HJK on ollut viimeiset 20 vuotta suomalaisessa jalkapallossa suurten unelmien kohde. Milloin siitä olisi pitänyt tulla Suomen Göteborg, milloin Suomen Rosenborg.

Nyt se hetki on koittamassa. Tässä kohtaa on kuitenkin turha puhua Göteborgista tai Rosenborgista, sillä HJK:n todellinen vertailukohta on se itse ja sitä kautta muut suomalaiset seurat – sekä keskisuuret eurooppalaiset seurat.

Siinä vertailussa tilanne on HJK:n kannalta kiehtova – ja suomalaisen jalkapallon kannalta mielenkiintoinen.

HJK oli 1990-luvulla lähellä ajaa taloudellisesti kiville ilman Olli-Pekka Lyytikäisen ja A-lehtien rahoja. 2000-luvulla taloudellinen tilanne vakiintui ja viime vuosina sen liikevaihto ja taloudellinen tulos ovat kasvaneet huimaa vauhtia. Kun liikevaihto oli vielä 2000-luvun alussa noin kahden miljoonan euron tasolla, HJK-konsernin liikevaihto on viime vuosina vakiintunut 7,8–8,0 miljoonan euron luokkaan ja liikevoitto 300 000–400 000 euron luokkaan.

Se, että HJK tekee tuon mittaluokan voittoja, voidaan pitää suomalaisen jalkapallossa historiallisena ihmeenä.

Taloudelliset luvut ovat yksi asia. Toinen on toiminnallinen taso. Maailma ei vielä ole valmis eikä kaikkia asioita ole saatu vielä viritettyä sellaiseksi kuin seuran sisällä on haluttu, mutta isossa kuvassa kolme kirjainta ovat liikkuneet toimitusjohtaja Aki Riihilahden johdolla oikeaan suuntaan.

HJK on jo nyt toiminnallisesti Suomessa omassa luokassaan ja mikä tärkeintä, sen toiminta on jo sillä tasolla, että Klubi voi oikeasti lähteä tavoittelemaan Suomen sijasta eurooppalaista tasoa – ei suurten eurooppalaisten seurojen, eikä seuraavaksi suurimpien, mutta sellainen taso, että HJK pelaisi vuodesta toiseen eurokentillä lohkopelejä ja joinakin vuosina jopa jatkopelejä, on nykyiselle HJK:lle realistinen.

Roope Riski oli yksi HJK:n avainpelaajista, kun se voitti viime kaudella seurahistorian 30. Suoemn mestaruuden.

Korttien uusjako

Euroopan Jalkapalloliitto UEFA teki viime vuonna päätöksen kolmannesta seurajoukkuekilpailusta. Mestarien liiga ja Eurooppa-liiga saavat rinnalleen UEFA:n Konferenssiliigan, jonka karsintapelit alkavat kesällä.

Konferenssiliigan lohkopeleihin pääsee karsintojen jälkeen 32 seuraa. Vaikka UEFA pudotti Eurooppa-liigan joukkuemäärän 48 seurasta 32 seuraan, kynnys päästä pelaamaan lohkopelejä madaltuu etenkin pienempien maiden mestarijoukkueille kannalta oleellisesti. Esimerkiksi HJK olisi UEFA:n mallinnuksen perusteella selvinnyt viime syksynä Konferenssiliigaan.

Konferenssiliigan perustamisen myötä eurooppalaisella jalkapallokartalla jaetaan kortteja uudelleen. Suurseurat ja kakkoskategorian seurat jyskyttävät edelleen Mestarien liigan tasolla tai Eurooppa-liigan kärkisijoilla, mutta kolmannella tasolla tapahtuu iso jako seuroihin, jotka pelaavat vuodesta toiseen eurokentillä lohko- ja pudotuspelejä ja niihin, jota eivät niitä pelaa.

Tilanne on samanlainen kuin Valioliigassa 90-luvun nousukiidon aikana. Manchester United oli jo noussut uuden junan kyytiin ja Arsenal nousi sinne viimeisillä hetkillä Arsène Wengerin tultua lontoolaisseuran manageriksi 1996. Sen jälkeen Valioliigassa siirryttiin seitsemän vuotta kestäneeseen kahden seuran valtakauteen, jona aikana Arsenal ja Manchester United jakoivat kaikki liigamestaruudet keskenään, ja niistä jompikumpi oli vain kerran kahta kärkisijaa heikommalla Valioliigassa. Tämä valtayhtälö murtui vasta, kun Chelsea ja Manchester City saivat taakseen mielikuvitukselliset määrät namusetärahaa.

HJK:n kannalta kysymys kuuluu, riittävätkö sen toiminnallinen taso, osaaminen ja taloudelliset resurssit hypätä junan kyytiin vai jääkö se kamppailee asemalle elintilasta muiden pienten eurooppalaisten kanssa?

HJK on valmis iskemään

Kysymys on kiehtova, mutta vastaus vieläkin kiehtovampi.

Vaikka HJK on tahkonnut 2010-luvulla erinomaisia taloudellisia tuloksia ja sen liikevaihto on noussut dramaattisesti, se on edelleen eurooppalaisella jalkapallokartalla pieni seura.

Se ei ole kuitenkaan ratkaisevaa. Ratkaisevaa on se, että HJK on taloudellisesti ja toiminnallisesti sellaisella tasolla, että se voi realistisesti päästä mukaan sen junan kyytiin, joka jakaa Euroopan keskisuuria seuroja voittajiin ja häviäjiin.

Huippujalkapallosta on sanottu, että siitä on tullut organisaatioiden välistä kilpailua. Ne, joilla on eniten rahaa, voittavat – ja ne, joilla sitä ei ole, jäävät toiseksi.

Totta, mutta jalkapallossa kaikki konkretisoituu lopulta siihen, miten hyvin seuraorganisaatio pystyy siirtämään taloudelliset ja toiminnalliset resurssinsa kentälle. Osataanko resurssit hyödyntää maksimaalisesti tai jopa ylittää ne vai hukataanko ne?

Kysymys kulminoituu joukkueen kokonaisvaltaiseen valmennukseen ja siihen, miten laadukas joukkueen materiaali on. Ja juuri tässä – niin hurjalta kuin se kuulostaakin – on HJK:n suuri mahdollisuus.

HJK:n on kertonut viime vuosina näyttävästi taloudellisista luvuistaan ja monista muista hankkeistaan, mutta yhdestä asiasta ääntä ei juurikaan ole pidetty. Siitä, mitä seuran taustoilla on tehty kehitys- ja urheilujohtaja Miika Takkulan ja hänen esikuntansa johdolla – ja mitä siellä tehdään jatkossa.

HJK on ensimmäinen suomalainen jalkapalloseura, jolla on oikeasti useamman ammattilaisen organisaatio, joka ymmärtää, mistä scouttaamisessa ja analysoinnissa on kysymys – mukaan lukien sen, mitä eroa niillä asioilla on. Kaikille seuroille sekään ei ole selvää.

Toni Koskela johti HJK:n viime kaudella Veikkausliigan mestariksi ja Suomen cupin voittoon.

Uuden ajan toimintamalli

Joukkueen rakentamisen yhtälö on pelkistettynä yksinkertainen: yhdessä korissa on rahat ja toisessa se, mitä rahoilla saadaan. Millainen päävalmentaja, millainen valmennuksellinen organisaatio ja ennen kaikkea: millaiset pelaajat.

Se, missä HJK on ottamassa ison radikaalin askeleen, on pelaajien rekrytointi.

Perinteisessä mallissa seuran valmennus- ja urheilujohto arvioivat pelaajia pääosin omalla silmällään: niitä, joita joukkueessa jo pelaa; niitä, joita on kasvamassa junioriputkessa; ja niitä, joita pelaa muissa Veikkausliiga-joukkueissa. Sen päälle tulevat ulkomaalaisvahvistukset. Suomalaisseuroilla ei ole merkittäviä kykyjenetsijäverkostoja, vaan ulkomaalaispelaajat tulevat pääsääntöisesti sitä kautta, mitä agentit tarjoavat.

Kun Arsenal romutti vuosi sitten maailmanlaajuisen kykyjenetsijäverkostonsa, monet olivat ihmeissään. Ihmettelijät eivät kuitenkaan nähneet, että pelaajatarkkailussa ja pelaajien analysoinnissa on siirrytty uudenlaiseen aikaan – uuden teknologian ja datapohjaisen analysoinnin ultimaattiseen hyödyntämiseen.

Jos Liverpool etsii uutta topparia, se ei soittele ympäri maailmaa, millaista kalaa jollakin agentilla tai paikallisella kykyjenetsijällä olisi tarjolla. Nyt Liverpool ja sen tutkimusosaston ”ydinfyysikot” määrittelevät pilkuntarkasti, millaista pelaajaa se jollekin pelipaikalle tarvitsee. Toisessa päässä ovat maalliset asiat siirtosummasta ja palkkatasosta alkaen ja toisessa päässä ultramikrotasolle viedyt pelillisen ominaisuudet pienintä pilkun osaa myöten. Lopulta data-analytiikka listaa kuusi pelaajaa, joista ”ydinfyysikot” alkavat seuloa parasta vaihtoehtoa. Toki pelaajan otteita katsotaan edelleen myös videoilta ja paikan päällä, mutta painavin sana on datan sana.

Huikea spiraali

HJK on siirtymässä samanlaiseen toimintamalliin – ja se muuttaa sen pelikentän. Jos Klubi uskaltaa viedä datapohjaisen rekrytointimalliin äärimmilleen, sen pelaajarekrytointien teoreettinen taso tulee nousemaan dramaattisesti.

Kun tähän kytketään samaan aikaan eurokentillä tapahtuma historiallinen murros ja siihen liittyvä pelikorttien uusjako, HJK:lla on kaikki edellytykset päästä huimaavalta tuntuvaan spiraaliin.

Jos HJK pelaa vuodesta toiseen eurocupien lohkopeleissä, se saa sitä kautta myllyynsä enemmän rahaa. Pelkästään Konferenssiliigaan pääsy voi tuoda voittorahoina ja muina suorina tuloina 5–10 miljoonaa euroa kaudessa.

Ja mitä enemmän HJK saa tuloja ja mitä paremmin se menestyy eurokentillä, sitä suurempia siirtosummia ja palkkoja se voi maksaa pelaajille – ja sitä houkuttelevampi se on pelaajien silmissä. Euro-ottelut ovat nuorten ja kehittyvien pelaajien silmissä parhaita mahdollisia näyteikkuinoita, ja siksi myös HJK:n arvo nousi täysin uudelle tasolle pelaajien kannalta.

Spiraali heittää uudelle tasolle myös sen, millaisia siirtokorvauksia HJK saisi pelaajistaan. Nyt se saa niistettyä pelaajasiirroista Alfredo Morelosin kaltaisia poikkeuksia lukuun ottamatta pääosin satojatuhansia euroja. Jatkossa 2–5 miljoonan euron siirrot voisivat olla arkea, eivätkä 5–10 miljoonan siirtosummat olisi mahdottomia.

Ja kaiken tämän lisäksi spiraali nostaisi HJK:n seurakohtaisia ranking-pisteitä, minkä seurauksena se saisi eri eurocup-pelien karsinnoissa helpompia vastustajia ja mahdollisuudet päästä Eurooppa-liigaan ja jopa Mestareiden liigaan paranisivat samassa suhteessa – Konferenssiliigasta puhumattakaan.

Montako suomalaispelaajaa?

HJK:n tilaisuus näyttää huimaavalta, mutta siinä on omat kysymysmerkkinsä ja haasteensa.

Ensimmäinen kysymys on se, pystyykö ja osaako Klubi käyttää sen tilaisuuden, joka sille on avautumassa.

Haaste ei ole helppo, sillä onnistuminen vaatii osaamista ja onnistumista niin valmennusryhmien kuin joukkueenkin rakentamisessa.

Eikä kysymys ole vain osaamisesta. Kysymys on myös vaikeasta valinnasta sen suhteen, miten HJK määrittää suhteensa suomalaisuuteen.

Nyt Klubi on vielä suomalainen joukkue, jossa pelaa useissa avainrooleissa ulkomaalaisia pelaajia, mutta riittääkö se jatkossa? Entä jos – ja todennäköisesti kun – suhde pitäisi muuttaa ympäri? Uskaltaisiko HJK tarvittaessa tehdä sen, minkä Chelsea ja Arsenal tekivät aikoinaan Valioliigassa, että se juoksuttaisi tarvittaessa kentälle joukkueen, jossa ei pelaisi avauksessa yhtään suomalaista pelaajaa?

Tai että se tekisi edes niin, kuten Red Bull Salzburg, ja sillä olisi edustusjoukkueessa vain 4–5 suomalaista pelaajaa?

Tai että sen päävalmentaja ja muu valmennusjohto olisivat ulkomaalaisia?

Ja mitä tämä kaikki tarkoittaisi HJK:n junioritoiminnan kannalta?

Parhaat ja lahjakkaimmat pelaajat voisivat teoriassa pelata HJK:ssa pidempään, mutta missä oikeasti se maaginen raja kulkisi? Klubin taso tarkoittaisi parhaassa skenaariossa sitä, että edes paikka Suomen A-maajoukkueessa ei välttämättä riittäisi pelipaikkaan HJK:ssa.

Miten siis helsinkiläisseuran juniorimyllylle kävisi? Pystyisikö se parempien resurssien kautta kasvattamaan myös parempia suomalaisia junioreita, kuten englantilaiset seurat ovat pystyneet kasvattamaan parempia englantilaisia pelaajasukupolvia? Ja vaikka nämä juniorit eivät mahtuisikaan seuran edustusjoukkueeseen, tarkoittaisiko se katastrofia vai sitä, että HJK on kasvattanut heistä ammattilaisjalkapalloilijoita – joko Veikkausliigaan tai esimerkiksi Allsvenskanin keskitason joukkueisiin. Jos HJK onnistuisi huimassa mahdollisuudessaan, se ei olisi suurseura vain Suomessa, vaan pohjoismaissa.

HJK on aloittanut myös tämän kauden vahvasti. Se on raivannut tiensä jo Suomen cupin finaaliin ja kaatoi liiga-avauksessa FC Interin.

Väistämätön ylivoima

Toinen kysymys on suhde suomalaiseen jalkapalloon.

Jos HJK onnistuisi hyödyntämään edessään olevan ainutlaatuisen mahdollisuuden, se johtaisi väistämättä siihen, että se olisi Veikkausliigassa täysin omassa luokassaan. Sellaisessa luokassa, että se voittaisi Veikkausliigan mestaruuden kävelyvauhtia vuosi toisensa jälkeen.

Kysymys 20:stä tai 30:stä peräkkäisestä mestaruudesta ei ole vain siitä, että HJK voisi tehdä niin, vaan sen pitäisi tehdä niin.

On vaikea nähdä, että Suomeen mahtuisi toista sen kokoluokan joukkuetta, että se voisi pelata eurocupien lohkopeleissä vuodesta toiseen ja kilpailla HJK:n kanssa Suomen herruudesta.

Tästä päästään toiseen filosofiseen kysymykseen: Olisiko tilanne, että yksi seura voittaisi 20 tai 30 vuotta kaikki mestaruudet putkeen, suomalaisen jalkapallon etu?

HJK:n kannalta vastaus on helppo.

Tai ainakin sen pitäisi olla helppo.

Jos HJK haluaa oikeasti nousta seurana eurooppalaiseen keskisarjaan ja pysyä sitä tasoa tavoittelevien seurojen vauhdissa mukana, sen on pakko painaa kaasua täydellä jalalla. Yhteenkään kompromissiin – esimerkiksi suomalaispelaajien suosimiseen tai Veikkausliigan kilpailullisuudesta suremiseen – ei ole varaa, sillä haaste on muutenkin megalomaaninen ja vaatii äärimmäistä osaamista ja onnistumista kaikilla toiminnan tasoilla. Jos HJK jää nyt asemalle, se voi jäädä sinne vuosikausiksi, jopa vuosikymmeniksi.

Tällaisessa asetelmassa Klubilla ei ole vara jäädä miettimään Veikkausliigan tasaisuutta. Sen on pakko nousta kokonaan eri tasolle kuin missä Veikkausliigasaa painitaan. Kaiken lisäksi mestaruuden painoarvo nousee Konferenssiliigan myötä dramaattisesti, sillä se madaltaa oleellisesti kynnystä selviytyä lohkopeleihin.

Muut Veikkausliiga-seurat ja suomalainen jalkapallo laajemminkin joutuisi miettimään omaa suhtautumista skenaarioon, jossa Suomessa olisi yksi täysin ylivoimainen seura. Osaisivatko muut kärkiseurat sopeuttaa siinä tilanteessa oman toimintansa siihen, etteivät ne taisteli enää Veikkausliigan mestaruudesta tai edes Suomen cupin voitosta, vaan niiden mestaruus olisi pääsy eurocupien karsintoihin?

Ja näkisivätkö ne, että HJK:sta sataisi hyvää heidänkin laariinsa. Ehkä rahaa, ehkä parempia klubitaustaisia pelaajia, mutta ennen kaikkea toiminnallista tietotaitoa ja osaamista. Suoraan tai välillisesti.

Hyviä kysymyksiä, mutta lopulta kaiken pohjalla on yksi kysymys:­ Mitä HJK haluaa?

Haluaako se pitää Veikkausliigan tasaisena ja muut seurat ja palloiluperheen tyytyväisenä vai ajatteleeko se omaa parastaan?

Saman kysymyksen voi kysyä toisinkin:

Haluaako HJK jäädä keskinkertaisuuteen vai nousta keskisuureksi eurooppalaiseksi seuraksi ja tehdä ratkaisuja ja linjata toimintaansa sen mukaisesti?

Lue myös Aki Riihilahden haastattelu siitä, mitä Konferenssiliiga tarkoittaa HJK:n kannalta.

Tilaa Elmo  tarjoushintaan  6 kk 49 e .

Voit ostaa Elmon myös irtonumerona

Lehtipisteestä tai diginä Lehtiluukusta