HS uutisoi keskiviikkona 11.1.2023 Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiurun jättäneen hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien porttikieltojärjestelmää urheilutapahtumiin, katsomoturvallisuuden lisäämiseksi.

Myöhemmin muun muassa Suomifutis.com uutisoi aloitteen tiimoilta käydystä keskustelusta.

Vaikka osa Kiurun kysymyksessä käyttämästä retoriikasta oli mielestäni sävyltään tarpeettoman kohtalokasta, tuen täysin hänen muutoin asiallista ja itsessään tärkeää aloitetta.

Keskustelu katsomohuliganismista ja porttikielloista ei kuitenkaan ole tämän tekstin aiheena.

Kun kerrankin puhutaan lainsäädännöstä ja jalkapallosta samassa lauseessa, vielä vaalien alla, näin whataboutismin hengessä, ehdotan ja vaadin täydestä sydämestäni ulottamaan keskustelun ja tarkastelun laajemmalle. Ammattijalkapallossa on nimittäin porttikieltosääntöjä painavampiakin epäkohtia.

Jalkapalloilijoilla – kuten ammattiurheilijoilla yleisesti – on Suomessa huomattavasti heikompi yhteiskunnallinen asema kuin tavallisen työsopimuslain alle kuuluvilla työntekijöillä.

***

Urheilijoiden asemasta käytiin viimeksi koronpandemian alussa orastavaa keskustelua, mutta keskustelu tuntui vaimenevan nopeasti.

Ammattijalkapalloilijoilla on ensinnäkin erillinen, lailla säädetty eläke- ja tapaturmavakuutus, Urheilijaturva. Tapaturmaperusteisuudessaan vakuutus on kapeaehtoinen ja heikosti suojaava. Jalkapalloilijat tekevät työtä kehoillaan, mutta esimerkiksi rasitusvammoille tai sairaustapauksille ei pääsääntöisesti ole minkäänlaista vakuutuksellista suojaa. Lisäksi vammatapausten käsittelyt ovat usein tulkinnallisia ja viiveellisiä.

Kirjoitin syksyllä 2022 Urheilijaturvasta ja sen epäkohdista Jalkapallon Pelaajayhdistyksen sivuille laajemmin vakuutuksen epäkohtia tarkastelevan, tapausesimerkkejä sisältävän kirjoituksen.

Toisekseen, jalkapalloilijoiden keskiansiot Suomessa ovat jo lähtökohtaisesti maltillisia, mutta eläkettä kertyy hyvin vaatimattomasti. Työnantajat ovat velvoitettuja maksamaan yli 12 550 euroa kaudessa tienaaville vanhuuseläkettä (summa tarkastetaan vuosittain), jonka osuus on 4,5% bruttotuloista. Eläkemaksu ei tosin juurikaan kerrytä rahaa, eläke ei ole indeksiturvattu, eikä eläkkeen hallinta ole urheilijan käsissä. Huomioitavasti, alle vaaditun summan tienaaville ei kerry eläkettä lainkaan.

Viimeisenä esimerkkinä, jalkapalloilijat eivät voi kuulua työttömyyskassaan, sillä palkoista ei vähennetä työttömyysvakuutusmaksuja. Työttömäksi jäädessään pelaaja ei näin ole oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan, vaan jää käytännössä Kelan peruspäivärahan varaan.

***

Jalkapalloura on lyhyt, ja voi päättyä hyvinkin odottamatta. Pelaajat ymmärtävät ja hyväksyvät tämän. Pelaajat tiedostavat myös mahdollisen altavastaaja-aseman uran jälkeiseen työelämään siirtyessä. En kuitenkaan näe perusteita polkea ammattijalkapalloilijoiden- ja urheilijoiden asemaa. Jo pitävien tietojen kerääminen pelaajien oikeuksista on toistuvasti osoittautunut mainittavan hankalaksi.

Jalkapalloilijoiden työsopimuksia varten luotu erillisjärjestelmä on ilmeisimmin laadittu seurojen taloudellisten etujen mukaisesti, mutta päätökset ja perusteet ansaitsisivat ajankohtaista tarkastelua. Pidän edes mahdollisuutta yhdenvertaisuuteen työntekijöinä jo periaatteellisesti oikeutettuna. Maksamme veroja kuten kuka tahansa, ja työmme on hyvin sitovaa sekä omistautumisvaateista. Väitän työmme myös kestävän vertailun yhteiskunnallisesti merkittävänä ja vakavasti otettavana alana.

Esimerkiksi vuonna 2021 HS uutisoi espoolaisten jalkapalloseurojen tuottavan vuodessa lähes jopa 50 miljoonan euron hyödyn yhteiskunnalle. Ammattimaiset edustusjoukkueet ovat tärkeä osa kaikkea seuratoimintaa. Vastaavasti olympiakomitea on laatinut selvityksiä huippu-urheilun laajoista yhteiskunnallisista perusteluista, kuten sen tarjoamat myönteiset esikuvat ja tärkeät kansalliset kokemukset, syntyvien työpaikkojen ja muiden taloudellisten hyötyjen lisäksi.

Hieman olympiakomitean sanomaa mukaillen, koen huippu-urheilun tarjoavan muutakin kuin taloudellista iloa. Huippu-urheilu ja jalkapallo rinnastuvat nähdäkseni esiintyviin taiteisiin, osaksi ihmiselle tärkeää kokemiseen ja samastumiseen pohjautuvien tarinavetoisten elämysten kirjoa.

***

Kilpailua tai ottelua seuratessa katsojan on mahdollista myötäelää kilpailijoiden kautta; elää äärimmäinen omistautuminen, elää päättäväisyys ja haavoittuvaisuus, elää sykähdyttävät hetket ja mielenhallinta, lopulta pettymys tai euforia. Urheilijat menevät äärimmäisyyksiinsä voittaakseen, mutta kilvan tauottua halaavat – lähes poikkeuksetta – vastustajiaan kunnioittaen. Myös olympiakomitean selvityksessä mainitaan urheilun tarjoama tervehenkinen esimerkki kilpailemisesta.

Lisäksi jalkapallo ja urheilu tarjoavat harvinaisen syviä yhteisöllisen merkityksentuoton- ja jaon mahdollisuuksia. Katsomohäiriköinti ja fanitappelut ovat lieveilmiöitä, kantavampi ja mahtavampi voima on ihmisten tuleminen yhteen – sekä pelaamaan että muodostamaan jaettuja kokemuksia, muistoja ja perinteitä.

***

Kirjallisessa kysymyksessään katsomoturvallisuuden parantamisesta Kiuru sanoi tapauksessa olevan kyse poliittisesta tahdosta ja arvovalinnasta. Niinpä kutsun poliitikot ja päättäjät, myös lajiliitot ja seurat huomioimaan yhteiskunnallisesti merkittävän toimialan ja sen tekijät. Perusteluita riittää niin taloustieteellisesti kuin urheiluromanttisesti. Kyse on enää poliittisesta tahdosta ja arvovalinnasta.

Ammattijalkapalloilijat- ja urheilijat ansaitsevat työntekijöinä yhdenvertaisen aseman.

Kirjoittaja on FC Hongassa pelaava ammattijalkapalloilija, valtiotieteiden kandidaatti ja vapaa kirjoittaja.