Englannissa ei ole pelattu tällaista kautta 85 vuoteen – ja Evertonin putoaminen kruunaisi sen

Dwight McNeil ja Demarai Gray lohduttivat toisiaan, kun William ja Fulham pöllyttivät Evertonia lauantaina 3-1.

JalkapalloValioliiga

Englannissa ei ole pelattu tällaista kautta 85 vuoteen – ja Evertonin putoaminen kruunaisi sen

Valioliigan kaudessa on kaikki sensaation merkit ja mausteet. Jukka Röngän mukaan vastaavanlainen pääsarjakausi löytyy 85 vuoden takaa.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 16.4.2023 | KUVAT All Over Press

Huippumielenkiintoinen viikonloppu jälleen Valioliigassa. Jukka, olet seurannut englantilaista jalkapalloa jo pitkään. Miten poikkeuksellinen tämä kausi on?

Nyt ei puhuta enää viime vuosien värikkäimmästä kaudesta, vaan perspektiiviksi täytyy ottaa koko englantilaisen jalkapallon yli 130-vuotinen historia.

Yksittäisiä mestaruuksia on ratkaistu joskus hyvinkin dramaattisella tavalla. Arsenal voitti kaudella 1988-1989 liigamestaruuden kauden viimeisellä sekunnilla voittamalla mestaruudessa kiinni olleen Liverpoolin Anfieldilla – ja Manchester City nousi liigamestariksi keväällä 2012 kahdella lisäajalla tehdyllä maalilla kauden viimeisessä ottelussa. Ilman noita maaleja Manchester United olisi ollut mestari.

Eri vuosina on nähty myös hurjia viimeisen kierroksen näytelmiä putoamista vastaan ja myös taistelussa Mestarien liigan paikoista on nähty trillerimäisiä ratkaisuja.

Se, mikä tekee tästä kaudesta poikkeuksellisen, on se, että tällä kaudella käydään huippujännittävää taistelua niin mestaruudesta, Mestarien liiga -paikoista kuin varsinkin putoamisesta.

Arsenal ja Manchester City taistelevat liigamestaruudesta tasapäin ja kohtaavat vielä toisensa. Mestarien liiga -paikasta taistelee edelleen 5-6 seuraa. Ja sen päälle on putoamistaistelu, jossa vielä 2-3 viikkoa sitten oli mukana yhdeksän seuraa.

Oman seuraamiseni aikana, joka ulottuu kauteen 1970-71, tällaista kautta ei ole nähty. Siksi vastaavanlaisen kauden löytääkseen pitää mennä historiankirjoihin saloihin.

Sieltä löytyy lähinnä kausi 1937-1938, jota voisi verrata tähän kauteen.

Tuota kautta pidetään edelleen Englannin liigahistorian tasaisimpana pääsarjakautena. Kuvaavaa on, että 22 seurasta 19 viimeistä mahtui sarjan päätteeksi 10 pisteen sisälle. Toki eroja hieman kavensi se, että silloin voitosta jaettiin vain kaksi pistettä, mutta sarja oli silti mykistävän tasainen.

Arsenalin voitti liigamestaruuden kaudella 1937-38 pisteen erolla ennen Wolverhamptonia. Päätöskierroksella kaatui Bolton 5-0.

Arsenal voitti pisteen erolla mestaruuden, mutta jopa Arsenal keräsi vain 16 pistettä enemmän kuin sarjan viimeinen joukkue. Arsenalin kokonaispistemäärä olisi ollut nykyisellä ottelumäärällä ja pisteidenlaskutavalla 66 pistettä, minkä pistemäärä Arsenal saavutti tällä kaudella jo kuukausi sitten voitettuaan Crystal Palacen 4-1.

Kaudella 1937-38 tehtiin myös siinä mielessä historiaa, että edellisen kauden liigamestari Manchester City putosi sarjasta. Jos City olisi ottanut yhden voiton enemmän, se olisi 22 joukkueen sarjassa 17:s ja jos se olisi voittanut kaksi ottelua enemmän, se olisi ollut 12:s.

Parhaimmillaan mestaruudesta taisteli lähes kauden loppuun saakka 7-8 seuraa ja oikeastaan kaikki muut 14-15 seuraa taistelivat kauden aikana putoamista vastaan. Vielä kahdella viimeisellä kierroksella putoamisvaarassa oli yhdeksän seuraa.

Eli kyllä tämän kauden kohdalla voidaan puhua historiallisesta kaudesta. Kaiken lisäksi kaudessa on vielä muutama ylimääräinen varsin ärhäkkä sivumauste. Liverpool ja Chelsea ovat olleet sensaatiomaisen heikkoja, mitä kukaan ei osannut ennakoida ennen kauden alkua. Vastaavasti Brighton, Brentford ja Fulham ovat tulleet sotkemaan taistelua Mestarien liigasta.

Pitäisin kuitenkin kauden suurimpana sensaationa sitä, millaiseen lentoon Unai Emery on nostanut Aston Villan. Kun hänet nimitettiin Steven Gerrardin seuraajaksi lokakuussa, Villa oli sijalla 17 ja vaarassa pudota. Nyt se sen sijaan taistelee nykyisessä vireessään jopa pääsystä ensi kauden Mestarien liigaan.

Myös Crystal Palacen herääminen kevään aikana Roy Hodgsonin alaisuudessa ja Bournemouthin samanlainen herääminen keväällä Gary O’Neilin johdolla ovat tarinoina käsittämättömän hienoja.

Onko tämän kauden tasaisuus silkkaa sattumaa vai näetkö tässä takana suuremman tarinan?

Yhden kauden perusteella ei kannata tehdä liian syvällisiä tulkintoja, mutta kyllä tässä on kehittymässä selvästi myös suurempi tarina.

Valioliigassa on ensinnäkin selvästi voimistunut jo useamman vuoden sellainen trendi, että seurojen toiminallinen taso on noussut.

Tästä ovat hyviä esimerkkejä Brighton ja Brentford. Ne eivät ole Valioliigan rikkaimpia seuroja, mutta ne ovat sijoittaneet rahansa juuri oikeaan paikkaan – organisaatioon.

Molemmat ovat onnistuneet tämän ansiosta niin pelaajarekrytoinneissaan kuin managerivalinnoissaan erinomaisesti, mikä on näkynyt niiden nousemisessa taistelemaan jopa Mestarien liigan sijoituksista.

Toinen merkittävä tekijä on ollut Valioliigan karkaaminen taloudellisessa kilpajuoksussa muilta eurooppalaisilta sarjoilta. Sen seurauksena myös hieman pienemmät Valioliigan seurat ovat kyenneet hakkaamaan eurooppalaisia seuroja pelaajamarkkinoilla, minkä seurauksena Englantiin on virrannut lisää huippupelaajia.

Tästä on malliesimerkki Brasilian maajoukkueen keskikenttäpelaaja Lucas Paquetá. Hänen lahjakkuutensa näki viime kesänä varmasti kaikki vähänkin varteenotettavat seurat, mutta kun rahat lyötiin tiskiin, West Hamin 60 miljoonan euron tarjous oli sellainen, että se veti saman tien sanattomiksi kaikki mannereurooppalaiset seurat.

Kun samaan aikaan huippupelaajien ja hyvien kansainvälistä tasoa olevien pelaajien määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti, tasoerot ovat alkaneet kaventua. Eurooppalaisissa sarjoissa taloudelliset tasoerot isojen ja pienten seurojen välillä ovat edelleen suuret, mutta Englannissa seurojen taloudelliset erot ovat kaventuneet, mikä on puolestaan kaventanut niiden eroja myös kentällä.

Mitä barometrisi kertoo tämän kevään ratkaisuista Valioliigassa?

Mestaruustaistelussa punnukset ovat Arsenalin sunnuntaisen West Ham -tasapelin jälkeen nyt niukasti Manchester Cityn eduksi, vaikka Arsenal toki johtaakin edelleen sarjaa. Viimeisestä sanaa mestaruustaistelussa ei ole vielä sanottu.

Manchester United otti arvokkaan voiton kaatamalla sunnuntaina Nottinghamin vieraissa 2-0 ja sillä alkaa olla toinen jalka vahvasti ensi kauden Mestarien liigassa. Ainoa kysymysmerkki hieman hiipuneen pelaamisen tason lisäksi on Marcus Rashfordin, Lisandro Martinezin ja Raphaël Varanen loukkaantumiset, jotka voivat satuttaa vielä Unitedia.

Neljäs Mestarien liiga paikka on sen sijaan vielä ainakin Newcastlen, Tottenhamin, Aston Villan ja Brightonin haarukassa. Aston Villa voi nykykunnossaan olla tässä taistelussa kevään todellinen musta hevonen.

Putoamistaistelussa on tapahtunut viimeisen 2-3 kierroksen aikana isoja liikahteluja. Crystal Palace, Wolverhampton, Bournemouth ja West Ham alkavat olla kuivilla. Southamptonia tuskin pelastaa enää mikään. Sillä on vain 23 pistettä ja sen pelaaminen on aikamoisessa jontkassa.

Kahta muuta putoajaa on vaikea ennakoida, sillä Leeds, Everton ja Nottingham ovat vain kahden pisteen sisällä tosistaan eikä Leicester ole jäänyt Evertonista ja Nottinghamista kuin kaksi pistettä.

Jos pöydälle pannaan joukkueiden nykykunto ja loppuohjelma, Nottingham on ilman muuta Southamptonin jälkeen toiseksi vahvin putoajaehdokas. Sen loppuohjelma on todella haastava, enkä usko, että Patrick Vieirakaan saisi ratkaisevaa muutosta, jos Steve Cooper saa potkut ja Vieira palkataan hänen paikalleen.

Ja samoin on Evertonillakin. Se kohtaa vielä Manchester Cityn, Newcastlen ja Brightonin ja se joutuu matkustamaan putoamista vastaan taistelevien Crystal Palacen, Leicesterin ja Wolverhamptonin vieraaksi. Ennakolta loppukauden helpoin ottelu on päätöskierroksen kotiottelu Bournemouthia vastaan, mutta kysymys kuuluu, onko sillä ottelulla enää merkitystä Evertonin säilymisen kannalta?

En millään tavoin hekumoi Evertonin putoamisella, mutta olisihan se tälle huipputasaiselle kaudelle, seurojen tasoerojen kaventumiselle ja seuraorganisaatioiden osaamiselle ja osaamattomuudelle niin kuvaava ja herkullinen symboli, että sille voisi yhden kantaatin säveltää.