Englanti aloittaa jalkapallon MM-kisat maanantaina pelonsekaisin tuntein. Haasteena ei ole avausvastustaja Iran eikä edes helpohko alkulohko, vaan kisojen koko kuva: Mitä Englannilta voidaan viimeisten kuukausien kaaoksen jälkeen odottaa?

Kaikki tiet näyttivät vievän vielä vuosi sitten jalkapallon kotimaahan, kun Englanti raivosi tiensä EM-kisojen loppuotteluun. Finaalissa tien toisesta päästä tuli kuitenkin sellainen vastustaja, ettei se kaatunutkaan varsinaisella peliajalla tai edes jatkoajalla. Tarvittiin rangaistuspotkukisa, joka päättyi Italian juhliin ja Englannin kyyneliin.

Englannin peli näytti EM-kisoissa siltä, miltä sen satukirjan sivuilla pitikin näyttää. Joukkue oli täynnä lahjakkaita nuoria pelaajia, joista huokui oikeanlainen itseluottamus ja joukkueen suurin talismaani, Harry Kane, tiedettiin yhdeksi maailman tehokkaimmista viimeistelijöistä.

Myös päävalmentaja Gareth Southgaten oppivuodet olivat takanapäin. Englanti pelasi hyvin organisoitua modernia jalkapalloa, jonka piti heittää Englannin Euroopan mestariksi ja tänä vuonna myös maailmanmestariksi.

Europan mestaruus oli lähellä, mutta unelma maailmanmestaruudesta on haihtunut viimeisen puolen vuoden aikana savuna ilmaan.

Nyt Englannissa ei vain pelätä katastrofia.

Nyt tiedetään, että se on ovella.

***

Minne Englannin loisto on kadonnut?

Vastaus on yksinkertainen: puolustuksen romahtamiseen.

Englanti ei päästänyt EM-kisoissa omaan verkkoonsa yhtään maalia ennen kuin välierissä Tanskaa ja loppuottelussa Italiaa vastaan – ja niissäkin otteluissa Englannin betoninen viimeinen murtui vain kerran.

Nyt ollaan sen sijaan toisenlaisessa maailmassa. Englanti on pelannut kuusi ottelua peräkkäin ilman voittoa ja mikä hälyttävintä – sen verkkoon on näissä otteluissa tehty 10 maalia. Unkari upotti pallon Englannin maaliin jopa neljästi, kun se aiheutti kesäkuussa Englannille sen suurimman kotitappion 84 vuoteen kaatamalla Three Lionsin Wolverhamptonin Molineux Roadilla Kansojen liigan ottelussa 4-0.

Englannin EM-kisojen loistokkuus ei perustunut pelkästään joukkueen betoniseen puolustuspelaamiseen. Se oli kuitenkin kivijalka, jonka päälle muu pelaaminen voitiin rakentaa.

Puolessatoista vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon ja siitä paljosta suurin osa on tapahtunut pelaajarintamalla.

Harry Maguire oli vuosikausia Englannin puolustuksen tukipilari, mutta viimeisen puolentoista vuoden aikana hänestä on tullut yleisen irvailun kohde jalkapallomaailmassa.

Ole Gunnar Solskjær halusi nostaa viime kaudella Manchester Unitedin pallonhallinnan määrää ja yhtensä toimenpiteenä Solskjær nosti keskikentän pohjapelaajia ylemmäksi, koska uskoi Maguiren pystyvän hoitamaan suurempaa tonttia. Hidasjalkainen Maguire ei kuitenkaan pystynyt vastaamaan kasvaneen tonttinsa ja sen mukana tulleiden pidempien juoksumatkojen haasteeseen, vaan alkoi kadottaa otettaan ja itseluottamustaan pelaamiseen.

Lopputulos on konkretisoitunut tällä kaudella, kun Maguire on pudonnut Manchester Unitedin avauksesta. Nyt kaikki kysyvät, aikooko Southgate todellakin peluuttaa MM-kisajoukkueeseensa valitsemaansa Maguire Qatarissa vai onko hän MM-kisoissa takaamassa sen, ettei pukukopissa synny avointa kapinaa Southgatea kohtaan?

Southgate on joutunut jopa julkisesti vakuuttamaan, ettei hän ole valinnut Maguirea kesän jälkeen maajoukkueeseen minun vaan meidän vuoksemme. Silti esimerkiksi AC Milanissa erinomaista kautta pelaavan Fikayo Tomorin pudottamista MM-joukkueesta on vaikea ymmärtää muuten kuin sillä, että Maguire on yksi Southgaten harvoista luottomiehistä pukukopissa.

***

Englannin ja Southgaten kannalta ongelmana on, ettei Maguire ole ainoa haahuiluosastolle siirtynyt puolustaja.

Tottenhamin Eric Dier on ollut tällä kaudella toinen tuuliajolla ollut toppari. Hänen on tehnyt jatkuvasti kohtalokkaita virheitä Tottenhamin alakerrassa ja Dierin paikka Tottenhamin kolmen topparin alakerrassa on enää hiuskarvan varassa.

Englannissa on ihmetelty myös, mitä ihmettä on tapahtunut Liverpoolin oikealla laitapuolustaja Trent Alexander-Arnoldille. Hänkin on ollut tällä kaudella vain varjo viime kaudesta ja yksi keskeinen syy, miksi koko Liverpoolin puolustuspelaaminen on alkanut murentua.

Southgaten huolia on lisännyt myös se, että EM-kisoissa loistanut hyökkäävä pelaaja Raheem Sterling on ollut yksi kauden flopeista Valioliigassa siirryttyään kesällä Manchester Citysta Chelseaan.

***

Suurin huoli liittyy kuitenkin puolustukseen ja ennen kaikkea toppareihin. Englannissa hehkutetaan edelleen, että Maguirelle olisi lukuisia hyviä vaihtoehtoja, mutta onko heitä?

John Stones ei ole pelannut mitään huippukautta Manchester Cityssa ja hän on pelannut kauden aikana jopa laitapuolustajana. Conor Coadyn kautta on sotkenut Evertonin sekava pelaaminen ja sekava kausi. Ben White on pelannut loistokauden Arsenalissa, mutta hän on pelannut koko kauden oikeana puolustajana, ei topparina.

Kysymys kuuluu, voisiko Southgate kaikista haasteista ja vaikeuksista huolimatta löytää Englannille sellaisen puolustusryhmityksen, että sen varaan voisi rakentaa jonkinlaisen menestystarinan Qatarissa?

Southgaten on ensimmäiseksi ratkaistava, montako topparia hänen tarvitsee palapelinsä rakentamiseen. Hän on peluuttanut Englantia sekä kolmen topparin 3-4-3-mudolla että kahden topparin 4-3-3-muodolla.

Stonesin paikka pelaavassa kokoonpanossa on kummassakin mallissa varma, mutta sitten alkavat kysymykset: White ei ole ollut automaattinen valinta maajoukkueeseen Southgaten aikana ja olisi yllätys, jos hän nyt turvautuisi Whiteen ainakaan kahden topparin mallissa.

Jos White ei saa armoa Southgaten silmissä, silloin avaukseen on käytännössä pakko nostaa Maguire tai Dier – tai jopa molemmat. Coady tuskin ohittaa Whitea toppareiden sisäisessä nokkimisjärjestyksessä.

Southgaten onneksi laitapuolustajien tonteille löytyy hyvät vaihtoehdot. Kieran Trippier pelaa jopa uransa parasta kautta Newcastlessa, minkä lisäksi hän on huippuvaarallinen erikoistilannespesialisti. Luke Shaw on puolestaan selkeä valinta vasemmaksi laitapuolustajaksi.

***

Muilta osin Englannin avaus on kohtalaisen selvä. Declan Rice ja Jude Bellingham ovat varmoja valintoja keskikentän keskelle, Harry Kane piikkiin ja Jordan Pickford maalille. Kärjen laitapaikat menevät todennäköisesti Bukayo Sakalle ja Phil Fodenille, ellei Southgate tarvitse Sterlingin tukea pukukopissa niin paljon, että hän nostaa unten mailla olleen Sterlingin avaukseen.

Jos Englanti pelaa 4-3-3-muodolla, silloin yhden topparin paikka avautuu keskikenttäpelaajalle, joka todennäköisimmin on Mason Mount.

Tärkein kysymys on kuitenkin se, ketkä pelaavat puolustuksen ytimessä kahdella tai kolmella topparipaikalla. Maguiren ja/tai Dierin varaan – Stonesin lisäksi – yhtälön rakentaminen on riskialtista. Stonesilla ja Whitella yhtälö voisi edes teoriassa toimia, mutta riittääkö Whiten luotto Southgaten silmissä paikkaan avauksessa asti?

Siinä on Englannin kannalta maanantain tärkein kysymys, sillä kaikista muista kohdistaan Englanti voisikin juuri ja juuri kestää.

Englanti-Iran ma klo 15.00 (TV2)