Joel Perovuo: Suomen futsalsensaation takana on yksi tekijä ylitse muiden

Slovenia on kaatunut 2-1 ja juhlat voivat alkaa.

Futsal

Joel Perovuo: Suomen futsalsensaation takana on yksi tekijä ylitse muiden

Suomi selvitti tiensä futsalin EM-kisojen puolivälieriin kaadettuaan Slovenian 2-1. Joel Perovuon mukaan Suomen menestyksen takana on ennen muuta yksi asia - valmennus.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 28.1.2022 | KUVAT All Over Press

Suomi raivasi sensaatiomaisesti tiensä futsalin EM-kisojen puolivälieriin kaadettuaan B-lohkon päätösottelussa Slovenian 2–1. Kun Kazakstan voitti lohkon toisessa ottelussa samaan aikaan Italian 4–1, Suomi nousi lohkokakkoseksi ja eteni jatkoon.

Voitto oli Suomen futsalmaajoukkueelle historiallinen. Joukkue pelaa ensimmäisen kerran EM-kisoissa ja otti nyt ensimmäisen arvokisavoittonsa – ja samalla ensimmäisen voiton Sloveniasta.

Suomi saalisti lohkossa neljä pistettä, jotka tulivat Slovenia-voitolla ja tasapelillä Italian kanssa.

Juhana Jyrkiäinen vei Suomen 1–0-johtoon ajassa 32.11. Suomen toisen maalin iski ajassa 34.44 maalivahti Juha-Matti Savolainen Slovenian tyhjään maaliin. Slovenia sai vielä ottelun lopussa kavennusmaalin, mutta se ei riittänyt.

ElmoTV:n jalkapalloasiantuntija ja itsekin futsalia aikoinaan pelannut Joel Perovuo nostaa Suomen huiman EM-menestyksen avaintekijäksi päävalmentaja Mićo Martićin laadukkaan valmennuksen.

”Suomen menestyksessä on ymmärrettävä yksi keskeinen asia – se, kuinka suuri merkitys Suomen valmennuksella on tässä EM-menestyksessä. Valmennus on todella hyvin kartalla. Suomen pelaajisto ei ole sen sijaan erikoisella tasolla. Maalivahti Juha-Matti Savolainen ja kokenut kapteeni Panu Autio ovat pelaajia, joilla on kyky tehdä isoja ratkaisuja. Muuten Suomella on käytössään materiaali, joka olisi todella isoissa vaikeuksissa ilman Martićin laadukasta valmennusta”, Perovuo sanoo.

”Ainoa asia, mitä en Suomen pelissä ymmärrä, on syvyyden käyttö. Suomi tarvitsisi epätoivoisesti pelaajaa, joka osaa liikkua vastustajan alimman pelaajan selustassa. Toinen asia, jossa olisi kehitettävää, on maalivahdin laadukkaat avaukset hyökkäyspuolikkaalle.”

Suomi saa maanantaina pelattavassa puolivälieräottelussa vastaansa A-lohkon puhtaalla pelillä voittaneen Portugalin.

Perovuon mukaan asetelma puolivälierässä on selvä.

”Portugalia vastaan Suomi tarvitsee täydellisen suorituksen. Suomen on onnistuttava hyökkäyksen erikoistilanteissa, kuten Italiaa vastaan. Savolaisen on otettava kaikki kiinni ja iskettävä vähintään yksi tyhjiin. Portugalin voittaminen olisi yksi kaikkien aikojen suomalaisista urheilusuorituksista”, Perovuo sanoo.