Honka ja KuPS pelaavat parempaa jalkapalloa kuin Markku Kanervan Huuhkajat

Henri Aalto pelasi erinomaisen ottelun ja piti Clinton Antwia tarvittaessa kurissa kovemmallakin voimalla.

HuuhkajatIl PinturicchioJalkapallo

Honka ja KuPS pelaavat parempaa jalkapalloa kuin Markku Kanervan Huuhkajat

Kansojen liiga piirsi Huuhkajien tilanteesta huolestuttavan kuvan - ja lauantainen Hongan ja KuPSin kärkiottelu korosti huolta entisestään.

Joel Perovuo
TEKSTI Joel Perovuo
JULKAISTU 19.6.2022 | KUVAT All Over Press

KuPSin pitkä tappiottomien otteluiden putki päättyi lauantaina Espoossa, kun FC Honka kaatoi kuopiolaiset 2–0.

Tappio oli odottanut tuloaan jo jonkin aikaa, sillä KuPS olisi pelillisten esitystensä perusteella voinut hävitä jo aiemminkin. Sekin on itseasiassa yksi hyvän valmennuksen ja hyvän joukkueen merkki, että joukkue pystyy puristamaan tuloksen myös hieman heikommalla pelillä.

Espoossa seinä tuli kuitenkin vastaan, sillä shakkipöydän toisella puolella oli paitsi laadukas joukkue, myös Simo Valakarin kaltainen huippuvalmentaja, Vesa Vasara.

Valakarilla ei ole käytössään tällä kaudella yhtä laadukasta ja yhtä leveää materiaalia kuin vuosi sitten. Valakari pystyi viime kaudella laadukkaamman ja leveämmän materiaalin turvin muokkaamaan ottelun aikana pelillisiä painatuksia tuomalla vaihdosta kentälle laatupelaajia ja vaihtamaan pelisysteemiä.

Tällä kaudella hänellä ei ole ollut käytössään samanlaisia työkaluja.

Itse asiassa lauantain ottelussa Vasaralla oli penkillä paremmat työkalut kuin Valakarilla.

***

Olin ajatellut alun perin, että arvioin lauantaisen kärkiottelun perusteella Veikkausliigan mestaruustaistelun suuntaan. Totean tässä kohtaa lyhyesti, että Honka täytyy ilman muuta laskea mukaan mestaruustaisteluun HJK:n ja KuPSin rinnalle.

Se ei kuitenkaan ollut se asia, johon jäin kiinni ottelua katsoessa.

Jäin kiinni siihen, miten Honka ja KuPS pelasivat ja mitä ja miten he tekivät asioita kentällä.

Molemmilla joukkueilla oli selvä suunnitelma ja pelaajilla selvä päämäärä, mihin pyritään. Pelin eri vaiheet ja eri tilanteiden ratkaisumallit oli selkeästi yhdessä sovittuja ja ne olivat selkeästi myös harjoiteltuja. Kaikille oli selvää, miten puolustetaan ja miten hyökätään, miten peliä avataan, miten murtaudutaan, miten prässätään ja miten tullaan prässin alta pois ja miten isketään vastustajan heikkouksiin. Kysymys ei ollut yhdestä tai kahdesta onnistuneesta pelimallin toteutuksesta, vaan niitä toteutettiin toisteisesti läpi ottelun.

Se, että Honka ja KuPS pelaavat tällaista jalkapalloa, ei tullut millään muotoa yllätyksenä. Yllättävää oli sen sijaan oivallus, kun nostin samaan ikkunaan Huuhkajien pelaamisen.

Tämä voi kuulostaa kovalta väitteeltä, mutta Honka ja KuPS pelaavat parempaa jalkapalloa kuin Suomen A-maajoukkue tällä hetkellä. Sen verran olen pelannut ja nähnyt jalkapalloa, että uskallan sanoa, että kysymys ei ole edes mielipiteestä, vaan faktasta.

***

Huuhkajat pelasi kesäkuun alussa neljä Kansojen liigan ottelua. Näistä otteluista Montenegro-ottelu oli selvästi Huuhkajien paras peli ja vaikka ensimmäisessä Bosnia-ottelussa Helsingissäkin oli omat ongelmansa, sekin oli kelvollinen esitys pitkälti siksi, että silloin kentällä oli Huuhkajien kenties paras kokoonpano Markkua Kanervan suosimaan ja käyttämään 5-3-2-muotoon. Romania- ja toinen Bosnia-ottelu olivat selvästi heikoimmat ottelut.

Huonot tulokset ovat aina jalkapallossa ongelma, mutta vielä huolestuttavampi asia on se, missä tilassa Huuhkajat on tällä hetkellä pelillisesti. Oli suoraan sanottuna hämmentävää, miten Huuhkajien pelaaminen heitteli puolentoista viikon aikaikkunassa pelistä toiseen ja kuinka heikosti Huuhkajien pelaamisessa pelin eri vaiheet ja eri tilanteiden ratkaisumallit oli sovittu. Jopa ne muutamat yksittäiset hyvin alhaalta asti rakennetut hyökkäykset olivat enemmän sattumia kuin samalla tavalla toisteisia hyökkäysmalleja kuin Hongalla ja KuPSilla.

Jalkapallossa voi menestyä monella eri tavalla. Yksi tapa on se, että hyvät pelaajat laitetaan kentällä järkeville pelipaikoille tiettyyn muotoon. Sen jälkeen nämä hyvät pelaajat alkavat pelaajavetoisesti toteuttaa ja ratkoa kentällä erilaisia tilanteita. Näin on voitu Veikkausliigassa voittaa jopa mestaruuksia ja näin Veikkausliigassa voidaan menestyä vieläkin – mutta vain tiettyyn rajaan saakka.

Maajoukkuejalkapallossa ja kansainvälillä tuo tietty raja tulee paljon aikaisemmin vastaan. Tässä tulee myös Huuhkajien ongelma. Suomella ei ole maailman tai Euroopan paras materiaali, mutta kokonaisuudessaan materiaali on hyvää kansainvälistä tasoa ja Suomella on useimmille pelipaikoille kansainvälisestikin laadukkaita pelaajia.

Maajoukkuejalkapallossa ja kansainvälisillä kentillä ei ole kuitenkaan vara hukata pelin sisäisiä nyansseja ja niihin liittyviä marginaaleja, kuten Huuhkajat nyt hukkaa.

Se nähtiin konkreettisesti näissä kesäkuun Kansojen liigan otteluissa, vaikka vastustajat olivat eurooppalaisen keskitason maita. Kun pelin sisällä olevia asioita ei oltu sovittu riittävän yksityiskohtaisesti ja eivätkä eri tilanteiden ratkaisumalli olleet riittävän tarkasti kiveen hakattuja, Huuhkajien pelimalli hajosi helposti ja herkästi

Tämä näkyi erityisesti silloin, kun Huuhkajat kierrätti pelaajia ja peluutti pelaajia niiden epämukavuusalueella. Nostin jo Romania-ottelussa esille Ilmari Niskasen ja Mikael Soisalon peluuttamisen wing-backeina. Miten laitahyökkääjiltä voitiin edes odottaa sitä, että he olisivat hallinneet myös laitapuolustamiseen liittyvät vaatimukset? Jos Niskasesta ja Soisalosta olisi haluttu heidän maksimaalinen hyötynsä irti, heitä oli pitänyt peluuttaa laitahyökkääjinä ja laitojen puolustamisen päävastuu olisi ollut laitapakeille, mikä taas olisi vaatinut neljän linjalla pelaamista.

***

Miten sitten Honka ja KuPS toimivat kentällä?

Toki niiden materiaali ei ole Huuhkajien tasoa, mutta se, mitä he tekivät kentällä, oli juuri sitä, mitä myös Huuhkajien pitäisi tehdä.

Hongan ja KuPSin tekemisestä näki, että molempien joukkueiden pelimalli  ja siihen liittyvät osatekijät oli sovittu yksityiskohtaisesti ja konkreettisesti ja niitä oli treenattu ja harjoitettu harjoituskentällä niin paljon, että ne olivat pelaajilla selkärangassa. Pelaajat tiesivät mitä heiltä odotettiin ja mitä heidän piti missäkin tilanteissa tehdä ja sovittuja malleja toteutettiin kurinalaisesti.

Molemmat joukkueet reagoivat myös pelin sisällä erilaisiin muuttujiin. Esimerkiksi KuPS oli tunnistanut selvästi, että yksi Hongan heikko kohta on sen oikea sivusta. KuPS murtautui jatkuvasti oman vasemman sivustansa kautta ja käytti Rui Modeston väärän sijoittumisen takia hänen selkänsä taakse jääneet tyhjät tilat hyväkseen. Se oli KuPSilta juuri sellainen veto, jolla vastustajaa satutettiin – kunnes Vesa Vasara reagoi ongelmaan ja siirsi Modeston vasemmalle puolelle.

Ymmärrän hyvin, että maajoukkuevalmentaminen ja seurajoukkueen valmentaminen ovat kaksi eri asiaa. Maajoukkuevalmentajalla ei ole käytössään samanlaista harjoitusarkea kuin seurajoukkuevalmentajilla, sillä leiritykset ovat lyhyitä ja sen päälle ovat maaottelut, mutta miten paljon sen verukkeen taakse voidaan mennä?

Hyväksyisin selityksen, jos kaikilla maajoukkueilla olisi samat ongelmat kuin mitä Huuhkajien pelissä on tällä hetkellä. Niin ei kuitenkaan ole. On paljon maajoukkueita – myös materiaaliltaan Suomen tasoisia –, joissa asiat on organisoitu ja ohjeistettu täsmällisesti ja yksityiskohtaisesti ja pelimalli on niin kiveen hakattu, että se on kaikille selvää.

***

Tiedän, että Kanerva ja Huuhkajien valmennusjohto miettivät ja käyvät näitä asioita läpi, mutta peli kertoo sen yksiselitteisesti, että jossakin kohtaa ketju katkeaa.

On totta, että maajoukkuetapahtumien yhteydessä aikaa on rajallisesti, mutta vuodessa on silti 12 kuukautta ja 365 päivää. Mitä esimerkiksi maajoukkuetapahtumien välissä tapahtuu? Nykypäivän pelaajat ovat taktisesti niin valveutuneita ja tottuneet täsmällisiin ohjeistuksiin, että he pystyvät omaksumaan myös maajoukkuetapahtumien välissä taktisia asioita: Miten aktiivisesti ja miten tarkkoja powerpointteja Huuhkajien pelaajat saavat näinä väliaikoina? Miten tarkkaan niissä on käyty läpi se, miten joukkueen ja pelaajien halutaan eri tilanteissa tekevän. Mikä on hyökkäysmuoto, mikä puolustusmuoto, miten peliä avataan, miten prässipeli toimii molempiin suuntiin, miten murtaudutaan, mitkä ovat erikoistilanteiden puolustamisen periaatteet ja niin edelleen ja ha niin edelleen.

Näiden asioiden pitäisi olla pelaajien takaraivoissa jo leiritysten alkaessa ja sitten leirityksen aikana ja peleihin valmistautuessa eri pelimalleja harjoitellaan käytännössä.

Siksi on turha valittaa kiirettä tai ajanpuutetta. Jos valmentaja hallitsee työnsä, hän hallitsee myös ajan yhtälön. Jos homma ei ole hanskassa, silloin tulee kiire ja stressi alkaa puskea läpi.

***

Koska maajoukkuevalmentajalla ei ole käytössään samanlaista arjen prosessia kuin seurajoukkuevalmentajilla, siksi myös prosessin hallinta ja sen johdonmukaisuus korostuvat entisestään.

Vesa Vasaran ja Simo Valakarin prosesseissa näkyy selvästi se, että molempia prosesseja viedään eteenpäin johdonmukaisesti haluttuun suuntaan. Joukkueissa tapahtuu toki kausien välissä muutoksia ja prosessia joudutaan muutenkin säätämään ja hiomaan koko ajan, mutta se on normaalia prosessin kehittämisen arkea.

Tässä kohtaa on pakko kysyä, viedäänkö Huuhkajien prosessia tällä hetkellä samalla tavalla johdonmukaisesti eteenpäin?

En ota kantaa nyt puheiden tasoon tai suunnitelmiin, vaan katson ainoastaan kaikista tärkeintä asiaa – peliä.

Se vastaa, että ei viedä.

Nämä Kansojen liigan neljä ensimmäistä ottelua olisivat muodostaneet neljän ottelun ja siihen liittyvän leirityksen mittaisen prosessin, jonka aikana olisi voitu ja itse asiassa olisi pitänyt pystyä viemään prosessia selkeästi eteenpäin. Ei tokikaan määräänsä enempää, mutta kuitenkin selkeästi.

Nyt prosessi meni pelillisesti sen sijaan taaksepäin. Toki pelaajat olivat pitkän kauden jälkeen väsyneitä, mutta niin ne olivat myös Bosnialla, Romanialla ja Montenegrolla, eikä se muuta sitä, että Huuhkajien peli ja pelilliset ratkaisut poukkoilivat niin paljon ja sellaisella tavalla, että se herättää kysymyksen, miten hyvin Markku Kanervalla homma on enää hallinnassa?

Eikä peli oli ainoa asia, joka esittää saman kysymyksen. Suomi on pelannut vuoden 2021 ja 2022 aikana nyt 21 maaottelua, joista se on voittanut viisi – Tanskan EM-areenalla sekä Kazakstanin kahdesti ja kerran Bosnian ja Montenegron.

Se on saman verran voittoja kuin mitä Huuhkajat voitti reilussa kahdessa kuukaudessa syksyllä 2020.

Darwin Nunez