Naisleijonille ruma romahdus – skandaalien täyttämät kisat saivat skandaalimaisen lopun

Viivi Vainikan ilme kertoo kaiken.

JääkiekkoNaisleijonat

Naisleijonille ruma romahdus – skandaalien täyttämät kisat saivat skandaalimaisen lopun

Samuel Savolainen huomauttaa, että MM-kisoissa nähdyllä toiminnalla Naisleijonat ei ikinä ota Pohjois-Amerikan kovaa tasoa kiinni.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 1.9.2022

Suomi hävisi MM-puolivälierässä Tshekille jatkoajalla. Kyseessä on ensimmäinen kerta naisten jääkiekon MM-kisoissa, kun Suomi putoaa puolivälierävaiheessa. Samuel, mitäs sanot, nämä kisat eivät tainneet mennä putkeen?

On ihan turha mennä analysoimaan edes tätä peliä, nyt on katsottava isoa kokonaisuutta. Nyt kävi niin, että skandaalien täyttämät kisat Suomen osalta saivat skandaalimaisen lopun. Tekisi mieli sanoa, että sitä saa mitä tilaa.

Olen nähnyt joidenkin spekuloivan vaikkapa sosiaalisessa mediassa täysin arvottomalla tavalla sitä, että onkohan sillä merkitystä, että tähtipelaaja lähtee kesken kisojen häihin. Voi sitä toki pohtia, mutta lopputulos ei ole makuasia. Tätä se on, kun millään ei ole ilmeisesti maajoukkueessa enää mitään väliä.

Ja kisojen aikana sitten vielä toinen maalivahti alkoi naljailla sosiaalisessa mediassa Susanna Tapanille. Jotenkin tuntuu, että koko toimintakulttuuri on täysin sekaisin Naisleijonissa. Se menee erityisesti päävalmentaja Juuso Toivolan ja GM Tuula Puputin piikkiin.

Tässä turnauksessa oikeastaan kaikki mikä saattoi mennä täysin vihkoon, meni vihkoon. Ja samalla naisten jääkiekon uskottavuutta syötiin ihan itse omalla toiminnalla. Kyllä tässä on pitkä peiliin katsomisen paikka joukkueen sisällä ja erityisesti sen johdossa. Totuus ikävä kyllä on, että naisten jääkiekon uskottavuuden rakentaminen otti monta harppausta taaksepäin.

Uskotko, että GM Puputti ja päävalmentaja Toivola voivat jatkaa vielä tehtävissään?

Se ei ole minun päätökseni, eikä se ole kenenkään päätös mediassa. Se on Jääkiekkoliiton päätös. Sen kuitenkin sanon, että tämän turnauksen monet käänteet osoittavat, että tämän joukkueen yllä leijuu paha henki. Ja kuten sanottua toimintakulttuuri ei ole sillä tasolla, että tässä otettaisiin kiinni pohjoisamerikkalaisia, vaan se taso on karannut entistä kauemmaksi.

Varmasti nyt on aika tarkastella hyvin kriittisesti jo sitä, riittääkö Toivolan johtajuus tähän pestiin. Hän saattoi olla hyvä aseenkantaja Pasi Mustoselle, mutta onko hän aseen käyttäjä? Ei ilmeisesti.

Ei kerta kaikkiaan voi olla niin, että maajoukkueessa saa mennä miten mennään omissa menoissa MM-turnauksen kustannuksella. En pysty ymmärtämään, miten kukaan on voinut edes päätyä sellaiseen ratkaisuun. Ja olihan Tshekki-puolivälierän lopun kahden kentän peluutuskin viesti siitä, että myös penkin takana oltiin melko lailla paniikissa.

Vaikka en ottanut kantaa siihen, pitääkö Toivola erottaa, niin tässä kohtaa voi silti kysyä, että mitä pitää vielä mennä enemmän pieleen, että siitä tulisi päävalmentajalle seurauksia. Kuitenkin kyseessä on täysipäiväinen pesti, joten voi kysyä, että olisikohan tässä mahdollista houkutella pestiin jo kovempiakin nimiä, jotka ymmärtäisivät edes alkeellisesti miten maajoukkueessa voi ja tulee toimia.

Samoin pitää käsitellä myös GM Puputin roolia kriittisesti. Viestintä on ainakin mennyt täysin vihkoon. Kun Puputti yritti sammuttaa tulipaloja, hän tuli vain heittäneeksi usein liekkeihin bensiiniä. On yritetty salailla asioita ja kuviteltu, että ne eivät tulisi ilmi. En muista tällaista sirkusta pitkällä jääkiekkotoimittajan urallani minkään maajoukkueen ympärillä. Ja sen sirkuksen tilasi maajoukkue itse omalla toiminnallaan.

Siinä mielessä nyt mitataan Jääkiekkoliittoakin, tehdäänkö tästä riittävät johtopäätökset vai ei ja millaisella vakavuudella Naisleijoniin oikeastaan suhtaudutaan.

Mitä sanot Discoveryn studiosta ja haastatteluista?

Oli sitäkin kyllä surullista katsoa. Kovin oli hampaatonta. Kaukalonlaitahaastattelija päästi päävalmentajan höpisemään mitä sattuu vailla kriittisiä jatkokysymyksiä. Ei tuossa nyt sijoitusottelut kiinnostaneet, vaan nyt olisi pitänyt paneutua siihen, että miten ihmeessä tässä pystyttiin tekemään tällaista surkeaa MM-historiaa. Asiantuntijatkin mitataan lopulta juuri silloin, kun menee huonosti, mutta eipä sieltä meinattu oikein sanaa saada suusta. Annina Rajahuhta sentään yritti. Isot pyyhkeet siis myös studiolle.

Nyt oli paikka avata suu ja puhua se puhtaaksi. Se olisi ollut jopa velvollisuus. Sitä tämä tilanne ei ainoastaan pyytänyt, se suorastaan huusi sitä.