Nallekarhu on valloittanut Tottenhamin kannattajien sydämet, mutta talvi on vasta tulossa

Ange Postecoglou tuli Tottenhamin puikkoihin Celticistä.

JalkapalloValioliiga

Nallekarhu on valloittanut Tottenhamin kannattajien sydämet, mutta talvi on vasta tulossa

Ange Postecoglou on aloittanut uransa Tottenhamin managerina näyttävästi, mutta Jukka Rönkä sanoo, että todellinen punnitus on vasta edessä.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 28.9.2023 | KUVAT All Over Press

Yksi alkukauden puheenaiheista Valioliigassa on ollut Tottenhamin manageri Ange Postecoglou, joka valittiin elokuussa kuukauden manageriksi. Jukka, onko Tottenham iskenyt kätensä kultakimpaleeseen?

Postecogloun aloitus Tottenhamissa on ollut lupaava, mutta tässä vaiheessa kultakimpaleesta on ennen aikaista puhua. Tuuli ehtii muuttaa nopeasti suuntaansa – enkä olisi yllättänyt, että ensimmäinen kylmempi viima pyyhkäisisi jo lauantaina, kun Tottenham kohtaa kotikentällään Liverpoolin.

En vertaa Postecoglouta ja Nuno Espirito Santoa managereina toisiinsa, mutta on hyvä muistaa, mitä hänelle tapahtui kaksi vuotta sitten. Tottenham aloitti kautensa kolmella upealla voitolla, johti sarjaa ja Nuno valittiin Postecogloun tavoin kuukauden manageriksi elokuussa. Ja kun tultiin marraskuuhun, oltiinkin jo sellaisessa syöksyssä, että Nuno sai potkut.

Eli ennakoitko, että niin käy myös Postecogloulle?

En, mutta kuuden kierroksen jälkeen on liian aikaista tehdä vielä sen suurempia päätelmiä, onko Postecoglou kultaa vain katinkultaa.

Hän on tähän mennessä onnistunut kolmessa asiassa.

Tärkein niistä on tulokset. Vaikka Tottenham putosi Liigacupissa Fulhamille rankkareille, sen tulokset Valioliigassa ovat olleet erinomaisia. Tottenham on voittanut kuudesta ottelusta neljä ja pelannut kaksi tasan, ja sen maaliero 15-7. Etenkin 2-0-kotivoitto Manchester Unitedista ja 2-2-vierastasapeli Arsenalissa olivat tulosmielessä kovia naarauksia Postecogloulta ja Tottenhamilta.

Toinen positiivinen asia on ollut Postecogloun jalkapallo. Hän lupasi palauttaa muutama puolustusvoittoisen vuoden jälkeen hyökkäävän ja viihdyttävän jalkapallon Tottenhamiin. Ja sen hän on tehnyt.

2.95 for Tottenham to beat Liverpool on 30/9/2023! Play now at Stake.com!

Tottenham on tehnyt 2,5 maalia ottelua kohden, kun Antonio Conten valtaosin vetämän viime kauden aikana Spurs teki 1,8 maalia ottelua kohden. Tottenham on laukonut tähän mennessä keskimäärin 19 kertaa ottelussa, mikä on Valioliigan kovin lukema, ja sen pallonhallinta on noussut viime kauden 49,8 prosentista 57,1 prosenttiin.

Tottenhamin maalimäärän kasvamisen arvoa nostaa se, että Spurs myi kesällä joukkueen ylivoimaisen ykköstykin Harry Kanen Bayern Müncheniin.

Kolmas asia, jossa 57-vuotias Postecoglou on onnistunut, on hänen henkilökohtainen esiintymisensä. Hän on luonut julkisissa esiintymisissään itsestään äärimmäiset sympaattisen ja humaanin kuvan. Hän ei ole kierrellyt sen enempää vaikeita kuin tyhmiäkään kysymyksiä, vaan vastannut kaikkiin hyvin leppoisalla ja lempeällä tavalla.

Nallekarhumainen Postecoglou on valloittanut kaikkien sydämet. On kuvaavaa, että jopa monet Arsenalin julkikannattajat ovat joutuneet myöntämään, ettei Postecoglousta voi olla pitämättä ja ettei hänen mielipiteitään jalkapallosta ja elämästä yleensä voi olla arvostamatta.

Postecoglou on osannut sopivalla tavalla ujuttaa tarinaansa myös sellaista inhimillisyyttä, johon on vaikea suhtautua kyynisesti.

En vähättele pienimissäkään määrin sitä, että Postecogloun ollessa viisivuotias hän ja hänen perheensä joutuivat muuttamaan Kreikasta Australiaan ja asumaan ”siirtolaisleirillä”. Postecogloun sanoista sai helposti sellaisen mielenyhtymän, että he asuivat samanlaisissa oloissa kuin tuhannet Eurooppaan laittomasti muuttavat afrikkalaissiirtolaiset, kun he oikeasti asuivat aluksi maahanmuuttajien vastaanottokeskuksessa.

Se, että Tottenham pelaa hyökkäävää ja viihdyttävää jalkapalloa, on varsinkin Spursin kannattajille elämää suurempi asia. Sekin on ollut hienoa, että Postecoglou on oman valloittavan karismansa kautta taklannut paljon niitä ennakkoluuloja, joita hänen asetettiin, kun hän siirtyi kesällä Pohjois-Lontooseen Celticistä.

Mutta jalkapallossa lopulta ratkaisee vain yksi asia – tulokset, ja niiden jatkumisesta hyvinä en ole lainkaan varma.

Miksi et?

Pelkistettynä siksi, että Tottenham pelaa joukkueen taitoihin ja organisoitumiseen nähden liian avointa ja kunnianhimoista jalkapallo.

Esimerkiksi Arsenalissa Mikel Artetan nykyinen prosessi on kestänyt 2-3 kautta ja Arsenalille sattuu edelleen puolustussuuntaan pelatessa sellaisia virheitä, joista sitä on rankaistu ja joista olisi voitu rangaista useamminkin, ellei Arsenalin tietyt avainpelaajat olisi henkilökohtaiselta taitotasoltaan niin vahvoja pelaajia puolustusvaiheen aikana.

Tottenhamilla vastaa prosessi on vasta alkumetreillä ja vaikka joukkueessa on Cristian Romeron kaltaisia yksittäisiä maailmanluokan puolustajia, Tottenhamia tullaan rankaisemaan lähiviikkojen ja lähikuukausien aikana vielä moneen kertaan, kun vastustajat ovat oppineet hyödyntämään Tottenhamin kenttäryhmityksessä ja pelitavassa olevat ongelmat.

Arsenalin olisi pitänyt myllyttää Tottenham pystyyn, mutta Arsenal pelasi sunnuntaina yhden kauden heikommista otteluistaan. Lauantaina Tottenham saa vastaansa loistovireisen Liverpoolin ja olisi yllättänyt, jos Tottenham pystyisi seisomaan täyttä aikaa kehässä Jürgen Kloppin miehistön kanssa.

Riskinä yhden julman pelin jälkeen on, että Tottenhamin pato alkaa murtua viikko viikolta pahemmin ja pahemmin. En missään tapauksessa ole erottamassa Postecogloua tai ennakoimassa Tottenhamin romahtamista, mutta tähän mennessä Tottenhamin loisto on ollut enemmän illuusiota kuin teräksestä tehtyä todellisuutta.

En myöskään epäile sitä, etteikö Postecoglou voisi pitkässä juoksussa onnistua Tottenhamissa, kunhan vain Tottenhamin johdon arvaamaton mieli ei alkaisi järkkyä, jos ja kun tulokset heikkenevät.

Tällä hetkellä emme kuitenkaan vielä tiedä vastauksia suuriin kysymyksiin, koska Postecogloun todellinen managerina punnitustilaisuus on vasta edessäpäin.