Itä-Länsi -ottelun jälkimainingit ovat olleet ennätyksellisen haaleita. Koronan runtelemaksi ja Tokion olympialaisten puristukseen jäänyt Porin Itä–Länsi tuntui menneen jopa osalla pesäpalloihmisiäkin puolella silmällä katsomalla.

Joku voisi sanoa, että tämän vuoden Itä–Lännestä ei koronan ja olympialaisten vuoksi kannata tehdä johtopäätöksiä, mutta ongelma on paljon syvemmällä kuin koronassa tai olympialaisissa. Itä-Länsi on menettänyt vuosien aikana ison osan loistostaan ja varsinkin miesten Itä-Länsi-ottelut ovat enemmän pelailua kuin ottelu, jossa tosissaan pelattaisiin voitosta.

Parhaat kertoimet pesäpalloon Expektiltä!

Kehitys on omalla tavallaan ymmärrettävää. Vielä 1970- ja jopa 1980-luvulla ottelumäärät ja ottelutahti olivat eri luokkaa kuin nyt. Silloin Itä–Länsi oli yksi kesän kiistattomista kohokohdista, joka merkitsi kesän huipennusta varsinkin sellaisten joukkueiden pelaajille ja pelinjohtajille, joiden oma joukkue ei taistellut mitaleista ja mestaruuksista. Itä-Länttä arvostettiin, sinne haluttiin ja siitä puhuttiin. Niin ennen kuin jälkeen Itä-Länsi -ottelun.

Itä–Länsi oli eräänlainen pesäpalloihmisten kokoontumisajo, jonne oli pakko joka kesä matkustaa. Tapaamaan tuttuja, pitämään hauskaa ja puhumaan pesäpallosta. Tässä mielessä miesten ja naisten Itä–Lännen puristaminen yhteen päivään ei palvellut tarkoitustaan – olkoonkin, että ratkaisu oli tehty nyt koronapaineen alla.

Itä–Länsi on kulttuurihistoriallisesti niin arvokas ja omaperäinen tapahtuma, että sen kuihtuminen olisi rikos pesäpalloa kohtaan. Ensimmäinen miesten Itä-Länsi pelattiin jo vuonna 1932 ja naiset saivat oman Itä–Läntensä vuonna 1961. Puhutaan siis pitkästä, hienosta ja pesäpallon identiteettiin keskeisellä tavalla kuuluvasta perinteestä.

Keskikesän juhlaviikko suurkaupungissa

Mitä siis Itä–Lännelle pitäisi tehdä?

Pesäpalloliiton myyntijohtaja Jonne Kemppainen sai ensi vuoden Olympiastadion-hankkeesta paljon rapaa niskaansa, mutta Kemppaisen ajatuksissa oli yksi iso asia, jota kannattaisi miettiä laajemminkin.

Se oli ajatus pesäpallon ympärille rakentuvasta juhlaviikosta Helsingissä.

Olen jutellut useiden pesäpallossa mukana olevien ihmisten kanssa ja heidän puheissaan ja ajatuksissaan toistuu tuo sama ajatus. Tässä voisi olla myös Itä–Lännen pelastus.

Tarkoittaisi siis sitä, että Itä–Lännen ympärille rakennettaisiin karnevaalimainen juhlaviikko, jonka yhteydessä pelattaisiin vaikka valtakunnallinen pesisleiri ja miksei myös sarjaotteluita – ja joka huipentuisi juhlaviikon lopuksi Itä–Länteen. Naisten Itä–Länteen lauantaina ja miesten sunnuntaina.

Tällä tavalla tapahtumasta saataisiin Helsinki Cupin kaltainen tapahtuma, jota ei voisi ohittaa edes Helsingin katukuvassa. Olisi päivä toisensa jälkeen pesäpallomailat olallaan kulkevia junioreita, olisi näyttävää mainontaa ja jokainen tietäisi, että pesäpallo on tullut kaupunkiin ja että tulossa on vuoden suurtapahtuma, pesäpallon Itä–Länsi.

Ja jos kierroksia lisättäisiin, Itä–Länteen voitaisiin kytkeä vaikka samanlaisia maakuntien tapahtumia kuin 1990-luvulla Helsinki-otteluiden yhteydessä. Harva pystyi silloin ohittamaan sen, että sininen Kainuu oli tullut kaupunkiin tai kun iloiset karjalaiset toikkaroivat juna-asemalta Kaisaniemeen ja takaisin.

Ja sitten kaksi elintärkeää kulmakiveä – ajankohta ja paikkakunta.

Ajankohdan pitäisi ilman muuta olla keskellä parasta ja kauneinta kesää. En tiedä, olisivatko suomalaiset valmiit siihen, että Itä–Länsi pelattaisiin juhannuksena, mutta joka tapauksessa ajankohdan pitäisi olla keskikesällä.

Toinen kriittinen asia on Itä–Lännen paikkakunta.

Ymmärrän toki, että paikkakuntia kierrätetään, mutta tässä kohtaa olisi uskallettava ajatella suuremmin ja nähdä Itä–Länsi laajemmin kuin vain yhden seuran näkökulmasta. Itä–Länsi voisi parhaimmillaan olla valtakunnallisesti sen viikon ykköspuheenaihe suomalaisessa urheilussa.

Sellaista näkyvyyttä ja asemaa on kuitenkin vaikea saavuttaa, ellei Itä–Länttä pelattaisi Helsingissä tai Tampereen ja Turun mittaluokan suurkaupungissa. Oulu on jo toki väkiluvultaan Turkua suurempi kaupunki, mutta tuossa on joka tapauksessa se kokoluokka, josta pitäisi puhua.

Vanhojen aikojen vertaaminen ei ole aina oikeudenmukaista, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että kun Itä–Länsi pelattiin 1980-luvulla kuutena vuonna Helsingissä – viidesti Olympiastadionilla ja kerran Meilahdessa –, yleisömäärissä ylitettiin 12 000 katsojan raja kolmesti. Vuoden 1984 Itä–Lännen yleisömäärä, 13 500 katsojaa, on edelleen pesäpallohistorian suurin yhden ottelun yleisömäärä pois lukien Helsingin olympialaisten yhteydessä pelatun näytösottelun yleisömäärä, 19 309 katsojaa.