Ensimmäiset kuvat Jimmy Greavesista ovat pelkkiä tilastoja. Hienoa ja upeita tilastoja, suorastaan maagisia. 366 pääsarjamaalia Chelseassa, Tottenhamissa, West Hamissa ja yhden puolikkaan kauden aikana AC Milanissa. Greavesin maalimäärän hurjuutta kuvaa se, että hänen Euroopan viiden suurimman sarjan maaliennätyksensä rikkoi vasta Cristiano Ronaldo vuonna 2017.

Niihin kuviin kuuluu myös erikoinen 99 999 punnan siirtosumma, kun Greaves siirtyi joulukuussa 1961 AC Milanista Tottenhamiin. Tottenham ei halunnut Greavesin hartioille ensimmäisen 100 000 pelaajan taakkaa ja siksi siirtosummasta sahattiin punta pois.

Seuraavissa kuvissa näkyy turpeessa oleva entinen jalkapalloilija. Alkoholisti, jonka otteita englantilaisessa lehdistössä seurataan 1970-luvun lopulla.

Expektin päivän tarjoukset: Tottenhamin kotivoitolle 5.80 ja Harry Kane avausmaalin tekijä 8.00!

Ensin hänen kohtaloaan surkutellaan, mutta sitten sävellaji muuttuu. Greaves päättää pistää alkoholisminsa kuriin ja itsensä kuntoon. Alkoholismi alkaa hiljalleen taipua, mutta kilojen kanssa on vähän niin ja näin. Greaves tekee kuitenkin elokuussa 1977 debyyttinsä liigan ulkopuolisessa Barnetissa – ja johtaa joukkueen peliä keskikentältä.  25 maalia viimeistellyt Greaves valitaan kauden päätteeksi Barnetin Vuoden pelaajaksi.

***

Seuraavan kerran katson haltioituneena Englannissa jalkapallo-ohjelmaa Saint and Greavsie.

Saint on Liverpoolin entinen hyökkääjälegenda Ian St John ja Greavsie Jimmy Greaves. ITV on ymmärtänyt, kuinka hyvin kahden 1960-luvun entisen tähtihyökkääjän kemiat toimivat televisioruudussa. Saint edustaa ohjelmassa asiallista ääntä, Greavsie on viihdettä.

Syntyy menestystuote, johon jään itsekin koukkuun. Saint and Greavsiesta tulee jokalauantainen rituaali, ellei Arsenal pelaa vierasottelua Lontoon ulkopuolella.

Ohjelma on alkuun hurmaava, jotain sellaista, mitä suomalaisessa tv-urheilussa ei ole 1980-luvulle mennessä koskaan uskallettu ja osattu tehdä. Puhutaan asiaa, mutta puhutaan sitä tavalla, että sellaista ohjelmaa on hauska katsoa. St John yrittää taiteilla Greavesin räävittömyyden, hauskuuden ja vahvojen mielipiteiden vauhdissa mukana. Välillä St John putoilee itsekin, välillä taas hän tuntuu närkästyneeltä Greavesin holtittomien ja mauttomien heittojen keskellä.

Päästäänkin mielenkiintoiseen asiaan. Opetukseen.

Kun ihminen on elänyt vesipisaroiden varassa – kuten suurin osa meistä suomalaisista Englannin liigan faneista oli vielä 1970- ja 1980-luvuilla elänyt –, vesilasin juominen tuntuu alkuun juhlavalta. Mutta vain alkuun. Jossain vaiheessa lasillisesta vettä tulee arkea. Siinä kohtaa ihminen alkaa vaatia lisää, enemmän.

Myös Greavesille kävi samoin. Alkuun kaikki puhe jalkapallosta vaikutti maagiselta, mutta sitten mieli alkoi ymmärtää, kuinka onttoja Greavesin puheet jalkapallosta olivat. Ne olivat kuin hattaroita: näyttivät ja maistuivat aluksi upeilta, mutta lopulta niistä ei jäänyt jäljelle kuin tahmeat sormet.

Greaves oli lopulta televisiokameroiden edessä vain pelle. Viehättävä ja television visuaalisuuteen täydellisesti sopiva pelle, mutta silti pelle.

Sen tajusivat myös englantilaiset. Kun jalkapallon ja suorien otteluiden määrät tv:ssä alkoivat Englannissa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa räjähdysmäisesti kasvaa, tv:n katsojat huomasivat nopeasti, että kasvavaa jalkapallonälkää ei tyydytetä enää hattaroilla. Siksi ITV päätti vuonna 1992 lopettaa Saint and Greavsien – samasta syystä.

En ala viisastella tässä kohtaa, mutta seuraan mielenkiinnolla, milloin tällä sinivalkealla pohjoisella kansalla käy jalkapallo- ja varsinkin jääkiekkolähetyksissä samoin. Toivottavasti siihen ei mene kauaa – tai jos menee, silloin jalkapallo- ja jääkiekkoyhteiskunnasta puhuminen pitää kriminalisoida.

***

Jimmy Greavesin dilemma oli, että vaikka hän oli oman aikakautensa parhaita maalintekijöitä maailmassa, hän ei silti jäänyt historiaan yhtenä kaikkien suurimmista jalkapalloilijoista. Hän oli nopea ja hänellä oli luontainen pelisilmä olla oikeassa paikassa oikealla hetkellä, mutta Greaves ei osallistunut peliin juurikaan muuten kuin pistämällä helppoja palloja maaliin tai irtoamalla läpiajoon nopeutensa turvin. Hän ei ollut täydellinen jalkapalloilija, vaan ainoastaan taianomainen viimeistelijä.

Greaves ei voittanut urallaan yhtään liigamestaruutta – tai teknisesti ottaen voitti, sillä AC Milan voitti kaudella 1961–62 scudetton, mutta ”laiska ja työmoraaliltaan veltto” Greaves oli myyty 12 Serie A:n ottelun yhdeksän liigamaalin jälkeen takaisin Englantiin jo ennen kauden puoliväliä. Greaves olisi halunnut perua koko siirtonsa AC Milaniin, sillä koti-ikävä iski jo ennen kuin hän oli muuttanut Milanoon. Milan ei kuitenkaan suostunut siirron perumiseen.

Greaves voitti vuoden 1966 maailmanmestaruuden, mutta häntä ei niistä kisoista muisteta. Greaves aloitti kisat Englannin ykköshyökkääjänä ja pelasi kaikissa kolmessa alkulohkon ottelussa, kunnes kolmannessa ottelussa Ranskan Joseph Bonnel rappasi rautanappulansa Greavesin sääreen. 14 tikkiä jalkaan ja nuori Geoff Hurst sai seuraavassa ottelussa suuren tilaisuutensa.

Greaves olisi ollut pelikunnossa MM-finaalissa Länsi-Saksaa vastaan, mutta Alf Ramsey päätti silti luottaa Hurstiin. Kukaan ei ole tainnut sitä päätöstä jälkeenpäin kritisoida. Ei edes Greaves.

Siihen aikaan MM-mitalin saivat vain 11 ottelussa pelannutta pelaajaa. Greaves’kin sai MM-mitalinsa Englannin Jalkapalloliiton vetoomuksen ansiosta – vuonna 2009.

Se oli jälkijättöinen tunnustus suurelle maalintekijälle ja hänen uralleen.