Ilma loppuu vuorilla, mutta se loppuun ennemmin Coloradolta kuin Tampa Baylta

Nazem Kadri muistaa tämän hetken - 3-2-maali Tampan verkkoon ja Stanley Cup on voiton päässä.

JääkiekkoNHL

Ilma loppuu vuorilla, mutta se loppuun ennemmin Coloradolta kuin Tampa Baylta

Tampa Bay on pahassa sillassa, mutta Samuel Savolaisen mukaan Tampa Bayta ei kannata vielä liputtaa ulos finaalisarjassa.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 24.6.2022 | KUVAT All Over Press

Colorado on voiton päässä Stanley Cupin mestaruudesta voitettuaan Tampan neljännessä ottelussa jatkoerän jälkeen 3-2. Samuel, joko kannu on kallistunut lopullisesti Coloradolle?

Totta kai Coloradolla on vahva ote kannuun, sillä tästä eteenpäin jokainen ottelu pelataan kerrasta poikki -asenteella, mutta en silti liputtaisi Tampaa vielä ulos.

Tampa oli kuitenkin neljännessä ottelussa pelillisesti niskan päällä ja kukaan ei olisi voinut pitää minkäänlaisena vääryytenä sen voittoa. Ottelussa kilisi raudat ja kaiken lisäksi Coloradon voittomaali oli kauniisti sanottuna vähintäänkin kiistanalainen. Ymmärrän hyvin, miksi Tampan päävalmentaja Jon Cooper piti ottelun jälkeen varsin tunteikkaan puheenvuoron ja totesi sydämensä särkyneen joukkueen puolesta, koska ottelu ratkesi tuollaisella maalilla.

Mikko Rantanen & Nikita Kucherov both to score in Game 5 on 25/06/2022 – boosted odds 7.00 at LeoVegas!

Juuri tuossa tavassa, millä ratkaisumaali syntyi, oli myös minusta sen tärkein pointti. En halua mennä VAR-tyyppiseen äärimaailmaan enkä pidä siitäkään, että vastuu kyseenalaisten tuomioiden haastamisessa olisi pelkästään joukkueiden valmennusjohdolla, mutta tässä olisi nyt NHL:llä mietinnän paikka, voiko tämän suuruusluokan ottelu ja jopa Stanley Cupin mestaruus ratketa siihen, näkeekö joku tilanteen oikein vain väärin.

Itse ottelussa Tampa teki joka tapauksessa sen, mitä sen pitikin tehdä. Se oli lopettanut pelitavallisen kikkailun ja söi Coloradolta sen tärkeintä asetta, vauhtia. Colorado on NHL:n luisteluvoimaisin joukkue ja tässä sarjassa on nähty, mitä siitä seuraa, jos Coloradon päästää pelaamaan vahvuuksiensa kautta.

Tampa pelasi todella hyvän ja myös erittäin uhrautuvan ottelun. En laskenut jokaista blokkia, mutta kyllä niitä oli ainakin yli 30. Se oli Tampalta raakaa pelaamista, sillä Tampan pelaajat ottivat blokeissa Anthony Cirellin ja Steven Stamkosin johdolla aika kovaa osumaa ja kyllähän se alkoi lopulta myös näkyä. Itse asiassa pelaaminen oli ottelun lopussa molemmilta joukkueilta väsyneiden miesten jääkiekkoa.

Sekin asia on nostettava esille, että Coloradon voittomaalin iski Artturi Lehkosen syötöstä varsin yllättävä pelaaja, Nazem Kadri. Hän pelasi poissaolonsa jälkeen vasta ensimmäisen ottelunsa ja oli varsinaisella peliajalla vaikeuksissa ja puolikuntoisen oloinen, mutta niin vain Kadrin luotto riitti jatkoerään saakka ja kannatti riittää.

Mistä asetelmista lähdetään lauantain vastaisena yönä Suomen aikaan pelattavaan viidenteen otteluun?

Ensimmäinen asia on tietenkin se, että nyt aletaan purkaa ja pelata ottelupalloa eli Tampalla ei ole varaa enää hävitä tätä tai mitään muutakaan ottelua. Se panee varmasti Tampan valmennusjohdon miettimään, mitä viidennessä ottelussa pitää tehdä ja mitä varsinkin olla tekemättä.

Toinen asia on se, että nyt siirrytään meren pinnalta 1600 metrin korkeuteen, jossa ilmanala on tuntuvasti ohuempi kuin Tampassa. Siksi nostaisinkin tärkeimmäksi asiaksi tässä ottelussa sen, miten koko kauden ja tämän ottelusarjan rasitus ja vaatimustaso näkyvät joukkueiden ja pelaajien jaksamisessa.

Tähän perustuu pitkälti myös se, etten liputa vielä Tampaa ulos tässä sarjassa. Coloradon vahvin ase on heidän hurja luisteluvoimansa ja vauhtinsa ja jokainen ottelu tässä sarjassa syö Coloradon parasta asetta rasituksen kautta. Tampa pelaa taas vauhdintappojääkiekkoa, eikä kikkaillut pelisuunnitelmien kanssa joka ei ole fyysisesti niin kuluttavaa kuin Coloradon vauhtijääkiekkoa, mikä antaa sille koko ajan lisää etua mitä pidemmäksi ottelusarja venyy.

Asetelma näkyi jonkin verran jo neljännessä pelissä ja selitti osaltaan sitä, miksi Tampa oli ottelussa pelillisesti niskan päällä. Jos tuo ero kasvaa entisestään Tampan eduksi, silloin tämä sarja ei välttämättä katkea vielä viidennessä ottelussa ratkea.