Hyvinkää löysi suurimmalle tähdelleen erinomaisen korvaajan varsinkin sisäpelissä

Jesse Eskelinen vaihtaa maisemaa. Kouvolan kasvatti jättää taakseen Kiteen ja siirtyy Pihkalan avaruuteen.

Pesäpallo

Hyvinkää löysi suurimmalle tähdelleen erinomaisen korvaajan varsinkin sisäpelissä

Jesse Eskelinen ja Riku NIemi siirtyvät Hyvinkään Tahkoon. Pekka Arffman pitää etenkin Eskelistä hankintaa hyvänä hakuna Tahkolta.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 27.9.2022 | KUVAT All Over Press

Hyvinkään Tahko julkisti tiistaina kaksi uutta hankintaa ensi kauden joukkueeseen. Jesse Eskelinen siirtyy Tahkoon Kiteeltä ja Riku Niemi Sotkamosta.

Eskelinen pelasi Kiteellä lukkarina, mutta Kitee hankki ensi kaudeksi uudeksi lukkarikseen Joona Lehtisen JymyJusseista. Kitee olisi halunnut pitää Eskelisen ja peluuttaa häntä linjassa, mutta Eskelinen päätti lähteä hakemaan uralleen uusia haasteita Hyvinkäältä.

Niemi on ollut Sotkamon Jymyn kasvatti ja kärkkynyt vakiopaikkaa Jymyn avauksessa. Jussi Korhosen hankinnan ja Iivari Vihannon läpimurron seurauksena Niemi ei enää mahtunut tällä kaudella Jymyn pelaavaan kokoonpanoon.

ElmoTV:n pesäpalloasiantuntija Pekka Arffman pitää Eskelistä hyvänä hakuna Hyvinkäältä.

”Eskelisestä on puhuttu lukkarina, mutta hänestä on kehittynyt jopa hieman huomaamatta ennen kaikkea hyvä sisäpelaaja. Hän on erinomainen etenijänä ja hän purki Kiteellä vaikean ykkösvaihdon yli 63 prosentin tehoilla. Lisäksi Eskelinen lyö vasemmalta, mikä on aina ykkösvaihdon purkajalle iso etu. Hän ei ole mailassa aivan Jere Vikströmin tasoa, mutta etenijänä hän on vähintään yhtä kilhakka kuin Vikström. Hän meni Kiteellä tällä kaudella hyvin kentälle ja toi 30 juoksua, jolla hän oli Superin etenijätilastossa 20:s. Eskelinen on todella hyvä korvaaja Viksrömille numero kakkosena.”

”Ulkona Eskelinen menee linjaan kolmospuolelle, todennäköisesti kolmosvahdiksi. Hän on pelannut Kiteelläkin sillä paikalla, joten siinä mielessä se ei ole vieras pelipaikka. Eskelinen on lukkarina pallovarma ja heittokäsikin on varsin hyvä, joten siinä mielessä hän on hyvä vaihtoehto linjaan.”

”Eskelinen ei ole kuitenkaan ulkona niin monipuolinen pelaaja kuin Vikström, joka pystyi pelaamaan ulkona useammassa roolissa. Nyt Hyvinkää joutuu hieman muokkaamaan ulkokenttäkoostettaan ja rakentamaan etukentän jatkossa Konsta Lehtolan ja Eero Kuitusen ympärille. Kokonaisuudessaan Eskelinen on hyvä paikkaaja Vikströmille, vaikkei hän pystykään täysin täyttämään Vikströmin saappaita.”

Miikka Matikan vaihtuminen Niemeen on kohtalaisen tasapäinen punnitus. Matikka oli kokenut koppari ja pelasi muutamia todella hyviä otteluita tällä kaudella, mutta hänen kätensä ei ole enää huippupesäpallon kovimpien vaatimusten tasolla ja muutenkin Matikan parhaat päivät ovat takana.”

”Niemeä pidetään kovakätisenä, mutta olisi hyvä nähdä toinenkin samanlainen heitto sen yhden hehkutetun finaaliheiton lisäksi. Niemellä on toki parempi heittokäsi kuin Matikalla, mutta Matikka on kokemuksensa kautta vastaavasti pallovarmempi kopparina.”

”Sisällä Niemi menee jotakuinkin samoille jalansijoille Matikan kanssa vaihtajaksi kakkoskärkeen. Hänestä yritettiin joskus tehdä Sotkamossa jopa kakkosta, mutta aivan sille tasolle hänen tasonsa ei mailassa ja etenijänä riitä.”

Arffmanin mukaan Tahkon lopullista arviota ei voi aivan vielä tehdä. Eskelisen ja Niemen hankintojen lisäksi Tahko on vahvistanut vasta Matikan lähdön ja etenijäjokerina pelanneen Lauri Vierimaan lopettamisen.

”Ensin pitää nähdä, lähteekö Vikström, kuten nyt näyttää, ja mikä on Kore Korhosen kohtalo. Jos Vikström lähtee ja Korhonen jatkaa, silloin Tahko pysyy jotakuinkin samantasoisena kuin tällä kaudella. Vikströmin lähtö kuulostaa toki isolta menetykseltä, mutta kuten sanoin, Eskelinen on hyvä haku ainakin sisäpelissä hänen korvaajakseen.”

”Jos Tahko olisi saanut jonkun eturivin kopparin, se olisi nostanut sen tasoa merkittävästi. Kopparimarkkina on kuitenkin tiukka ja Niemi oli varmastikin tässä tilanteessa yksi parhaista saatavilla olleista vaihtoehdoista.”

”Niemi ja Eskelinen ovat molemmat vasta 25-vuotiaita, joten siinä mielessä Tahko myös nuorentaa joukkuetta, mikä ei ole varsinkaan Matikan ja Niemen vaihdossa mikään huono asia.”

”Yksi iso tekijä on myös pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki. Hänen sopimuksensahan oli alun perin kaksivuotinen, mutta ilmeisesti Yli-Saunamäki on harkinnut vakavissaan pelinjohtajan tehtävistä luopumista. Se olisi ilman muuta riskitekijä, sillä Yli-Saunamäki teki Tahkossa tällä kaudella hyvää työtä, eikä Tahkon historia pelinjohtajavalinnoissa mitenkään vakuuta”, Arffman sanoo.