Hyvinkään Tahko vaihtaa ensi kaudeksi pelinjohtajaa ja muuttaa linjaansa

Miika Ranatorikka ei pohdi ensi kaudella Tahkon kaarella Juha Korhosen kanssa, mitä kannattaa tehdä seuraavaksi.

Pesäpallo

Hyvinkään Tahko vaihtaa ensi kaudeksi pelinjohtajaa ja muuttaa linjaansa

Hyvinkään Tahko siirtyy ensi kaudella Antti Yli-Saunamäen ohjiin. Samalla painopistettä on tarkoitus siirtää enemmän omien junioreiden suuntaan.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 27.8.2021 | KUVAT Hyvinkään Tahko

Hyvinkään Tahko vaihtaa ensi kaudeksi pelinjohtajaa. ElmoTV:n tietojen mukaan uudeksi pelinjohtajaksi Miika Rantatorikan tilalle nousee Antti Yli-Saunamäki.

Yli-Saunamäki on tehnyt pitkään töitä Hyvinkään Tahkon eri juniorijoukkueissa sekä toiminut muun muassa Rauman Feran ja Tahkon naisjoukkueen pelinjohtajana ja Kiteen Pallon miesten kakkospelinjohtajana.

Samalla Tahko nuorentaa joukkuetta. ElmoTV on uutisoinut jo aiemmin Teemu Nikkasen ja Patrik Vartaman siirroista Kouvolaan sekä Kiteen Pallossa pelanneen Valentin Ikosen palaamisesta Tahkoon. Tahko etsii vielä mahdollisia vahvistuksia, mutta painopistettä siirretään entistä selvemmin ja määrätietoisemmin omien junioreiden suuntaan.

ElmoTV:n pesäpalloasiantuntija Pekka Arffman tervehtii ilolla Yli-Saunamäen nousua Tahkon miesten pelinjohtajaksi.

”Yli-Saunamäki tuntee pesäpallon läpikotaisin monista eri kulmista. Hän tutkii peliä jatkuvasti ja tekee valtavasti työtä itsensä ja vetämiensä joukkueiden kehittämiseksi. Tässä mielessä Yli-Saunamäki on moderni ja nykyaikainen pelinjohtaja. Hän hallitsee varmasti kaikki pelin sisäiset lainalaisuudet ja tuntee myös vastustajien tekemisen. Jotkut pitävät häntä vähän tuittupäisenä, mutta sen, onko se vahvuus vai heikkous, jokainen voi itse määritellä”, Arffman sanoo.

”Yli-Saunamäellä on aina ollut pelaajien keskuudessa vahva asema. Jostain syystä Tahkossa ei kuitenkaan ole osattu katsoa tarpeeksi lähelle ja nähdä Yli-Saunamäen potentiaalia. On valittu mieluummin yhdellä Suomen mestaruudella ratsastavan Miika Rantatorikan kaltainen kova nimi kuin katsottu pelinjohtajan nykypäivän todellista osaamista. Tässä mielessä on hienoa, että Yli-Saunamäki saa viimeinkin mahdollisuuden myös Tahkon miehissä. Sen hän on ansainnut.”

”Iso parannus”

”Yli-Saunamäen palkkaaminen on iso parannus paitsi pelinjohtamiseen myös valmennukseen ja ylipäätään siihen, millaista Tahkon tekeminen on ollut Miika Rantatorikin alaisuudessa. Tietenkin haasteena on nyt se, että joukkue menettää Nikkasen ja Vartaman, mutta tässä on toisaalta hyvä sauma antaa niille omille junioreille viimeinkin mahdollisuuksia. On jollain tavalla surullista, että Luka Raesmaan, Luukas Leväsen, Elmo PeltosenVille Rämetin ja Ville Vierimaan kaltaisia lupaavia omia junioreita on ripoteltu Loimaalle ja Ulvilaan eikä heille ole annettu aitoa mahdollisuutta tai lähdetty kehittämään Hyvinkäällä.”

”Toki kaikkia junioreita ei koskaan saada mahtumaan oman seuran edustusjoukkueeseen, mutta Tahkolla ei ole näyttänyt olevan minkäänlaista linjaa sen suhteen, mitä tehdään ja millaisia pelaajia joukkueeseen hankitaan. Ja kun linjaa ja pitkäjänteisyyttä ei ole ollut, käy sitten, kuten Vartaman ja Nikkasen kohdalla on käynyt. Pelaajille voidaan myydä kyllä hienoja projekteja ja puhua mitalipeleistä, mutta puheiden tueksi tarvitaan tuloksia. En ihmettelisi yhtään, että Vartamalla ja Nikkaselle yksi syy heidän lähtöönsä on se, että he ovat nähneet, että ei tästä Tahkon hommasta mitään tule. Jos menee hyvin, ollaan kuudensia, jos ei mene, jäädään pudotuspelien ulkopuolelle, kuten tällä kaudella.”

Arffman toivoo nyt Tahkon johdolta pitkäjänteisyyttä.

”Jos kerta omiin junioreihin ollaan oikeasti satsaamassa, silloin pitää olla malttia odottaa myös tuloksia. Yli-Saunamäki on erinomainen valinta johtamaan tällaista projektia ja kehittämään nuoria ja myös hieman vanhempia pelaajia.”

”Sinällään lähtökohdat ovat hyvät. Nykyisestä joukkueesta jää Vartamaa ja Nikkasta lukuun ottamatta sen kolme tärkeintä pelaajaa, Jere Vikström, Kalle-Tapio Huusko ja Juha Korhonen. Sen lisäksi heidän selkänsä takana on Petteri Alasen, Santtu Patovan, Riku Hokkasen ja Teemu Nurmion kaltaisia perushyviä pelaajia mukaan lukien Tahkoon palaava Valentin Ikonen.”

”Ja sitten päälle tulevat nämä nuoret pelaajat, joita on heitelty minne sattuu, ja varsinkin se seuraava ikäpolvi, joka nyt pelaa Nuorten Superpesiksen pudotuspelejä. Tässä mielessä Tahkon tilanne näyttää hyvältä, kunhan nyt vain yläkerrassa ymmärretään tällaisten projektia lainalaisuudet ja se, ettei Roomaakaan rakennettu päivässä”, Arffman sanoo.