Huuhkajat pelasi keskiviikkona Bosnia-Hertsegovinan kanssa tasapelin 2-2. Tulos oli kohtalaisen oikeudenmukainen, sillä molemmat loivat yli kahden maalin maaliodotusarvot. Huuhkajilla oli muutamia maalipaikan tynkiä enemmän ja jos jompikumpi olisi ansainnut ottelun voittaa, oli se ollut Huuhkajat.

Ottelun maaliodotusarvoissa piilee yksi syy, miksi Markku Kanerva oli silminnähden pettynyt ottelun virtaan taiston tauottua. Suomi on tottunut Kanervan aikana pelaamaan pienten odotusarvojen jalkapalloa. Puolustamaan hyvin ja kyttäämään yksittäisillä maaleilla voittoja. Keskiviikon ottelussa oli Huuhkajille harvinaisen paljon maalipaikkoja molempiin päätyihin, mikä ei ole ollut Kanervan ajalle tyypillistä.

Toinen asia, miksi Kanerva lienee pettynyt on se, että Suomi antoi Bosnia-Hertsegovinan luoda maalipaikkoja tavoilla, joita olisi voitu neutralisoida. Uuden valmentajan Ivailo Petevin johdolla karsintoihin lähtenyt Bosnia-Hertsegovinan kohtaaminen osoittautui vaikeaksi, sillä Bosnia-Hertsegovina pystyi tavallaan yllättämään Suomen.

Huuhkajat jäi lopulta tasapeliin kahdesta syystä. Ensimmäinen syy oli se, että Suomi yllättyi Bosnia-Hertsegovinan pelaamisessa muutamasta asiasta. Toinen syy oli se, että Suomi teki huonosti sitä, mitä se yleensä tekee hyvin – Suomi ei kyennyt kollektiivisella puolustamisella neutralisoimaan Edin Džekoa.

Bosnian kaikki tai ei mitään-jalkapallo

Bosnia-Hertsegovina oli Petevin johdolla aivan superaggressiivinen joukkue. Se oli sitä jo viime kohtaamisissa, mutta nyt aggressiivisuus oli viety vielä uusiin sfääreihin.

Tämä näkyi kaikessa. Siinä miten monella pelaajalla joukkue hyökkäsi erikoistilanteissa, siinä miten monta pelaajaa se asetti pallon yläpuolelle omassa pallonhallinnassaan, ja siinä miten hanakasti se prässäsi Suomen puolustajia.

Bosnia-Hertsegovina pelasi kaikki tai ei mitään-jalkapalloa. Tämä sekä sopi että ei sopinut Suomelle.

Sen korkea puolustuslinja ja hanakka prässi aiheutti sen, että Suomella oli tilaa juosta selustaan. Tämän takia Teemu Pukin kaksi maalia ja alituiset maalipaikat eivät olleet hänen ”vireensä”(mitä tarkoittaa?), vaan pelillisen asetelman, ansiota. Pukki on eilisenkaltaisissa otteluissa elementissään, kun vastustajan puolustuslinja on jatkuvasti korkealla.

Bosnia-Hertsegovinan laitalinkit paineistivat eteenpäin Suomen laitatoppareita, joten heidän muotonsa venyi monesti 4-2-4-muotoon. Tämä aiheutti sen, että Bosnia-Hertsegovinan laitapuolustajat joutuivat pomppimaan Suomen wing-backeihin. Tämä taas jätti heidän toppariparinsa yksin Suomen kahden hyökkääjän kanssa, kun Suomi pelasi 3-5-2-muodostelmalla. Pukki oli siis eristetty monesti juoksukilpailuihin suoran kontrolloijansa kanssa.

Tätä hyvää asetelmaa Suomi osasi ottelussa hyödyntää – joskin sitä olisi voitu hyödyntää vieläkin tehokkaammin, kuten Kanerva ottelun jälkeen myönsi.

Suomen 1-1-tasoitusmaalissa oikea laitalinkki Miroslav Stefanovic ei kerennyt paineistamaan Jukka Raitalaa, joka löysi diagonaalipallolla Nikolai Alhon. Tässä yksittäisessä tilanteessa Bosnia-Hertsegovinan vastuut menivät sekaisin, mikä antoi Suomelle mahdollisuuden luoda hyvän etenemisen – mistä se myös kuittasi maalin.

Bosnia-Hertsegovinan kaikki tai ei mitään-asenne näkyi myös heidän erikoistilanteissaan. Vierasjoukkueen ensimmäinen maali oli tästä hyvä esimerkki.

Bosnia-Hertsegovina oli pystynyt kehittelemään aggressiivisen kuvion johon Suomi ei ollut valmis. Miralem Pjanić pelasi kulman lyhyenä kohti omaa maalia. Joukkue hyökkäsi pilkkuun johtaneessa kulmassa Suomen kimppuun siis kahdeksalla pelaajalla – tämä on todella aggressiivinen tapa toimia hyökkäyspään erikoistilanteissa.

Käsivirheestä voidaan keskustella, mutta tilanne perustui siihen, ettei Suomen pelaajille ollut selvää, miten vastustajan lyhyt versio kulmasta puolustetaan. Lyhyen kulman jälkeen Pukin tueksi pomppasi maalilta nimittäin pelaajaa vartioinut Raitala. No, kuten usein käy, juuri Raitalan pelaaja puski pallon tilanteeseen, josta pallo lopulta päätyi Suomen pelaajan käteen.

Oliko se harkittua, että vartioiva pelaaja pomppaa puolustamaan lyhyttä kulmaa – vai olisiko etummaista aluetta puolustaneen pelaajan, eli Rasmus Schüllerin, pitänyt hylätä alue ja pompata laitakaistalle, jolloin Raitala olisi voinut jatkotilanteessakin kontrolloida Rade Krunicia?

Jos Raitalan peliteko oli lyhyen kulman tapauksessa suunniteltu, voidaan pohtia, oliko ratkaisu jättää yksi pelaaja lyhyen kulman tapauksessa vartioimatta väärä.

Tärkein pointti on kuitenkin ymmärtää se, että Suomi antoi toisen jakson alussa Bosnia-Hertsegovinalle monta kulmaa, joissa pallo pomppi Suomen rangaistusalueen äärellä.

Suomen 2-1-johtomaalissa Bosnia-Hertsegovinan kaikki tai ei mitään-asetelma erikoistilanteissa toisaalta kostautui Pukin läpiajon muodossa.

Kun vain kahdella pelaajalla on pääasiallisena tehtävänä vastustajan vastaiskujen neutralisointi, niin voi käydä, mitä ottelun 77.peliminuutilla kävi. Pukki juoksi Bosnia-Hertsegovinan epäselvän erikoistilanteen toisen vaiheen jälkeen läpi.

Suomi yllättäen kompastui vahvuuteensa

Kanervan aikakaudella on tullut tutuksi se, että Suomella on tarkkoja ottelusuunnitelmia, miten vastustajan tärkeimpiä pelaajia pyritään kontrolloimaan.

Tällä kertaa Huuhkajat jäi telineisiin Edin Džekon kontrolloimisessa. Džeko on niin laadukas target-pelaaja, että Suomen piti yrittää vastata hänen aiheuttamaan uhkaan kollektiivisella toiminnalla.

Bosnia-Hertsegovinan tasoitusmaali oli merkki kahdesta asiasta. Siitä, että koko pelin ajan Suomen toppareita riivannut Džeko oli Suomelle vaikea vastustaja sekä siitä, että Suomen vaihtopelaajat epäonnistuivat työssään.

Ensinnäkin Džeko yritti maalintekoa ottelussa viisi kertaa, joista neljä hän suoritti Suomen rangaistusalueen sisäpuolelta. Häntä vastaan ei pystytty puolustamaan oman rangaistusalueen sisällä laadukkaasti.

Džeko oli alituinen uhka myös target-pelaajana, mikä kostautui 2-2-maalissa. Bosnia-Hertsegovina lähetti yhden etenemismallinsa mukaan pitkän pystysuuntaisen pallon Džekon päähän, joka möyhensi Suomen toppareita ja pudotti pallon kakkospalloalueelle. Tähän kakkospalloon tuli aivan yksin Miroslav Stevanovic.

Yksi moka oli se, ettei Džekoon otettu rajummin kontaktia, vaan hänen annettiin hääriä target-pelaajana läpi ottelun kohtalaisen rauhassa.

Toinen moka oli se, ettei Suomen pelaajia ollut kakkospalloalueella. Vaihdosta keskikenttälinjaan tulleet Tim Sparv ja Schüller reagoivat hitaasti ensin Bosnia-Hertsegovinan pelaajan avoimeen jalkaan, eivätkä pudottaneet perusperiaatteiden mukaisesti alaspäin. Sen jälkeen pelaajat hölkkäsivät puoliteholla kakkospalloalueelle, missä Stevanovic oli täysin yksin.

Tässä tullaan merkittävään pelaajavalintoihin liittyvään asiaan. Sparv oli silminnähden ulkona korkean tempon pelaamisesta, mikä johtuu pitkälti hänen vähäisestä peliajastaan Kreikassa. Schüller ei ollut oma intensiivinen itsensä, vaan tuli peliin itseasiassa aika heikolla jalalla. Molemmat pystyvät parempaan, mutta nyt heidän hieman heikko suorituskykynsä maksoi Suomelle käytännössä kaksi pistettä.

Lisäksi on sanottava, että jos vastustajalla on vaarallinen target-pelaaja, on kakkospalloalueen miehittäminen pitkien pallojen aikana äärimmäisen tärkeää.

Positiivisinen alku kaikesta huolimatta

Huuhkajat oli lähellä ottaa todella ison voiton. Raastavaa on se, ettei Suomi kyennyt aivan parhaimpaansa. Toisaalta tämä osoittaa toteen sen, että Suomen pelaajien on oltava 100-prosenttisella suorituskyvyllä liikkeellä – eikä joukkue voi yllättyä esimerkiksi vastustajan kulmakuvioissa. Siis jos Suomi haluaa voittaa karsintaotteluissa pisteitä.

Tuloksen pohjalla on kuitenkin paljon hyvää, minkä päälle rakentaa alkaneita karsintoja. Sen hyvän päälle Suomen on vain oltava 100-prosenttisessa iskussa, jolloin kaikki on mahdollista. Keskiviikkona se ei ollut.

Suomen peli liitää kyllä, jos kaikki on kohdallaan, mutta liitokorkeus on niin armottoman matala, että pohja osuu puihin heti, kun jotkut asiat pelissä yllättävät tai joissain asioissa ei onnistuta.