Jan Vapaavuori ei puheissaan vakuuta – ”Toivottavasti hän ei jatka löysien puheiden perinnettä”
Jan Vapaavuori ole vakuuttanut puheillaan Rata auki! -kirjan tekijää Jari Kupilaa. Kupilan uutuuskirjan mukaan suomalaisessa urheilussa on ollut useita karismaattisia urheilujohtajia, mutta sittenkin vain vähän todellista urheilujohtajuutta.
Jan Vapaavuori valittiin suomalaisen urheilun ykköspostille, Olympiakomiten puheenjohtajaksi, viime viikonloppuna. Rata auki! -kírjan kirjoittajan Jari Kupilan mukaan Vapaavuoren valinnassa on mielenkiintoinen historiallinen perspektiivii. Tai oikeammin se, mihin Vapaavuori tulee tässä perspektiivissä toiminnallaan asettumaan.
Urheilujohtajuudella on Suomessa pitkät perinteet. Urheilu on ollut johtamassa karismaattisia ja legendaarisia johtajahahmoja, mutta onko tämä johtajuus sittenkään ollut muuta kuin näennäistä ja mahtipontista patsastelua näennäisen kansanliikkeen johtohahmona – vailla todellista yhteyttä urheilun arkitekemiseen?
Aiemmin tänä vuonna ilmestyneen Rata auki!– kirjan kirjoittaja Kupila tuulettaa kirjassaan käsityksiä suomalaisesta urheilujohtajuudesta monin tavoin.
Urheilun tarinaa 1900-luvun alkuvuosista asti tarkasteleva kirja näkee urheilujohtajuuden koko suomalaisen urheilukulttuurin keskeisenä heikkona kohtana, mikä on vaikuttanut negatiivisesti urheilun mahdollisuuksiin kehittää yhteiskunnallista merkittävyyttään – ja sitä kautta resursseihin.
Kupilan mukaan urheilulta on lähes koko suomalaisen urheiluhistorian ajan, ja viimeisten vuosikymmenten aikana koko ajan selkeämmin, puuttunut strategisen johtamisen perusidea.
Johtajuus ei ole kyennyt selkeästi määrittelemään edes itselleen ja urheilun omille toimijoille – jurheilun ulkopuolisesta Suomesta puhumattakaan – sitä mihin urheilua Suomessa tarvitaan ja miksi sen toimintaedellytyksiä kannattaisi koko suomalaisuuden edun vuoksi nähtyä vahvemmin edistää ja tukea.
”Urheilun puheenvuorojen perusongelmana on jatkuva liioittelu. Urheilu on Suomessa tärkeää, mutta on turhaan hukattu uskottavuutta tarpeettoman liioittelun ja paisuttelun takia. Urheiluväki ei ole itse edes tajunnut tätä perisyntiään, mutta urheilun ulkopuolella se on nähty – ja hiljalleen on urheilun ulkopuolella alettu kyllästyä, ei enää oikein jaksata urheilun puheita kuulla silloinkaan, kun urheiluväki puhuu ihan asiaa.”
Jari Kupilan mukaan löysän liioitteluperinteen hiipumisesta ei oikein merkkejä näy.
”Olen suoraan sanoen hieman yllättynyt miten Olympiakomitea uusi puheenjohtaja Jan Vapaavuori on esiintynyt valintansa yhteydessä. Politiikan puolella selkeän strategisesti ja yleensä vankkaan tietopohjaan argumentoiden toimivasta johtajasta tuli urheilussa saman tien samanlainen liioittelija ja pyörittelijä kuin edeltäjistään. Toivottavasti hän ei jatka tätä löysän johtamispuheen perinnettä yhtään enempää. Jostakin syystä vaan on ennenkin nähty, että moni muussa elämässä meritoitunut johtaja menettää urheiluun tullessaan normaalin otteensa.”
Kupila sanoo tarkoittavansa tässä esimerkiksi Vapaavuoren puhetta urheilusta Suomen suurimpana kansanliikkeenä.
”Tämä on tyypillinen slogan, joka jossakin vaiheessa alkoi elää urheiluporukoissa totuutena. Mihin tämä ajatus perustuu? Ei Mihinkään! Ei urheilu ole Suomessa mikään yhtenäisellä agendalla, yhtenäisenä rintamana kohti yhteistä tavoitetta etenevä yhtenäinen porukka. Tämä on erilaisten alakulttuurien verkosto, ei kansanliike. Merkittävä asia, mutta miksi liioitella, kun todellisuudessakin olisi voimaa tarjolla?”
