Kotimaisessa jalkapallossa riittää heti vuoden alussa otsikoita. HJK:n päävalmentaja Ferran Sibila ei täytä Veikkausliigan päävalmentajalta vaadittavia ehtoja ja jalkapallo-HIFK ilmoitti hakeutuvansa konkurssiin. Jukka, aloitetaan HJK:sta. Joutuuko Klubi vaihtamaan päävalmentajaa?

Toivottavasti ei. Se, että Veikkausliigan päävalmentajalta vaaditaan UEFA Pro -lisenssi, on järkevä ja hyvä sääntö, mutta nyt Palloliitto voi katsoa peiliin, miksi tällaiseen tilanteeseen on ajauduttu.

Veikkausliigan lisenssiehdoissa määritellään, että päävalmentajalla on oltava kyseinen lisenssi, mutta Palloliitto on hyväksynyt, että päävalmentajana voi toimia henkilö, joka osallistuu UEFA Pro -lisenssin saamiseksi vaadittavalle kurssille.

Nyt ongelma tulee sitä kautta, että Sibilaa ei valittu ruotsalaisen Fotbollskanalen-sivuston mukaan Ruotsin Palloliiton UEFA Pro -valmentajakurssille ja Suomessa seuraava kurssi alkaa vasta vuoden päästä. Lisäksi Palloliitto muutti viime kaudeksi sääntöjään siten, ettei pykälää voida enää kiertää kahden päävalmentajan mallilla, kuten esimerkiksi VPS teki kaudella 2022, kun Jussi Nuorelalta puuttui vaadittava lisenssi.

Lisenssiehdot ovat toki lisenssiehtoja, mutta tässä kohtaa ongelma on tekninen. On ymmärrettävää, että Ruotsin Palloliitto ei halua ottaa kurssille suomalaista joukkuetta valmentavaa espanjalaista valmentajaa omalle kurssilleen – ja vastaavasti Palloliiton seuraava kurssi alkaa vasta vuoden päästä.

Tällaista ongelmaa ei olisi syntynyt, jos Palloliitto määrittelisi ehdon siten, ettei päävalmentajaksi voida nimittää valmentajaa, ellei hänellä jo ole UEFA Pro -lisenssiä. Toki kysymys olisi ehtojen ja pykälän kiristämisestä, mutta kiristys ei olisi mitenkään dramaattinen.

Tämä kiristys karsisi tällaiset sopat, joissa HJK nyt on ja joissa myös SJK on. Joko päävalmentajalla on UEFA Pro -lisenssi jo taskussa tai sitten tällaista valmentajaa ei voida valita päävalmentajaksi. Piste.

Miten siis HJK:n päävalmentajatilanne ratkeaa?

Toivotaan, että tässä asiassa järki voittaa ja Palloliitto joustaa Klubin – kuten myös SJK:n kohdalla –, mutta tämän jälkeen sääntö tehdään vedenpitäväksi sen suhteen, että lisenssi pitää olla jo päävalmentajaa valittaessa.

Ykkösessä pelaava HIFK ilmoitti jättävänsä konkurssihakemuksen. Ei tainnut tulla yllätyksenä?

Ei ikävä kyllä tullut. HIFK on kertonut avoimesti vaikeasta taloudellisesta tilanteesta ja ymmärtääkseni seurassa etsittiin loppuun asti tosissaan ratkaisua siihen, että konkurssi olisi voitu välttää. Lopulta ylämäki kävi kuitenkin liian suureksi ja kädet oli pakko nostaa ylös. Harmi, mutta kun käännettävät kivet loppuivat, muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Mistä HIFK:n konkurssi kertoo, sillä aiemmin myös Esport Honka ilmoitti lopettavansa edustusjoukkueen toiminnan ja hakeutuvansa konkurssiin?

Vaikka talousvaikeudet ovat ravistelleet jalkapalloseuroja ympäri Suomen, nostaisin silti tässä kohtaa tikun nokkaan pääkaupunkiseudun ja sen, kuinka vaikeaa HJK:n rinnalle on saada rakennettua toista menestyvää seuraa, vaikka pelkästään Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa asuu 1,2 miljoonaa ihmistä.

Yksistään 2000-luvulla Veikkausliigassa ovat tältä alueelta pelanneet Jokerit, FC Atlantis, Allianssi, Viikingit, PK-35, Honka ja HIFK, jotka kaikki ovat ajautuneet konkurssiin tai muuten karille – Honka jopa kahdesti.

Nyt Veikkausliigaan nousee ensi kaudeksi Gnistan, jolla on edessään samat haasteet kuin kaikilla muillakin yrittäjillä tähän mennessä. En sano, että Gnistan ajautuisi automaattisesti samanlaisen vaikeuksiin kuin muut HJK:ta haastaneet pääkaupunkiseurat 2000-luvulla, mutta helppoa Klubin ylivallan haastaminen pääkaupunkiseudulla ei ole.

Mistä se johtuu, että pääkaupunkiseudun seuroissa on käynyt tällainen kato yksistään 2000-luvulla?

Jokainen tapaus on toki oma itsenäinen tapauksensa, mutta yksi iso tekijä on se, että menestyvällä seuralla pitäisi olla takanaan riittävän suuri kannattajayhteisö. En puhu pelkästään vain edustusjoukkueen yhden tai kahden kauden katsojamääristä, vaan laajemmin siitä, millaisen aseman joku seura saa ihmisten elämässä ja arjessa ja miten hyvin se on juurtunut osaksi paikallisen yhteisön dna:ta.

HJK on hyvä esimerkki seurasta, joka on juurtunut helsinkiläisten jalkapalloihmisten arkeen. Edustusjoukkue on pyramidin huippu, mutta sen takana ovat kannattajien lisäksi juniorijoukkueet, junioreiden vanhemmat, seuratyöntekijät ja kaikki muu toiminta, jossa ihminen kohtaa HJK:n tavalla tai toisella.

Klubilaisuuteen voidaan tulla toki vaikka vain yhden tv:stä nähdyn maalin innoittamana, mutta HJK:n todellinen voima on siinä, että klubilaisuuteen kasvetaan sukupolvi sukupolven jälkeen. On väistämätöntä, että Klubi vain kasvaa vuosi vuodelta koko ajan suuremmaksi ja vahvemmaksi, jos sille ei tule samalla tavalla toimivaa aitoa paikalliskilpailijaa tälle alueelle.

HJK on hoitanut ison kuvan strategiansa erinomaisesti ja nyt konsernin liikevaihto on jo yli 15 miljoonaa euroa, mikä antaa vahvan pohjan paitsi edustusjoukkueen menestymiselle, myös HJK:n liiketoiminnalle ja ylipäätään koko sen toiminnalle.

HJK:n haastajien kannalta haasteena on, miten he saisivat rakennettua samanlaisen toiminnallisen kokonaisuuden. Toiminnan ei tarvitse olla mittaluokaltaan HJK:n tasoa, mutta logiikan pitäisi olla samanlainen. Edustusjoukkueen taakse tarvitaan laajempi laajempi massa, joka kasvaisi ja kehittyisi sitä mukaan, kun juniorit kasvavat ja seura juurtuu oman yhteisönsä arkeen.

Tässä mielessä Hongan ja HIFK:n konkurssit ovat harmillisia takaiskuja, sillä niillä molemmilla olisi ollut – ja on toki edelleenkin – potentiaalista pohjaa laajempaankin kasvuun.

HIFK:lla tuon pohjan takana on ifk-laisuus ja IFK-perhe. Toki sen pohjan aktivoiminen jalkapallolle ei käy pelkkiä sormia napsauttamalla, mutta pohja kuitenkin on olemassa. Sanoisin jopa, että HIFK:lla olisi edelleen Helsingissä parhaat mahdollisuudet oikeasti haastaa HJK – ei vain tuloksellisessa mielessä, vaan ennen kaikkea siinä, millaisen aseman se voisi helsinkiläisten jalkapalloihmisten sydämissä saada 10-20 vuodessa.

Hongalla on myös samanlaista potentiaalia. Seura on tehnyt erinomaista juniorityötä jo vuosikausia ja Espoossa on parhaimmillaan nähty jopa jonkinlaista espoolaista buumia Hongan ympärillä. Harmi vain, että edustusjoukkueen kaksi konkurssia ovat syöneet Hongan uskottavuutta ja tehneet koko Honka-ilmiön kasvattamisen haasteelliseksi.

Näetkö, että pääkaupunkiseudulle voisi tulla HJK:lle aito haastaja?

Tuloksellisesti HJK:lle voi tulla hyvinkin haastaja, sillä vaikka joku muu helsinkiläinen seura kuin HJK on voittanut viimeksi mestaruuden vuonna 1961 (HIFK), Jokerit, Allianssi ja Honka ovat kaikki sijoittuneet yksittäisinä kausina 2000-luvulla korkeammalle kuin HJK.

Haaste on kuitenkin koko himmelin rakentaminen. Kuten on nähty, se ei ole helppoa ja parhaimmillaankin se vie vuosikausia. Kaikista ongelmista huolimatta Honka on edelleen potentiaalisin seura tekemään tuon tempun ja jotenkin toivoisi, että myös HIFK tulee vielä.

Toki jostain Gnistanista voi tulla hyvin elävä omanlaisensa ilmiö, mutta en usko, että Gnistanista voisi oikeasti tulla HJK:n todellinen haastaja isossa kuvassa.

Ehkä ainoa reitti jollekin uudelle tarinalle voisi olla se, että joku varakas ulkomaalainen seura hankkisi pääkaupunkiseudulta itselleen satelliittiseura ja olisi valmis tekemään sen kanssa pitkäjänteistä yhteistyötä.

Me on nähty Jokereiden Hjallis-kuvion, TPS:n Sairas-tarinan ja Hakan Sedu-seikkailun yhteydessä, että nopea silmänkääntötemppu ei toimi, vaikka rahaa löytyisikin hetkellisesti.  Menestyvän edustusjoukkueen voi rakentaa vaikka vuodessa tai kahdessa, mutta vahvalla pohjalla menestyvän seuran rakentaminen vie helposti jopa 20 vuotta. Kysymys ei ole vain yhden kauden menestymisestä, vaan uusien kannattajasukupolvien kasvattamisesta – ja se vie aikaa.