Keitä ovat Dostonbek Khamdamov, Yazan Al-Naimat tai Vozinha – ja mikä erottaa heidät Bryan Mbeumosta, Victor Osimhenista tai Benjamin Šeškosta?

Vastaus on tässä: Dostonbek Khamdamov, Yazan Al-Naimat ja Vozinha ovat jalkapallon MM-kisoissa ensi kesänä pelaavia pelaajia. Bryan Mbeumoa, Victor Osimhenia tai Benjamin Šeškoa ei sen sijaan Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon MM-kisoissa nähdä.

Khamdamov edustaa Uzbekistania, Yazan Al-Naimat Jordaniaa ja Vozinha Kap Verdeä – maita, jotka pääsevät pelaamaan jalkapallon MM-kisoissa ensimmäistä kertaa historiansa aikana.

Kun Fifa päätti kahdeksan vuotta sitten nostaa MM-lopputurnaukseen osallistuvien maiden määrän 32:sta 48:aan vuoden 2026 MM-kisoista alkaen, Fifan sisällä päätöstä juhlittiin. Oltiin yksimielisiä ja iloittiin siitä, millainen maailmanlaajuinen jalkapallokarnevaali vuoden 2026 MM-kisoista tulisi – varsinkin, kun kesän 2026 MM-kisoilla olisi ensimmäistä kertaa kolme eri isäntämaata.

MM-kisat on jaettu tätä ennen vain 2002, jolloin kisoja isännöivät Japani ja Etelä-Korea. Sen jälkeen Fifa ilmoitti, ettei kisoja voida enää jakaa, kunnes sekin päätös kumottiin ja kisat oli luvallista jälleen jakaa useamman maan kesken.

***

Ensi kesän MM-kisat ovat järjestyksessään jo 23:t.

Ensimmäisiin MM-kisoihin Uruguayssa vuonna 1930 osallistui 13 maata ja osallistuvien maiden määrä pysyi aina vuoden 1978 kisoihin saakka 13-16 välillä.

Kun Fifa päätti nostaa lopputurnaukseen osallistuvien maiden määrän vuoden 1982 MM-kisoissa 24 maahan, jalkapallopiireistä kuului vihlova ulvaisu. Pelättiin, että MM-kisojen arvo rapautuu, kun kisoihin päästetään b- ja c-luokan maita.

Esimerkkinä käytettiin vuoden 1974 MM-kisoja, joissa Jugoslavia murskasi Zairen maalein 9–0. Eihän sellainen ollut jalkapalloa, vaan ilveilyä.

Jalkapallopuritaanit näyttivät voitonriemusilta, kun vuoden 1982 MM-kisoissa Unkari löylytti El Salvadoria kolmantena kisapäivänä irvokkain numeroin 10–1.

Päivää myöhemmin tuulensuunta kuitenkin muuttui, kun Algerian tähtipelaaja Lakhdar Belloumi iski 2–1-voittomaalin Saksan verkkoon. Olivatko paljon parjatut Fifan herrat sittenkin oikeassa?

***

Fifan pitkä ja musta historia huomioiden MM-kisojen joukkuemäärän nostamisen takana saattaa olla monenlaisia muitakin syitä, mutta keskeinen syy oli se, että jalkapallo oli 1970-luvulla vain kahden mantereen urheilua – Euroopan ja Etelä-Amerikan.

Palloa potkittiin kyllä ympäri maailmaa ja Fifassa oli ymmärretty jalkapallon valtaisa potentiaali MM-kisojen ja Pelén pysäytettyä miltei koko maailman kolmen viikon ajaksi kesällä 1970.

Jalkapallon potentiaali ja sen takana olevat kaupalliset mahdollisuudet oli jotenkin räjäytettävä ja jalkapallo piti saada levitettyä muillekin mantereille.

***

Ymmärrän hyvin, miksi meitä menneen maailman jalkapalloromantikkoja ahdistaa 48 maan MM-lopputurnaus.

Jalkapallon MM-kisat ja ylipäätään koko jalkapallo piirtyivät sisimpäämme tietynlaisina muistoina ja kuvina.

Urheilua tuli toki televisiosta ennenkin, mutta todellisuus oli pitkään se, että pelét, jairzinhot, johan cruyffit, johan neeskensit ja jopa vielä diego maradonat, zicot ja paolo rossit näyttäytyivät meille karkeasti ottaen neljän vuoden välein MM-kisoissa – ja parhaat eurooppalaiset pelaajat kenties siinä välissä EM-kisoissa ja Eurooppa cupin finaaleissa. Englannin liigaa tuli televisiosta jo 1970-luvulla, mutta yleensä vain reilut kymmenkunta ottelua kaudessa.

Jalkapallon vähäinen tv-näkyvyys korosti MM-kisojen merkitystä ja juhlallisuutta. Intohimoisimmat jalkapallokaverini ovat sanoneet, että he ovat hahmottaneet koko elämänsä neljän vuoden jaksoissa jalkapallon MM-kisojen mukaan.

Samalla, kun MM-kisojen ja EM-kisojen joukkuemäärää alettiin nostaa, rikottiin jotakin, johon oli totuttu ja joka näytti pysyvältä.

***

Jälkiviisaus ei tunnetusti ole viisauden laji lainkaan, mutta myönnän avoimesti olleeni väärässä – niin ennen vuoden 1982 MM-kisoja Espanjassa kuin myös ennen vuoden 1998 MM-kisoja Ranskassa, jossa joukkuemäärä oli ensimmäisen kerran 32:een.

Tiedän, että olen väärässä nytkin, kun jupisen joukkuemäärän nostamisesta 48 joukkueeseen – ja tulevaisuudessa todennäköisesti 64:ään joukkueeseen.

Jalkapallo on kuitenkin tehnyt sen, minkä se 1970-luvulla suunnitteli tekevänsä. Jalkapallosta on tullut aidosti laji, jota pelataan kaikilla mahdollisilla mantereilla – ja liki kaikilta mantereilta nousee pelaajia maailman eliittisarjoihin.

Jalkapallon kaupallisesta kehityksestä voidaan olla monta mieltä, mutta jos ja kun tavoitteena oli räjäyttää jalkapallon kaupalliset mahdollisuudet, siinäkin on onnistuttu – häikäisevässä mittakaavassa.

***

Kehityksen hinta on ollut ja on edelleen se, että meidän pitää kumartaa urheilun pyhimmistä arvoista hieman sivuun.

Jalkapallon MM-kisoissa ei aidosti pelaa maailman parhaat jalkapalloilijat eikä siellä pelaa maailman 48 parasta maajoukkuetta.

Huippupelaajien ja huippuluokan maajoukkueiden jaloissa pyörii pelaajia ja maita, joiden paikka ei urheilullisella perusteilla ole jalkapallon MM-kisoissa.

Se on kuitenkin se hinta, jonka jalkapallo on maksanut siitä, että se on noussut nykyiseen maailmanlaajuiseen valta-asemaansa.

Eikä jalkapallo ole ainoa näin toimiva urheilulaji. Olympialaisissa ja yksilölajien MM-kisoissa maakohtaisilla urheilijakiintiöillä on rajoitettu sitä, ettei 10 000 metrin lähtöviivalle ole yks kaks tupsahtanut 46 etiopialaista juoksijaa, vaikka absoluuttisten aikojen perusteella he olisivatkin kuuluneet olympialaisiin ennemmin kuin joidenkin kiintiömaiden hölkkääjät.

Ensi kesän MM-kisat vaativat vielä pureskelemista, mutta elämä on opettanut, että kaikkeen tottuu ja kaikki alkaa lopulta maistua syötävältä, kun sitä tarpeeksi monta kertaa maistelee.

Jopa 48 maan jalkapallon MM-kisat.