Jarkko Wissin vajaan kuuden vuoden mittainen pesti FC Ilveksen päävalmentajana päättyi Ilveksen tiistaina julkaisemaan kolmen virkkeen mittaiseen lyhyeen tiedotteeseen. Ensimmäisessä virkkeessä kerrottiin, että Wiss on vapautettu tehtävistään, toisessa, ettei hän nauti enää yhtiön hallituksen luottamuksessa, ja kolmannessa, että uudeksi päävalmentajaksi on nimetty Toni Kallio.

Valmentajien erottamiset kuuluvat jalkapalloon. Martti Kuuselan usein käyttämän sanonnan mukaan maailmassa on vain kahdenlaisia valmentajia – niitä, jotka on erotettu, ja niitä, jotka tullaan erottamaan.

Tästä päivän mahtavaan jalkapallotarjontaan Expektillä – Suomen Kakkosta myöten!

Myöskään Wissin potkussa erottaminen ei ole varsinainen asia. Jalkapalloseuralla on jalkapallossa yksiselitteinen oikeus päättää, kuka joukkuetta valmentaa.

Wissin potkuissa on kuitenkin yksi kysymys, joka on koko suomalaisen jalkapallon kannalta merkittävä ja samalla hälyttävä asia: Miksi Wiss erotettiin?

Ei urheilullisia perusteita

Kaikkia yksittäisiä detaljeja Wissin potkujen takana on ulkopuolisten mahdoton tietää.

Kaksi asiaa on kuitenkin selvää.

Ensimmäinen on se, että mitään urheilullisia tai pelillisiä perusteita Wissin potkuille ei ollut. Wiss teki kärkiseuroihin verrattuna äärimmäisen niukoilla resursseilla erinomaista tuloksia. Hän teki Ilveksestä yhden Veikkausliigan kärkipään joukkueista, joka voitti Wissin alaisuudessa Suomen cupin ja oli kerran kolmas. Noiden saavutusten kautta Ilves pääsi myös kahdesti eurokentille lähes kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Tulosten takana oli leimallista Wissin tekemä työ nuorten pelaajien kehittämisessä. Ilveksestä tuli Wissin aikana joukkue, jossa nuoret pelaajat saivat aidon mahdollisuuden ja pystyivät kehittymään – parhaat jopa niin paljon, että he siirtyivät ulkomaalaisiin seuroihin. Parhaat esimerkit Wissin alaisuudessa kehittyneistä nuorista pelaajista olivat Middlesbroughiin siirtynyt Mikael Soisalo sekä vuosi sitten Veneziaan siirtynyt Lauri Ala-Myllymäki ja Toulouseen siirtynyt Naatan Skyttä.

Sen lisäksi monet pelaajat Janne Sakselan ja Jairin johdolla ponnahtivat Ilveksen kautta Veikkausliigan jättiläisiin, HJK:hon ja KuPSiin. Viimeisin lähtijä oli Felipe Aspegren, joka siirtyi KuPSiin vain puolitoista viikkoa sitten, kun KuPS tarvitsi vahvistusta Konferenssiliigan karsintapeleihin.

Myöskään Ilveksen pelissä ei ole mitään sellaista, millä voitaisiin perustella Wissin potkuja. Monet Veikkausliigan valmentajat ovat myöntäneet, että Ilvestä vastaan oli todella hankala pelata, koska joukkue oli niin hyvin organisoitu ja se pystyi eliminoimaan vastustajan vahvimmat aseet. Toki Ilveksen pelin yksityiskohdissa oli kehittämistä, mutta niin on Manchester Citylla ja Liverpoolillakin.

Veikkausliiga-tasolle Wiss on pelin kaikilla mittareilla mitattuna ykköskorin valmentaja. Sen peli kertoo yksiselitteisesti ja lahjomatta – varsinkin, kun Wissillä ei ole ollut missään vaiheessa Ilveksessä käytössään sellaista pelaajamateriaalia kuin HJK:lla tai KuPSilla.

Todellinen syy

Päästään siihen toiseen ja suomalaisen jalkapallon kannalta vieläkin merkityksellisempään ja vakavampaan asiaan Wissin potkuissa.

Kun Ilveksen hallituksen puheenjohtajan Ilkka Pohjoismäen puheet ja kaikki muut Wissin potkuista ja niiden syistä julkisuuteen vuodetut ja kerrotut syyt laskee yhteen, päästään kiinni Wissin potkujen todellisiin syihin.

Ja ne ovatkin kylmäävää luettavaa – Ilveksen ja suomalaisen jalkapallon kannalta.

Wissin potkujen todellinen syy oli se, että kaikki pelaajat eivät pitäneet Wissin johtamistyylistä. Tarkemmin sanottuna hänen vaatimustasostaan ja ehdottomuudestaan valmentajana – niin harjoituksissa kuin peleissäkin.

Pohjoismäki myönsi Aamulehden haastattelussa, että ”haluamme, että Ilves on seksikäs vaihtoehto myös kokeneemmille pelaajille”.

Mielenkiintoinen lause kahdessa mielessä.

Wiss loi Ilvekselle erinomaisen toimintamallin, jossa pitkään talousvaikeuksissa rämpinyt, mutta erinomaista juniorityötä taustalla koko ajan tehnyt Ilves pystyi pelaamaan Veikkausliigan kärkisijoista joukkueella, joka on jopa tänä vuonna ollut niin halpa, että Pohjoismäen mukaan kassassa olisi ylimääräistä rahaa vahvistaa joukkuetta. Se on kova saavutus aikana, jolloin koronan piti suunnilleen kuristaa suomalaiset seurat hengiltä.

Toki sitä voidaan aina kysyä, miten taitava Ilves on ollut siirtomarkkinoilla sen suhteen, millaisia siirtokorvauksia se on saanut pelaajistaan, mutta se on Ilveksen seurajohdon ongelma, ei Wissin.

Mikä on seksikkyyttä?

Pohjoismäen seksilausunnon toinen ulottuvuus on vieläkin mielenkiintoisempi. Jos Ilves ei ollut seksikäs ja houkutteleva seura kokeneille pelaajille ja jos osa kokeneista pelaajista lähti seurasta Wissin ehdottomuuden ja vaatimustason takia, kysymys kuuluu, kenen ongelma se on?

Se on suomalaisen jalkapallon ongelma.

Suomalaisessa jalkapallossa on edelleen yksi järkyttävä harhaluulo – se, että pelaajista harjoittelun ja pelaamisen pitäisi olla kivaa.

Tämä ei ole vain Ilveksen ongelma. Tämä oli räikeimmillään ongelma jopa HJK:ssa. Kun Keke Armstrong erotettiin aikoinaan HJK:sta, yksi keskeinen syy potkuille oli hänen ”raskautensa” valmentajana. Armstrongin seuraajaksi palkattiin toisenlaisen johtamistyylin valmentaja, Antti Muurinen. Monet pelaajat ovat sanoneet, etteivät Muurisen harjoitukset olleet kummoisia, mutta Klubissa oli siihen aikaan kiva pelata, koska harjoituksissa ei tarvinnut olla niin kiinnostunut nilkan asennosta tai siitä, tultiinko tilanteeseen kylkiasennossa vai siten, kuten oli aina tultu.

Ilveksellä on ehdoton oikeus määrätä omasta toiminnastaan. Se voi määritellä, millaisille pelaajille seuran pitää olla seksikäs ja millaisella asenteella ja vaatimustasolla seurassa toimitaan. Jos Ilves haluaa, että seurassa otetaan askel wissiläiseltä vaatimustasolta päiväkerhotoimintaan, se on sen oikeus. Se, että harjoituksissa on kivaa, on ihan käypä arvo, jos sitä halutaan käypänä arvona pitää.

Mutta asiassa on yksi ongelma: huippujalkapallon vaatimustasoa ei määrittele sen enempää Ilves, Jarkko Wiss kuin suomalainenkaan jalkapallo, vaan sen tekee kansainvälinen jalkapallo. Sieltä tulevat ne standardit, jotka määrittelevät myös suomalaisen jalkapallon vaatimustason, jos suomalainen jalkapallo haluaa pysyä kansainvälisen jalkapallon kehitysvauhdissa mukana. Se on kuin se kuuluisa juna, joka lähtee asemalta joka tapauksessa tietyllä kellonlyömällä – ja suomalainen jalkapallo voi päättää ainoastaan, hyppääkö se junan mukaan vai jääkö se asemalle.

Kumarrus väärään suuntaan

Asioita on turha dramatisoida, mutta Ilveksen linjasi Wissin erottamalla, että se kumartaa mieluummin niitä pelaajia, jotka haluavat jäädä asemalle. Niitä jalkapalloilijoita, jotka haluavat, että harjoituksissa on yhtä kivaa ja hauskaa kuin päiväkerhossa, ja joiden mielestä ”tällä tasolla” kaikkea ei tarvitse tehdä hampaat irvessä ja ikenet verillä.

Jos Ilves haluaa maksaa tällaisille pelaajille vielä palkkaa, se on Ilveksen asia – mutta Veikkausliigan ja suomalaisen jalkapallon kannalta tällainen asenne on turmiollista ja taannuttavaa.

Ja mikä vielä pahempaa. Ilves ei todennäköisesti ole ainoa seura, jossa asioista ajatellaan näin. Näin ajattelevat monet jopa huippuvalmentajina itseään pitävät valmentajat – ja näin ajattelevat monet seurajohtajat, joiden oma ymmärrys jalkapallosta ja varsinkin pelistä on amatööritasoa, jos sitäkään.

Siksi on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, mitä Wissin uralla tapahtuu seuraavaksi. Hänen maineensa ehdottomana ja vaatimustasoltaan armottomana valmentajana tiedetään nyt jokaista Suomen kolkkaa myöten, joten nyt kysytään, löytyykö Suomesta yhtään seuraa, joka haluaa itselleen palkata tällaisen päävalmentajan?

Pelko on aiheellinen, ettei kovin montaa seuraa löydy.

Hyvä jos sitä yhtäkään.