Entinen jalkapallotähti noussut Suomen johtavaksi jalkapallon studiokommentaattoriksi

Mika Väyrynen saa runsaasti kiitosta esityksistään jalkapallon MM-studiossa.

JalkapalloJalkapallon MM2022

Entinen jalkapallotähti noussut Suomen johtavaksi jalkapallon studiokommentaattoriksi

Ylen studio jäi Maikkarin jalkoihin. Yksi suuri syy sille on Joel Perovuon mielestä Mika Väyrysen rakettimainen nousu johtavaksi studioasiantuntijaksi.

TEKSTI Joel Perovuo
JULKAISTU 22.12.2022 | KUVAT Tomi Natri / All Over Press

Jalkapallon MM-kisat ovat ohi. Takana on melkoinen turnaus, joka kirvoittaa aina keskustelua monista asioista.

Mutta yksi arvokisojen aikana käytävistä keskusteluista koskee myös perinteisesti tv-kanavien studiolähetyksiä. Se osoittaa, että makuasioistakin voidaan kiistellä tunteikkaasti.

Tämä keskustelu on ollut poikkeuksetta puolesta ja vastaan -väittelyä. Nyt tälle pulinalle oli erityisen herkulliset lähtökohdat, sillä Qatarin MM-kisat tarjoiltiin meille Yleltä ja MTV:lta, joten poikkeuksellisesti nähtiin siis kaksi studiota samoista kisoista.

Aloitetaan kiitoksilla. Monelta osin studioiden suoritukset olivat jopa parhaat ainakin minun elinaikanani.

Miksi?

***

Studioilla oli ensinnäkin hyvin erilainen lähestymistapa lähetyksiin. 

Siinä missä Ylen studiota juonsivat vähintäänkin rajallisella lajitietämyksellä varustetut toimittajat, juonsi maikkarin studiota loistavasti entinen jalkapallo-huippumme Petri Pasanen. Juontajan merkitys tällaisessa studiossa on kriittinen. Juontaja johtaa keskustelua ja on keskeisessä asemassa siinä millainen energia studiossa on. Ylen puolella jäätiin siis tässä asiassa monesti Maikkarin studion jalkoihin, sillä ensinnäkin Pasasella oli esittää vierailleen parempia kysymyksiä.

Lisäksi Pasasen innostunut asenne toi myös virtaa muihinkin studion vieraisiin. Virkamiesmäinen jutustelu ei yleensä uppoa katsojiin.

Ja mikäli juontaja lukee paperista valmiita kysymyksiä ilman omaa ajatusta tai tietoa aiheesta, paistaa se epävarmuus läpi kysyjästä ja ollaan täysin riippuvaisia siitä, mitä studion vieraat tuovat pöytään.  

Maikkarin puolella Mika Väyrynen ja Antti Niemi olivat ehkä eniten äänessä. Voin näiltä sijoilta sanoa ’’Väykän’’ olevan tällä hetkellä Suomen johtava studiokommentaattori. Niemen kommentit varsinkin maalivahtien toiminnasta ovat olleet aina kiinnostavia.

Edes Pasanen ei saanut kaivettua Mika Nurmelalta Hampurin kulta-aikojen tasoisia kommentteja tai puhallettua Kuninkaaseen aiempaa enemmän eloa, Mutta maikkarin suoritus kisoista oli selvästi plus-merkkinen johdonmukaisen kokonaisuuden ansiosta. 

***

Ylen studio kärsi mielestäni hiukan kirjavammasta studiovieraskaartista ja jo mainitusta juontajien liian insinöörimäisestä esiintymisestä. Vieraille ei annettu samoja eväitä pelien analysointiin, kuin Maikkarin puolella.

Vaikka iso osa vieraista on Palloliitossa töissä, oli otteluista puhuminen hyvin erilaista ja lähetykset vaihtelevan tasoisia. Peleistä pikkupoikamaisen innostuneet Juho Rantala ja Erkka V. Lehtola toivat lähetyksiin sähisevää meininkiä, mutta muuten itsellä meni monesti studion puheet ohi tylsähkön ulosannin ja kevyen sisällön takia. 

Ylen studio tarjosi kuitenkin kisojen kovimman annin Miika Nuutisen data-cornerin ja videoklippien parissa.

Nuutinen toi ymmärrettävästi esiin hiukan kompleksisempiakin asioita ja kävi läpi pelitilanteita klipeiltä konkreettisesti, että mitä ja miksi nämä asiat kentällä tapahtuvat.

Nuutisen ulosanti on selkeä ja innostunut. Valmentajana hänellä on jo pelkästään studioiden perusteella hyviä asioita edessään. Nuutisen osioista saattoi jopa jokunen Palloliiton valmentajista pääosin koostunut vieraskaarti saada oppia omaan tekemiseensä.

Nuutinen toi osioillaan nimenomaan pelin keskeisiä asioita pöydälle, josta sitten studiovierailla oli mahdollista jatkaa, eikä oltu vain ’’miltä nyt tuntuu”-kysymysten äärellä. 

 ***

Jokaisella on tietysti oma mielipiteensä siitä millainen on hyvä studiolähetys. 

Oma näkemykseni on se, että lähetyksessä olisi syytä löytyä sopivasti huumoria ja intoa, joka pitää katsojan kiinnostuneena.

Sitten se asiasisältö. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että studioissa on konkretiaa pelin sisällöstä ja tapahtumista, eikä tyydytä pelkkiin ’’one linereihin’’, joita varsinkin kiekon puolella kuulee usein.

Studiossa pedatut asiat voivat hyvin luoda keskivertokatsojalle ja yhtä lailla laji-ihmisille ahaa-elämyksiä lajista, mutta jos meillä on vain näitä perinteisiä ’’muovia maalille’’ ja ’’jos sulla on se laatu, niin voitto tulee’’ -studioita, niin emme varmasti ole menossa ainakaan kovin vauhdikkaasti eteenpäin lajien ymmärtämisessä. Meillä kun edelleenkään ei ole urheilukulttuuria laajassa mittakaavassa, ainoastaan penkkiurheilukulttuuria kisojen ajan.

Jos ajatellaan, että MM-kisojen monista laadukkaista pätkistä vaikka 100 valmentajana toimivaa vanhempaa sai uusia ajatuksia jalkapallosta omaan valmennukseensa, olemme plussalla reilusti. Osaaminen seuroissa ja valmentajien taso on edelleenkin meidän tärkein kehityskohde Suomessa.

***

Pelaajien tähdistöjoukkue tuli jo ElmoTV:n sivuilla käytyä läpi.

Nimetään vielä jalkapallon MM-kisojen studio All Stars.

Se on Petri Pasasen isännöimä studio, jossa vieraina ovat Mika Väyrynen ja Juho Rantala Miika Nuutisen klipeillä höystettynä.