Sotkamolla on Joensuu-tappioista huolimatta sauma jopa Suomen mestariksi

Pesäpallo

Sotkamolla on Joensuu-tappioista huolimatta sauma jopa Suomen mestariksi

Joensuu nousi kahden Sotkamo-voittonsa ansiosta mukaan runkosarjavan voittotaisteluun. Sotkamo on puolestaan noussut alkukauden aikana mukaan mestaruustaisteluun.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 30.7.2020 | KUVAT Sotkamon Jymy

Joensuu otti toisen peräkkäisen voiton Sotkamosta kahden päivän sisällä, kun se kaatoi Jymyn kotikentällään 1-0 (3-3, 5-1).

Ottelu ei ollut pelillisesti läheskään yhtä tasokas kuin kaksikon ensimmäinen kohtaaminen Hiukassa tiistaina. Varsinkin Joensuulle sattui useita merkkivirheitä ja muita alkeellisia virheitä. Lisäksi Joensuun uudella tavalla rakennettu kärki, jossa ykkösenä pelasi Simo Vainikainen ja etenijäjokereina Konsta Piironen ja Samuel Tirkkonen, epäonnistui torstaina. Tosin Piironen ja Tirkkonen juonivat toisella jaksolla kolmannen aloittavalla kahden palon tilanteessa kahdestaan arvokkaan 3-0-juoksun, mutta kokonaisuudessaan kolmikon sisäpeli oli alavireistä.

Vaikka Sotkamo hävisi torstaina, se oli nyt lähempänä voittoa kuin kotikentällään. Sotkamolle tarjottiin isoja avaimia toisen jakson alussa, kun se sai rakennettua ykkösnyrkillään palottoman ajon ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla. Antti Korhonen, Lauri Rönkkö ja Roope Korhonen eivät kuitenkaan onnistuneet kotiutuksissa.

Sotkamo on pelannut jo 13 ottelua eli se ylittänyt runkosarjassa puolivälin krouvin. Kaksi ottelua vähemmän pelannut Joensuu saavuttaa sarjan puolivälipisteen sunnuntaina, kun se kohtaa vieraissa Manse PP:n.

Kun runkosarjasta on pelattu käytännössä puolet ja kun Joensuu ja Sotkamo ovat kohdanneet toisensa jo kahdesti, kaksikon voimasuhteista voi vetää ensimmäiset luotettavat johtopäätökset.

Joensuulla yksi suurempi kysymysmerkki

Aloitetaan Joensuusta. Joensuu aloitti kautensa tahmeasti, mutta se on saanut pelinsä käyntiin ja Sotkamon kaataminen kahdesti oli sen kannalta merkittävä asia paitsi pelillisesti myös sarjatilanteen suhteen. Jos Joensuu voittaa kaksi rästiotteluaan, sillä on mahdollisuus ohittaa Sotkamo kahdella pisteellä. Kouvola on Joensuun tavoin pelannut kaksi ottelua vähemmän kuin Sotkamo, joten sekin voi ohittaa Sotkamon.

Tässä kohtaa ei oleellista niinkään ennustaa, kuka kolmikosta voittaa runkosarjan. Oleellista on se, että näiden kahden Sotkamo-voiton myötä Joensuulla on erinomainen sauma nousta alkukauden vaikeuksista huolimatta runkosarjan voittajaksi. Jos Sotkamo olisi voittanut nämä kaksi ottelua, Joensuu olisi voinut käytännössä haudata runkosarjan voittohaaveensa.

Pelillisesti Joensuun on siinä vireessä kuin sarjan suurimman ennakkosuosikin pitää ollakin. Joensuun tilanne ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton. Simo Vainikainen oli jatkuvasti Sotkamon pommituksen kohde lyhyissä lyönneissä, ja Vainikainen pystyi lukuisista yrityksistä polttamaan vain kerran. Vainikaisen on pakko parantaa pelaamistaan tai muuten lennonjohdolla on käsissään ongelma.

Konsta Kettunen aloitti kauden kärkenä, mutta hän on betonoinut itselleen nyt numero viitosen. Kettunen ei ole vain huippunopea. Hän on huipputaitava myös mailassa. Kettunen pystyy etenemään, vaihtamaan ja mikä vitoselle kriittistä – hän pystyy myös kotiuttamaan.

Joensuun sisäpelin kannalta Kettunen on kriittinen saranapelaaja ykkös- ja kakkoskärjen välissä. Muilla joukkueilla ei ole Joensuun tasoista kakkoskärkeä, mutta vielä oleellisempaa on se, että Joensuun ei tarvitse tyhjentää kenttää ennen kakkoskärkeä, koska Kettunen pystyy myös kotiuttamaan – ja kakkoskärki käynnistyy hänestä saman tien. Tämä on yksi Joensuun koko materiaalillaan pelaamisen voima. Sillä on toki ykkös- ja kakkoskärki, mutta siinä ei ole samanlaista katkaisukohtaa kuin muilla joukkueilla. Kärki voi jatkua ja käynnistyä mistä tahansa ja pelaajista kuka tahansa pystyy etenemään, vaihtamaan ja kotiuttamaan – jopa Iiro Kuosa, kuten torstaina nähtiin.

Kun Kettunen pelaa viitosena, Joensuu joutuu rakentamaan kärkensä uudella tavalla. Vainikainen pelasi torstaina ykkösenä, mutta ei vakuuttanut. Piironen olisi Kettusen tasoinen kärkimies, mutta hänelle pitäisi löytää pelipaikka ulkoa. Monet epäilevät Piirosen ulkopelitaitoja, mutta täytyy muistaa, että hän pelasi viime syksynä loistavat finaalit kopparina. Toinen vaihtoehto kärjeksi on nuori Samuel Tirkkonen.

Kaksi yllättäjää

Sotkamo on kahdesta JoMa-tappiosta huolimatta ollut alkukauden aikana ennakoitua vahvempi.

Eniten Sotkamossa pelaamisessa on yllättänyt ulkopeli. Epäilin ennen kautta halli- ja harjoituspelin perusteella varsinkin etukenttää, mutta nyt on pakko tunnustaa kaksi asiaa. Lukkari Ville Väliaho on pelannut erinomaisen kauden ja on taktisuutensa, heittokätensä ja härskin matalansa ansiosta todella inhottava ja samalla taitava lukkari.

Toinen suuri onnistuja on ollut etukentälle siirretty Joni Rytkönen. Rytkönen osaa pelata hyvän pelilukutaitonsa ansiosta myös etumiestä ja hänen kätensä riittää polttamaan vaikeistakin paikoista.

Joensuu on edelleen suurin mestarisuosikki ja Kouvola edelleen sen ykköshaastaja, mutta Sotkamolle on annettava oma saumansa päästä loppuotteluun. Ja jos sen ulkopeli pysyy tuolla tasolla kauden loppuun saakka, kärki kestää terveenä ja kolmen kotiuttajahurjan tehot sattuvat oikeissa otteluissa kohdilleen, Sotkamo voi voittaa jopa Suomen mestaruuden. Niin vakuuttava sen kauden avaus on ollut.