Suomi otti todella tärkeän MM-karsintavoiton lauantaina Helsingin Olympiastadionilla. Kazakstan kaatui Joel Pohjanpalon toisen jakson maalilla 1-0.

Suomi lähti otteluun muodostelmalla 5-3-2. Päävalmentaja Markku Kanervan mukaan suunnitelmana oli saada palloja välikaistoille, joilla Suomen ylemmät keskikenttäpelaajat Robert Taylor ja Onni Valakari viihtyisivät. Lisäksi piti saada paljon pystyynjuoksuja Kazakstanin puolustuslinjan selustaan. Samoja teemoja toisteli myös valmentaja Mika Nurmela ottelun puoliaikahaastattelussa.

Suunnitelma ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla.

Suomi loi parhaat etenemisensä ensimmäisellä jaksolla kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa oli pelata ihan rehti pitkä pallo topparilta joko Teemu Pukille Kazakstanin puolustuslinjan selustaan tai Pohjanpalolle Kazakstanin puolustuslinjan päälle. Toinen tapa oli voittaa Kazakstanin pitkät maalivahdin avaukset ja iskeä terävästi vastaan.

Välikastoille ei pystytty kuitenkaan pelaamaan, koska se on erittäin vaikea kohdealue, kun vastustajalla on 5-3-2-puolustusmuoto. 5-3-2-muodossa vastustajan keskikenttälinja paineistaa yleensä pallon kanssa nousevia vastustajan toppareita tehden syöttövarjon juurikin välikaistalle. Siksi 5-3-2-muotoa vastaan on käytännössä pakko edetä laitakaistojen kautta.

Toinen ensimmäistä jaksoa värittänyt asia oli Kazakstanin suhteellisen pitkät pallonhallintajaksot etenkin ottelun alun jälkeen. Suomi puolusti laiskasti Kazakstanin pelintekoaluetta. Suomen hyökkääjien ja keskikenttälinjan välissä oli tilaa, jonka kautta Kazakstan pystyi kierrättämään palloa. Nämä pallonhallintajaksot olivat Kazakstanille elintärkeitä ja heikohko nippu selviytyikin tasatilanteessa pukukoppiin.

Viila ratkaisi

Onneksi Suomi viilasi toiselle jaksolle peliään. Sitä, tapahtuiko se sattumalta, pelaajalähtöisesti vai Kanervan päätöksellä, emme tiedä, eikä sitä kerrottaisi.

Sivuhuomiona on mainittava hauska puoliaikaepisodi. Pasi Rautiainen painotti tv-studiossa tilojen olevan leveydessä – sen jälkeen, kun Mika Nurmela oli kertonut puoliaikahaastattelussa Suomen analysoineen tilojen olevan välikaistoilla. Jokainen voi päätellä esimerkiksi Suomen maalin katsomalla, missä tilat todellisuudessa olivat.

Suomi löysi yhden kerran reitin, joka toimii 5-3-2-muotoa vastaan. Pallo pelattiin topparilta leveyteen vasemmalla. Tämän jälkeen painollisen puolen kymppi, Robert Taylor, alijuoksi Kazakstanin pompanneen wing-backin selustaan. Sitten haettiin murtautumisen sijasta laidanvaihdolla toinen wing-back ja edettiin boksiin. Tämän etenemisen jälkeisestä tilanteenvaihdosta saatiin riiston jälkeen pallo uudestaan vasemmalle leveyteen, josta keskitettiin pallo Pohjanpalon päähän – ja pam: 1-0.

Selvää oli, että Suomen olisi lauantaina kannattanut painottaa laitaetenemisiä leveyden kautta koko ottelun ajan. Etenkin, kun Suomi voi leveydestä murtautumisen lisäksi käyttää myös Jere Urosen tarkkoja keskityksiä ja Pohjanpalon pääpeliä. Kun näin ei systemaattisesti tehty, ottelusta muodostui yllättävän vaikea.

Kazakstan oli todella heikko, mutta Suomi selvisi. Suomelle ja Suomen valmennukselle pitää antaa pisteet henkisestä lujuudesta ja maltin säilyttämisestä. Suomi vain mursi Kazakstanin laadun avulla. Mikään rakenteellinen riemuvoitto tämä ottelu ei siis pelillisesti ollut, mutta materiaaliero tuli esille hyvän henkisen lujuuden avulla. Henkinen valmistautuminen oli tehty taitavasti.

Ottelu jätti siksi paljon kysymyksiä ja huolia Suomen hyökkäyspelistä, mutta pisteet olivat tärkeät.

Haatajana Ranskaan

Ranskaa vastaan Suomi lähtee todella isona haastajana. Suomen on korjattava kaksi asiaa.

Suomen viiden ylimmän pelaajan yhteistyön on oltava puolustuspelissä laadukkaampaa. Kun Ranska pitää esimerkiksi palloa laidalla, Suomen on puolustettava sekä Ranskan etenemistä, että Suomen kärkien takana olevaa Ranskan pelintekoaluetta. Suomen hyökkääjien toiminnan on oltava selvempää. Suomen keskimmäisen keskikentän eteenpäin puolustamisen hetket on oltava selvemmin esillä.

Toinen asia on se, mitä Suomi tekee pallollisena. Ranskaa vastaan ei ole tilaa sille, että ottelusuunnitelma menee vihkoon, koska pelaajien laatu ei siinä ottelussa pelasta. Todennäköisesti Suomen valmennustiimi katsoo tarkasti Ranskan prässiä ja pohtii, missä sitä vastaan on tiloja. Näihin tiloihin on pystyttävä palloa siirtämään nopeasti, sillä paine tulee pallolle nopeammin, kuin Kazakstania vastaan.

Valoa tuovat Suomen uudet hyökkäyspään vastuunkantajat. Suomen kärkipari Teemu Pukki-Joel Pohjanpalo on oikeasti kova pari. Marcus Forssin ja Fredrik Jensenin myötä Suomelta löytyy tulivoimaa myös penkiltä. Onni Valakari on nosteessa. Kaan Kairinen on todella hyvä pelaaja ja kasvaa vain tulevaisuudessa. Sukupolvenvaihdos näyttää tällä hetkellä itseasiassa todella valoisalta.