Evertonin kaaokseen tuli viimeinkin toivoa, mutta toivossakin on omat vaaran varjonsa

Everton ja Lewis Dobbin pelaavat jatkossa 777 Partnersin omistuksessa.

JalkapalloValioliiga

Evertonin kaaokseen tuli viimeinkin toivoa, mutta toivossakin on omat vaaran varjonsa

Everton sai uudet omistajat, kun 777 Partners osti Farhad Moshirin osakkeet. Jukka Rönkä avaa, mitä se tarkoittaa Evertonin tulevaisuuden kannalta.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 15.9.2023 | KUVAT All Over Press

777 Partners on ostanut Valioliiga-seura Evertonin Farhad Moshirilta. Jukka, mitä Evertonin pitkässä ja viime vuosina varsin synkeässä historiassa tapahtuu seuraavaksi?

Kysymys on klassisesta tilanteesta, jossa epävarma tulevaisuus on joskus parempi vaihtoehto kuin varma menneisyys.

Everton on ollut jo pitkään tuuliajolla ja kehitys huipentui Moshirin noustua valtaan Evertonissa vuonna 2016. Sen jälkeen Evertonin toiminta on muuttunut entistäkin päättömämmäksi niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.

Evertonin kaaosta kuvaa se, että sillä on ollut seitsemän vuoden aikana seitsemän eri manageria, se on tehnyt viitenä tilikautena peräkkäin tappiota yhteensä 430 miljoonaa puntaa ja Valioliiga tutkii Evertonin viime vuosien kirjanpitoa ja talouden hoitoa. Viime keväänä Everton säilytti sarjapaikkansa Valioliigassa kahden pisteen erolla Leicesteriin ja se on saanut tällä kaudella neljästä ensimmäisestä ottelusta vain yhden pisteen.

5,80 for Everton to beat Arsenal on 17/9/2023. Check the odds for the Premier League and play now at Stake.com!

Ainoa positiivinen asia on uuden ja upean Bramley-Moore Dock -stadionin rakentaminen ja valmistuminen kauden 2025-2026 alkuun mennessä. Tosin stadionin rakentamisen kustannukset ovat nousseet koko ajan, mikä on tuonut paineita myös Evertonin omistajille ja taloudenpitoon.

Jos Everton olisi jatkanut Moshirin omistuksessa, tulevaisuuden ennuste olisi ollut synkeä. Jos Evertonia ei ole tähänkään mennessä osattu pyörittää Moshirin aikana, kuinka todennäköisesti asiat olisivat parantuneet tulevaisuudessakaan.

Putoaminen Valioliigasta olisi ollut Moshirin alaisuudessa Evertonille katastrofi ja se olisi saattanut äärimmillään vaarantaa jopa stadionprojektin maaliin viemisen. Jo nyt Evertonilla on ollut vaikeuksia saada lisärahoitusta kohonneiden kustannusten kattamiseen.

Moshiri tajusi tilanteen vakavuuden ja etsi pitkään ostajaa seuralle tai tarkkaan ottaen omille osakkeilleen, joita Moshiri omisti Evertonin kaikista osakkeista 94,1 prosenttia.

Omistajanvaihdos ei automaattisesti takaa, että Evertonin kurssi korjaantuisi, mutta nyt se on edes teoriassa mahdollista toisin kuin Moshirin omistuksessa.

Millainen omistaja 777 Partners on?

Kysymyksessä on amerikkalainen sijoitusyhtiö, joka on sijoittanut laajemminkin rahaa urheiluun ja nimenomaan jalkapalloon. 777 Partners omistaa tällä hetkellä 100-prosenttisesti belgialaisen Standard Liegen, minkä lisäksi se on pää- tai osaomistajana muuan muassa Vasco de Gamassa, Hertha Berliinissä, Genoassa ja Sevillassa.

Yrityksen takaa löytyy rahaa ja valmiutta investoida myös Evertoniin, mutta täytyy muistaa, mikä on 777 Partnersin bisnes. Se on sijoittaa pääomia urheiluseuroihin, nostaa niiden arvoa ja saada sitä kautta joku päivä tuottoa sijoitetulle pääomalle.

777 Partners puhuu pitkäaikaisesta sijoittamisesta, mutta sijoitukset muuttuvat tuotoiksi vasta sitten, kun seura myydään eteenpäin.

777 Partners näkee selvästi, että Evertonissa on Valioliiga-seurana ja uuden stadionin tällaista tuottopotentiaalia ja siksi he tämän sijoituksen ovat tehneet. Heidän maalinsa on kuitenkin lopulta Evertonin myyminen.

Se ei välttämättä ole mikään kirous Evertonille, mutta on hyvä ymmärtää, että Evertonissa kaikki ratkaisut tehdään tulevaisuudessa se pää edellä, miten ne palvelevat seuran arvonnousua.

Sijoittamisessa on aina omat rikinsä. Paljon puhutut Glazerit ostivat Manchester United 800 miljoonalla punnalla 2005 ja nyt Sheikki Jassimin korkeimman ostotarjouksen Unitedista on sanottu olevan 5,5 miljardia puntaa.

Loistava sijoitus siis, mutta jokainen puu ei kasva taivaaseen asti, mistä Everton on hyvä esimerkki. Moshiri maksoi aikoinaan Evertonista vajaat 200 miljoonaa puntaa ja hän on investoinut seuraan omia rahojaan yli 700 miljoonaa puntaan – ja nyt hän myy osakkeensa arviolta 550 miljoonalla punnalla. Hyvän sijoituksen sijasta kallis harrastus.

777 Partners on saanut osakseen omistamissaan seuroissaan samansuuntaista kritiikkiä mitä Glazerit. Varmasti osa kritiikistä on aiheellista, mutta kysymys on myös siitä, etteivät fanit haluaisi, että heidän seuransa omistaisi jotkut rahanahneet sijoittajat.

Mitä Evertonissa tapahtuu urheilullisessa mielessä seuraavaksi?

Sitä on vaikea ennakoida, mutta olettaisin, että ensimmäinen urheilullinen asia pöydällä on seuran jalkapallotoiminnan uudelleen organisointi mukaan lukien manageri Sean Dychen ja mahdollisesti myös jalkapallojohtaja Kevin Thelwellin asema.

Oleellinen kysymys on, kenen päällä nämä ratkaisut tehdään. Kuunnellaanko Thelwelliä vai pannaanko hänet Dychen kanssa samalle lankulle?

Jos Everton toimisi järkevästi, uudet omistajat löisivät kiinni – elleivät jo niin ole tehneetkin selkeän strategian –, palkkaisi sitä toteuttamaan oikeat ihmiset ja nämä ihmiset päättäisivät esimerkiksi sen, kuka on seuran seuraava manageri.

Seuraava iso askel on tammikuun siirtoikkuna, jonka aikana joukkuetta pitäisi ruuvata siihen suuntaan, että Everton säilyttäisi heittämällä sarjapaikkansa ja nousisi taistelemaan jopa TOP10-sijoituksista, kuten Aston Villa teki viime kaudella noustessaan sijalta 17 taistelemaan jopa eurocup-paikoista.

Mutta tapahtuuko näin vai alkavatko uudet omistajat itse sormeilla managerivalintaa ja jopa pelaajakauppoja, sen näyttävät lähiviikot ja lähikuukaudet.

777 Partnersin pääomistajista Steve Pasko on 73-vuotias sijoitusalan veteraani, mutta toinen keskeinen vallankäyttäjä ja urheilubisneksistä vastaava Josh Wander on 53-vuotias nuori leijona, jota on pidetty lahjakkaana, mutta päätöksissään kylmänä ja tarvittaessa julmana haina.