F1-asiantuntijan mielestä Valtteri Bottaksen pitäisi Mercedeksen sijasta valita pienempi talli

Valtteri Bottas on sanonut ajavansa 99-prosenttisella varmuudella ensi kaudella formula ykkösiä, mutta missä tallissa?

Formula 1

F1-asiantuntijan mielestä Valtteri Bottaksen pitäisi Mercedeksen sijasta valita pienempi talli

ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari sanoo, että kaksivuotinen sopimus Haasilla voisi olla parempi vaihtoehto Valtteri Bottakselle kuin Mercedes.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 12.6.2024 | KUVAT Sauber Group Media

Valtteri Bottaksen ensi kauden tallivaihtoehtojen raamit ovat kaventumassa kovalla vauhdilla. ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari arvioi jo aiemmin, että Bottaksen todennäköisin talli ensi kaudella on Haas, mutta viime päivinä on kohistu entistä vahvemmin myös Bottaksen mahdollisesta paluusta Mercedekselle.

Esimerkiksi entinen F1-sarjan maailmanmestari Jacques Villeneuve ennakoi Kanadan GP:ssä,, että Bottas ajaisi ensi kaudella Mercedeksellä.

”Tallipaikkojen täyttäminen on monimutkainen prosessi, johon vaikuttavat lukuisat tekijät. Talleilla on oma lista kuljettajista, keitä haluavat ja missä järjestyksessä. Samoin kuljettajat ja heidän managerinsa pohtivat eri vaihtoehtojen välillä, mikä olisi heidän kannaltaan paras ratkaisu ja millä ehdoilla.”

”Jos talli ei saa syystä tai toisesta haluttua ykkösvaihtoa, sitten katsotaan muita vaihtoehtoja. Sama pätee kuljettajiin. Tämän seurauksena tilanne elää koko ajan.”

”Myös Valtterin kohtalo ratkeaa näiden palasten löytäessä paikkansa”, Mustakari sanoo.

Mustakari pitää selvänä, että Mercedes on ollut ja on edelleen yksi vaihtoehto Bottaksen ensi kauden talliksi.

”Sanoisin, että tässä vaiheessa ovi Mercedekselle on edelleen raollaan. Jos Valtteri olisi ollut Mercedeksen ykkösvaihtoehto Lewis Hamiltonin seuraajaksi, asia olisi todennäköisesti jo ratkaistu. Toto Wolff ja Mercedes tietävät tasan tarkkaan, mitä he saisivat palkatessaan Valtterin. He saisivat erittäin kokeneen ja nopean kuljettajan, joka osoitti Hamiltonin tallikaverina ajaessaan olevansa myös ensiluokkainen tiimipeluri.”

”Ymmärrän hyvin, että jos ovi Mercedekselle on raollaan, Valtteri on valmis odottamaan Mercedeksen ratkaisua eikä häntä haittaa, vaikka hän olisi vasta toinen tai kolmas vaihtoehto.”

”Tämä tekisi loogiseksi myös sen, ettei Valtteri ole tehnyt minkään muun tallin kanssa sopimusta. Hän haluaa katsoa ensin Mercedes-kortin ja tehdä ratkaisunsa vasta sen jälkeen.”

Mustakari sanoo ymmärtävänsä Bottasta, mikäli hän odottaa Mercedeksen ratkaisua, mutta Mustakari ei ole vakuuttunut, olisiko Mercedes Bottaksen kannalta paras vaihtoehto.

”Mercedes pystyisi varmasti antamaan Valtterille ensi kaudeksi hyvän auton, mutta olisiko se kuitenkaan niin hyvä auto, että sillä ajettaisiin kilpailujen voitoista vai riittäisikö sen vauhti ja iskukyky vain haastajan rooliin, kuten tällä kaudella.”

”Toinen ja vieläkin suurempi kysymys on sopimuksen kesto. Valtteri saisi Mercedeksellä vain vuoden mittaisen sopimuksen, sillä nuori italialaiskuljettaja Kimi Antonelli on puskemassa Mercedeksen sarviin kaudeksi 2026.”

”Haasilla Valtteri saisi sen sijaan todennäköisesti kahden vuoden paperin, jolloin hänen F1-tulevaisuutensa olisi turvattu ensi kaudeksi ja myös kaudeksi 2026, jolloin säännöt muuttuvat radikaalisti ja voimasuhteissa voi tapahtua suuria muutoksia.”

”Haasia ei kannata muutenkaan ylenkatsoa. Gene Haasin ja hänen perheensä omaisuuden arvoksi on laskettu 4 miljardia Amerikan taalaa. Rahasta F1-auton kehittäminen ei ole siis kiinni, vaan enemmänkin siitä, jonka Pat Symonds tiivisti aikoinaan yhteen sanaan – prosessiin. Kuinka toimivaksi kaikki tallin suorituskykyyn vaikuttavat asiat saadaan organisoitua ja asiat rullaamaan.”

”Tässä työssä Valtteri kokemus olisi ensiarvoisen tärkeää Haasille, varsinkin, kun tallin toiseksi kuljettajaksi on tulossa vasta yhden F1-kisan elämänsä aikana ajanut Oliver Bearman. Valtterilla olisi sekin etu puolellaan, että Haas käyttää Ferrarin myllyjä, joihin Valtteri on tottunut Sauberilla.”

”Valtteri tekee varmasti itsensä kannalta järkevimmän ratkaisun, mutta minä jopa toivoisin, että hän valitsisi Mercedeksen sijasta Haasin ja kaksivuotisen sopimuksen”, Mustakari tunnustaa.