Mansen taivas synkkeni Kouvolassa, mutta varsinainen ongelma on sen omassa pelissä

Kouvolalle paistoi lauantaina Kouvolassa aurinko - Manselle hymyilivät mustat pilvet.

Pesäpallo

Mansen taivas synkkeni Kouvolassa, mutta varsinainen ongelma on sen omassa pelissä

Manse PP menetti jo toisen ottelupallonsa, kun Kouvola voitti neljännen finaalin Janne Kivipellon lyömällä kolmella juoksulla. Pekka Arffmanin mukaan Manse kaatui jälleen sisäpeliinsä.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 25.9.2021 | KUVAT All Over Press

Kouvola siirsi Suomen mestaruuden ratkaisun viidenteen ja ratkaisevaan otteluun kaatamalla Mansen niukasti 1-0 (0-0, 3-2) lauantaina Kouvolassa. Pekka, juoksut olivat lauantainakin tiukassa – juhlivatko jälleen ulkokentät?

Totta kai molemmat joukkueet ovat loistavia ulkopelijoukkueita, mutta ei näiden finaaleiden vähäjuoksuisuus selity pelkästään hyvällä ulkopelillä. Kouvola on ollut siipirikkona koko pudotuspelit ja lauantaina heiltä puuttui ykköskärki Tommi Mäentausta ja ykköseksi jouduttiin laittamaan Arttu Ruuska, joka ei koko urallaan ole pelannut juuri koskaan ykkösenä. Jotenkin tuon Kouvolan sisäpelin nihkeyden ymmärtää, varsinkin, kun Kouvola on pelannut koko kauden vähäjuoksuisia jaksoja ja otteluita.

Mutta Mansen sisäpelihän tässä se suuri kysymys on. Joukkueen materiaali on paperilla hurja ja esimerkiksi Kouvolaan verrattuna eron pitäisi olla selvänä. Kaiken lisäksi joukkueessa on kokeneita vastuunkantajia, mutta esimerkiksi lauantaina Tuomas Jussilalla oli sisällä todella musta päivä. Jussila onnistui kärkilyönneissä seitsemällä yrityksellään vain kerran ja hän teki jopa harvinaisia etenemisvirheitä. Kahdeksan kolmostilannetta on tuolta ryhmältä todella vaatimaton esitys.

Mikä Mansen sisäpelissä sitten mättää?

Se on äärimmäisen hyvä kysymys, johon ei ole olemassa mitään helppoa vastausta. Tietenkin nyt voitaisiin alkaa puhua kylmistä keleistä ja paineista, mutta kyllähän puolivälieräsarja Imatraa vastaan osoitti, että Mansen sisäpeli on haavoittuvaa. Siksi minusta syyt ovat syvemmällä kuin vain tässä lauantaissa tai näissä finaaleissa.

Itse nostaisin ehkä kaksi tekijää tarkemman mietinnän alle.

Ensimmäinen on se, että kun joukkueella on vahvempi sisäpelimateriaali ja se tietää olevansa parempi sisäpelijoukkue, silloin pelataan herkemmin enemmän peruspeliä. Lasketaan, että se riittää, eikä lähdetä huimailemaan tai hakemaan riskiratkaisuja, kuten altavastaajajoukkueiden on pakko tehdä. Hyvä esimerkki on vuoden takainen finaali, jossa Sotkamo haki rohkeasti läpilyöntejä ja kun se niissä onnistui, mestaruus matkasi lopulta Sotkamoon.

Se, pitäisikö Mansen pelata rohkeammin, on myös kaksipiippuinen kysymys. Totta kai voidaan sanoa tällaisen tappion jälkeen, että Matti Iivarisen olisi pitänyt pelata rohkeammin ja hakea läpilyöntejä jo vaihtotilanteissa, mutta jos pelaajat olisivat tehneet sen, minkä he osaavat ja mitä heiltä voidaan vaatia, silloin kukaan ei puhuisi siitä, pitäisikö Mansen pelata rohkeammin.

Toinen hyvä kysymys on sitten se, näkyykö tässä joukkueessa kuitenkin se, että se on koossa käytännössä vasta ensimmäistä kautta. Ei ole syntynyt ehkä niin selvää pelaamisen identiteettiä, että kaikki kentällä syntyvät tilanteet voitaisiin ratkaista jollakin tietyllä ja kaikille tutulla tavalla.

Mansen joukkue on sinällään rakennettu taitavasti. Ehkä sen idioottivarman ykkösen puuttuminen on ollut ainoa isompi kysymysmerkki, mutta muuten joukkue on huippuluokkaa niin sisällä kuin ulkona – ja Matti Iivarinen on peluuttanut joukkuetta sillä tavalla, että kyllä tuolla joukkueella nämä finaalipelit olisi voitu jo katkaista, jos pelaajat olisivat pelanneet näissä kolmannessa ja neljännessä finaalissa omalla tasollaan.

Miltä mestaruustaistelun punnukset näyttävät ennen sunnuntai viidettä finaalia?

Näiden kahden viimeisen finaalin opetus on se, että viides finaali kulminoituu pitkälti Mansen sisäpeliin. Kouvola pelaa siipirikkona todella sankarillisesti, mutta heidän pakettinsa on melko pitkälti tässä: ulkopeli tulee varmasti olemaan tiivistä myös sunnuntaina ja sisällä Kouvola pystyy todennäköisesti nirhaamaan sen 2-3 juoksua.

Myöskään Mansen ulkopelissä ei tapahdu suurta heittoa. Manse on ollut ulkona koko kauden vahva pudotuspelejä ja finaaleita myöten. Mutta sitten tulee se sisäpeli. Jos Manse aikoo tästä nostaa tasoaan, sen on saatava kärki kentälle ja Juuso Myllyniemen ja Tuomas Jussilan on onnistuttava tekemään tilanteita ja palottomia ajoja. Manselle riittää edelleen se, että joukkue pelaisi sisällä omalla tasollaan, mutta nyt pelaajien ja jopa avainpelaajien taso on heitellyt liikaa.  Henri Puputti on ollut oikeastaan ainoa näistä päävastuunkantajista, joka on pelannut finaalit omalla tasollaan.

Mutta kokonaisuudessaan mestaruuden kohtalo on edelleen auki. Tietenkin Kouvolankin on pakko voittaa sunnuntaina, mutta kyllähän paineet ovat nyt siirtyneet Manselle. He olivat kahden ensimmäisen finaalin jälkeen klassisessa tilanteessa, jossa he saattoivat enää vain hävitä mestaruuden.