen selvän tavan puolustaa ja selvän tavan pelata pallolla. Pelaajat vaihtavat toki paikkaa myös Carrickin systeemissä, mutta moni mekanismeista on perinteisemmin valmennettuja ja kaikille selviä eri pelin vaiheisiin liittyviä asioita, ei lennosta tapahtuvia relationismisia liikkeitä.
Manchester United puolustaa nyt alempaa kuin Amorimin aikana ja pyrkii hyödyntämään vastaiskuissa sarjan parasta piilokärkeä Bruno Fernandesia, joka on ollut tulessa varsinkin Carrickin aikana.
***
Carrick on tuonut myös takaisin neljän puolustuslinjan, joka asettaa puolustuspään pelaajat paremmin heille tuttuihin rooleihin ja tuo joustavuutta pelinavaamiseen. Tästä matalammasta muodosta huolimatta joukkueella on sama määrä prässihetkiä kuin Amorimin aikana eikä pelaaminen ole muutenkaan passivoitunut.
United on myös onnistunut laittamaan luukkuja kiinni vastustajan hyökätessä. Näin vastustajien maalipaikkojen määrä on pudonnut selvästi. Esimerkiksi huippupaikkoja vastustajat ovat saaneet Carrickin aikana keskimäärin 1,3 paikkaa ottelussa, kun Amorimin aikana niitä tuli keskimäärin 2,2.
Lauantain nollapeli Chelseaa vastaan vieraissa oli Manchester Unitedin neljäs nollapeli Carrickin alaisuudessa, kun Amorimin Manchester United piti nollan alkukaudella 20 ottelussa vain kolmesti.
Pallollisessa pelissä Carrickin aikana syöttöketjut sisältävät enemmän syöttöjä ja ovat kestoltaan pitempiä. Näin United kontrolloi palloa paremmin pallollisessa pelissään.
Pallo pidetään aiempaa enemmän keskellä ja pitkissä hyökkäyksissä Manchester United avaa monesti kolmen puolustuslinjalla, jossa oikea puolustaja Diogo Dalot nostaa ylös. United luo lähes puolet tilanteistaan tällä hetkellä oikealta.
***
Vaikka ikonisessa Onside-ohjelmassa joku vuosi sitten julistettiin pallonmenetysten ja tempon puolesta, pallonhallinnan ja syöttömäärien lisääntyminen eivät ole hidastaneet pelaamista, vaan United hyökkää vaarallisemmin ja puolustaa paremmin.
Huomattava muutos pelaamiseen on myös keskitysten määrä, joka on tippunut Amorimin aikaan verrattuna keskimäärin noin 20 prosentilla.
Unitedin pallonhallinta ei ole myöskään tehotonta pallottelua alhaalla ja keskialueella, vaan joukkue on nostanut pallonhallintaansa selvästi hyökkäyskolmanneksellaan. Unitedin laukaukset osuvat useammin maalia kohti ja laukausten maalikonversio on noussut nelisen prosenttia Carrickin aikana.
***
Datan ja tulosten valossa Carrickin jatkolle ei siis pitäisi olla selviä esteitä. Kun tähän lisätään Carrickin tuomat järkevät muutokset joukkueen peruspalikoiden uudelleenjärjestelyssä, hänen sivuuttamisensa pysyvää manageria valittaessa on vaikeaa.
Manchester Unitedin lama hakee vertaistaan eurooppalaisessa jalkapallossa, joten Carrickin tuomaan positiiviseen kehitykseen kannattaa suhtautua vielä varauksella.
Jos Carrick saa pysyvän pestin, hänet mitataan miesten vaa’alla vasta ensi kaudella, jolloin edessä on joukkueen rakentaminen ja Unitedin nostaminen jollain ihmeen keinolla mukaan mestaruustaistoon.
Tätä ihmettä jäämme odottamaan.
Valitsipa Manchester United pysyväksi managerikseen kenet tahansa, peruskysymys on jälleen se, näemmekö taas 18 kuukauden kuluttua seuraavan yrittäjän sellaisessa mahdottomassa tehtävässä, jossa Ethan Huntillakin olisi tekemistä.
Valkokankaalla mahdottomissa tehtävissä on aina onnellinen loppu, mutta Manchester Unitedin mahdottomissa tarinoissa loppu on ollut viimeisen 13 vuoden aikana aina katastrofi.
