Englanti eteni toisen kerran peräkkäin EM-kisojen finaaliin kaatamalla välieräottelussa Hollannin 2-1. Jukka, jälleen sama kysymys kuin tiistaina: voittiko parempi joukkue?

Jalkapallo on siinä mielessä hieno peli, että siinä ei tunneta pistevoittoja. Sanon silti, että jos tässä ottelussa voittaja olisi ratkaistu pisteillä, Englanti olisi ansainnut ensimmäinen jakson ansiosta voiton. Nyt Englanti oli lopulta onnekas, että se sai iskettyä todella heikon toisen jakson päätteeksi voittomaalin ottelun viimeisillä hetkillä – ja se riitti.

Englanti pelasi ensimmäisellä jaksolla ylivoimaisesti parhaan puoliaikansa näissä kisoissa. Se kontrolloi peliä Xavi Simmonsin 1-0-maalista huolimatta likimain täydellisesti ja vaikka monet kyseenalaistivat Englannille tuomitun rangaistuspotkun, Englannin tasoitusmaali oli vähintään ansaittu. Pidän myös rankkaria oikein tuomittuna.

Englannin hyökkäyspelaaminen oli ensimmäisellä jaksolla monipuolista ja hyökkäykset pystyttiin viemään nyt paljon paremmin boksin sisälle ja maalintekoalueille toisin kuin Sveitsiä vastaan.

Tässä kohtaa on kuitenkin muistettava vanha totuus, jonka mukaan olet niin hyvä kuin vastustaja antaa sinun olla. Englanti oli hyvä, mutta samaan aikaan myös Hollanti antoi Englannin olla parempi kuin mitä viiden miehen linjalla uhrautuvasti ja tarkasti puolustanut Sveitsi antoi Englannin olla puolivälieräottelussa.

Englannin pelaaminen oli myös siinä mielessä parempaa, että se sai aiemmissa otteluissa pimennoissa olleita pelaajia paremmin mukaan otteluun.

Phil Foden pelasi parhaan 45-minuuttisensa ja oli kiistatta avausjakson hahmo. Jopa Harry Kane saatiin ottelun alussa mukaan peliin ja ensimmäisen 25 minuutin aikana nähtiin väläyksiä vanhasta Kanesta. Sitten Kane alkoi kuitenkin kadota kuvasta ja oli täysin pimennossa toisella jaksolla.

Kobbie Mainoo pelasi myös erinomaisen avausjakson ja oli Fodenin kanssa juonimassa valtaosaa Englannin hyökkäyskuvioista.

Sitten tuli toinen jakso ja samalla Englannin peli muuttui täydellisesti. Palattiin siihen samanlaiseen nuhjaamisjalkapalloon, joka on ollut Englannille leimallista näissä kisoissa.

Hollanti paransi pelaamistaan toisella puoliajalla, mutta ottelun punnusten tasoittuminen ei ollut Hollannin hyvyyttä, vaan valtaosin Englannin heikkoutta.

Toki Englanti pystyi kontrolloimaan peliä ja vaikka Hollannilla oli kaksi erinomaista maalipaikkaa, Hollannin uhka oli lähes yhtä vähäistä kuin Englannilla – kunnes Ollie Watkins muutti ottelun käsikirjoituksen ikuisiksi ajoiksi.

Ottelun mystisin kysymys oli, mitä Englannille tapahtui tauolla. Osaatko sanoa, mitä?

Englanti vaihtoi tauolla kentälle Luke Shawn’n ja siirtyi samalla pelaamaan neljällä linjalla. Minusta oleellisin kysymys on, miksi Gareth Southgate teki näinkin radikaalin taktisen ratkaisun, vaikka Englanti oli pelannut kisojen ylivoimaisesti parhaan puoliaikansa?

Helpoin vastaus olisi, että Kieran Trippierilla oli joku vamma, mutta kysymykseen voi olla muitakin vastauksia.

Yksi mahdollinen vastaus on se, että Southgatella oli toinen silmä jo finaalissa Espanjaa vastaan.

Southgate ymmärsi varmasti, että finaaliin päästäkseen Englannin on ensin voitettava Hollanti, mutta Englannin huippuvahvan ensimmäisen puoliajan perusteella se näytti todennäköiseltä – jopa niin todennäköiseltä, että hän saattoi tehdä finaalia palvelevan taktisen ratkaisun eli antaa täyden puoliajan Shaw’lle.

Shaw tuli Sveitsiä vastaan vaihdosta kentälle ja pelasi jatkoajan ansiosta ottelussa reilut 40 minuuttia. Ne olivat hänen ainoat peliminuuttinsa helmikuussa tapahtuneen loukkaantumisensa jälkeen lähes viiteen kuukauteen. Siksi Shaw’lle oli pakko antaa lisää minuutteja, jotta hänet voitaisiin heittää avaukseen EM-finaalissa.

Olisin todella yllättänyt, jos Southgaten ratkaisun takana ei olisi ollut kysymys lisäminuuttien antamisesta Shaw’lle ja siitä, että Southgate haluaa kaikin mahdollisin keinoin saada hänet mukaan finaaliin Espanjaa vastaan.

Syitä tähän on kaksi:

Vaikka Southgatea on ylistetty siirtymisestä kesken kisojen pelaamaan kolmella topparilla ja wing-backeilla, Southgaten itsensä haluama ja suosima ryhmitys on pelata neljän linjalla.

Tämä vaatii kuitenkin sen, että vasempana pakkina pelaa pelaaja, joka on riittävän hyvä pelaamaan molempiin suuntiin. Riittävän hyvä ja nopea puolustamaan, ja riittävän hyvä nousemaan laitaa pitkin ylös, tukemaan hyökkäyspelaamista, tekemään kiertoja ja keskittämään palloja laidoilta – ja vielä luontaisesti vasemmalla jalalla.

Trippier ei siihen rooliin ole optimaalinen pelaaja eikä Englannilla ole ketään muutakaan mitat täyttävää vaihtoehtoa ellei Shaw ole käytettävissä.

Se toinen syy Southgaten haluun saada Shaw finaaliin on Lamine Yamal.

Jokaiselle on tullut selväksi, että Lamine Yamal ei ole tavallinen jalkapalloilija, vaan pelaaja, joka Englannin on pakko saada kahleisiin, jos se haluaa kaataa finaalissa Espanjan ja voittaa Euroopan mestaruuden.

Trippierista ei ole Yamalin pysäyttäjäksi ja voi olla, ettei myöskään Shaw pysty siihen, mutta Southgaten on pakko kääntää kaikki kivet finaalissa ja Shaw on jopa keskenkuntoisena hänen paras aseensa siihen tehtävään.

En ole mikään Southgaten fani, pikemminkin kuuluun siihen varislaumaan, joka pitää häntä b-luokan valmentajana, mutta jos Southgate otti tauolla Shaw’n kentälle ja muutti Englannin ryhmitystä siksi, että hän ajatteli jo finaalia ja sen voittamista, silloin Southgatea ei voi muuta kuin kunnioittaa, vaikka toinen puoliaika olikin Englannilta pelillisesti sysimusta esitys.

Totta kai Southgate teki riskialttiin ratkaisun, joka oli lyödä häntä sormille, mutta ei Englanti tullut näihin EM-kisoihin häviämään toista kertaa peräkkäin EM-finaalia, vaan voittamaan sen. Silloin on pakko tehdä ratkaisuja sitä silmällä pitäen, mitkä palvelet varsinaista päämäärää – mestaruuden voittamista.

Nauroin vielä aamulla uutisille, joiden mukaan Southgate aateloitaisiin, vaikka Englanti ei voittaisikaan Euroopan mestaruutta. Nyt en enää naura – varsinkin jos Shaw pelaa finaalin avauksessa Espanjaa vastaan.

Uskotko oikeasti, että Englanti voisi palata finaalissa kisojen alussa käyttämään neljän linjaan, vaikkei se olekaan toiminutkaan?

Jos Shaw on pelikunnossa, pidän selvänä, että Englanti pelaa finaalissa neljän linjalla ja Englanti tulee perustamaan pelaamisensa erittäin tarkkaan puolustuspelaamiseen, jossa Shaw ottaa yhdessä Declan Ricen kanssa tehtäväkseen Lamine Yamalin pysäyttämisen.

Nuhjaamistahan siitä tulee, mutta Englannin kannalta kysymys ei ole mistään jalkapallon muotinäytöksestä, vaan yhdestä ainoasta asiasta – voittamisesta.