Fuengirolassa kohtaa kaksi kysymysmerkkiä ja naisten mestaruustaistelun suolaaja

Kalle-Tapio Huusko oli yksi talvimyrskyn silmään joutuneista tahkolaisista.

Pesäpallo

Fuengirolassa kohtaa kaksi kysymysmerkkiä ja naisten mestaruustaistelun suolaaja

Fuengirolan pesäpallokauden avauksen suurin mielenkiinto kohdistuu Hyvinkään ja Imatran iskukykyyn - ja siihen, miten miltä Lapuan peli näyttää.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 22.4.2023

Pesäpallokausi alkaa jälleen perinteisellä Fuengirolan viikonlopulla. Pekka, vieläkö Fuge-pesis puoltaa paikkaansa?

Idea oli alun perin erinomainen ja ilmeisesti muissakin lajeissa on pohdittu samanlaisen ottelun järjestämistä ulkomailla. Itse tapahtuma on varmaankin edelleen paikallaan, mutta se on hyvä kysymys, löytyisikö sarjapelien sijasta tapahtuman pohjaksi jotkut muut ottelut.

Jo nyt Fuengirolassa käyvät leireilemässä melkein kaikki miesten ja naisten Superin seurat eikä tästä olisi isokaan askel siihen, että Fuengirola ja talvisarja yhdistettäisiin toisiinsa siten, että ainakin osa talvisarjan otteluista pelattaisiin Fuengirolassa.

En missään tapauksessa tyrmää Fuengirolassa pelaamista, mutta ehkä tässä voisi jo pohtia tapahtuman seuraavaa kehityssteppiä.

Naisten Superpesis-kauden avausottelussa kohtaavat lauantaina Lapua ja Joensuu. Millaista ottelua odotat?

Tässä ottelussa suurin mielenkiinto kohdistuu Lapuaan, joka on Porin ja Mansen kanssa sarjan vahvimpia ennakkosuosikkeja. Pelinjohtaja Matti Larikalla on käsissään niin vahva materiaali, että sillä on kaikki saumat edetä loppuotteluun ja voittaa Suomen mestaruus siinä missä Mansellakin ja Porilla.

Kysymys on lauantaina toki vasta yhdestä ja hieman poikkeuksellisissa olosuhteissa pelattavasta ottelusta, mutta Joensuu on hyvä mittari siitä, missä Lapua menee tällä hetkellä. Joensuussa naisjoukkue on otettu tosissaan ja siihen on myös systemaattisesti satsattu. Joensuulla on toki vielä matkaa kärkiseuroihin, mutta se pystyy antamaan jo kunnon vastuksen kenelle tahansa seuralla.

Virkiä on siis suosikki, mutta se joutuu tekemään tosissaan töitä Joensuun kanssa.

Miehissä vastakkain on alkuperäisen idean isä Imatra ja viime kauden nelonen Hyvinkää. Mitä tästä ottelusta odotat?

Vastakkain on kaksi joukkuetta, joihin molempiin liittyy suuria kysymysmerkkejä.

Hyvinkään pelasi Antti Yli-Saunamäen johdolla viime kesänä erinomaisen kauden, joka huipentui Kouvolan pudottamiseen puolivälierissä ja nelossijaan. Kauden kruunasi se, että myös Pihkala haistoi Tahkossa uudenlaista sähköä ja katsojamäärät ja tunnelma katsomossa olivat jotain sellaista, mitä Pihkalassa ei oltu nähty vuosikausiin.

Viime kauden pohjilta olisi ollut hyvä ponnistaa ylöspäin, mutta Tahko on pikemmin ponnistanut viime kauteen verrattuna alaspäin. Raimo Bragge oli riskialtis veto pelinjohtajaksi ja vaikka Jesse Eskelinen pystyykin korvaamaan Jere Vikströmin jättämän aukon sisäpelissä, kokonaisuudessaan Tahkon materiaali on naksauksen heikompi kuin viime vuonna.

Kaiken lisäksi talvi on ollut varsin myrskyisä. Kakkospelinjohtaja Riku Rantanen sai kesken talvikauden potkut ja asiaa puidaan seuraavaksi lakituvassa. Kalle-Tapio Huusko oli hyllytettynä talvella ja Riku Niemen hankinta on osoittautumassa vikatikiksi.

Vaikka pahimmat liekit onkin saatu sammutettua, olisin yllättänyt, jos talvi ei olisi jättänyt joitakin ryppyjä joukkueeseen.

Pelillisesti Tahko on edelleen vahva sisäpelijoukkue. Se saa todella vahvan ykköskärjen, jonka kruunaa neljän vasemmalta lyövän vahvan kotiuttajan – Juha Niemen, Juha Korhosen, Valentin Ikosen ja Santtu Patovan – muodostama tykistö. Ykköskärki ja kaksi lyöjäjokeria ovat Tahkon ehdoton ase kesällä.

Ulkona suurimmat kysymysmerkit ovat etukenttä ja takakenttä. Etukentän korjaaminen tänä vuonna on haasteellista, mutta takakentällä on toivoa, sillä vaikka Riku Niemi olikin harhaosto, Luka Raesmaalla on huippukäsi ja hän voi hyvinkin pelata Teemu Nurmion parina läpimurtokauden. Joka tapauksessa Raesmaan onnistuminen on isossa roolissa Pihkalan avaruudessa.

Toinen iso avaintekijä on lukkari Petteri Alanen, mutta hänen suhteen ei tarvitse olla huolissaan. Alanen on jo nyt Superin ehdotonta lukkarieliittiä.

Imatralla on ollut myös erittäin repaleinen talvikausi. Joukkue vaihtui jälleen kerran radikaalisti viime kauden jälkeen aina uutta pelinjohtajaa, Vesa Toikkaa, myöten.

Joukkueen hitsaamista yhteen ovat sotkeneet loukkaantumiset ja koronasta ja kuumeaallosta johtuneen poissaolot. Ikävintä on ollut Joona Sikiön loukkaantuminen sen verran vakavasti, että hänen koko kautensa on paketissa.

Imatra korjasi syksyn siirtomarkkinoilla viime kauden suurimman puutteensa sisäpelissä ja hankki kaksi lyöjäjokeria, Ykköspesiksen lyöjäkuninkaan Atte Brandtin ja toissa kaudella yli juoksua 50 lyöneen Tommi Piiraisen.

Molempiin liittyy toki omat kysymysmerkkinsä, mutta joka tapauksessa Imatran vahvin ase on sen ykköskärki ja jos  kotiutusosastosta saadaan numerolla lyövän Ville-Veikko Ollin johdolla kaikki potentiaali irti, Imatran pitäisi haasteistaan huolimatta selvittää itsensä kuiville.

Sunnuntain ottelussa yksi mielenkiintoisimmista kysymyksistä on se, miten lukkari Rasmus Surakka onnistuu pelintekijänä. Hän on pelannut harjoitusotteluissa ykköskärjessä, mikä voi olla Toikalta hyvinkin toimiva ja kesän kannalta tärkeä peliliike.

Kokonaisuudessaan Imatran materiaali on kuitenkin pelottavan kapea ja vaikka omien junioreiden nostamisessa Superin miehistöön onkin omat hyvät puolensa, vaatimustaso Superissa on sen verran kova, että juniorit joutuvat kesällä kovaan testiin.

Sunnuntain ottelussa Tahko on suosikki, mutta Fuengirolan kenttä ja olosuhteet poikkeavat sen verran paljon normaalista, että ottelusta voi tulla hieman normaalia arvaamattomampi.