Mitä ottelu kertoi Joensuusta?

Joensuun alkukausi on ollut haastava. Vaikka pisteitä on irronnut kohtalaiseen tahtiin, peliesitykset eivät ole vakuuttaneet. Eivät myöskään Joensuuta itseään. Viime viikolla Imatralle kärsityn tappion jälkeen joukkue istui alas ja mietti pelinjohtaja Mikko Huotarin johdolla syntyjä syviä.

Tilannetta ei ole helpottanut myöskään Joni Rytkösen sulkemisen joukkueen toiminnan ulkopuolelle häirintäepäilyjen vuoksi.

Sunnuntainen voitto Kouvolasta osoitti, että Joensuussa on otettu itseään niskasta kiinni. Ei tämä vieläkään mikään viiden tähden esitys ollut, mutta tällaisella pelillä Joensuu ilmoittautui potentiaaliseksi mitalijoukkueeksi. Ero Vimpeliin ja Sotkamoon on silmällä havaittavan selkeä, mutta seuraavassa korissa Joensuu ilman muuta on.

Tärkein muutos Joensuun pelaamisessa sunnuntaina oli joukkueen ulkopeli. Takatilanteiden ulkopelikuviot oli selvästi mietitty etukäteen pelaajakohtaisesti eikä Kouvola löytänyt aseita niiden murtamiseen.

Muutenkin ulkopeli oli tuttua tiivistä jomalaista ulkopeliä, jota johtaa entistä vakuuttavammalla otteella lukkari Ville Väliaho. Väliaho ei vieläkään ole erikoinen lyhyiden hakija, mutta hänen nopeatempoisuutensa ja sääntöjen rajamailla liikkuva matala ja muutenkin epämääräinen syöttö on vastustajan kannalta äärimmäisen vaikea.

Kun ulkopelissä olleet ongelmat on saatu ratkaistua, myös sisäpeli on alkanut kulkea. Parasta sunnuntaina oli, että joukkueen ykköskärki, Konsta Kettunen, Konsta Piironen ja pomppujokeri Juho Hacklin, rakensi hyvin tilanteita ja mikä tärkeää, kotiutukset tulivat juuri oikeille pelaajille – peräkkäisillä numeroilla lyöville pääkotiuttajille Henri Litmaselle ja Elmeri Liedolle sekä lyöjäjokeri Juho Toivolalle.

Kolmikko löi Joensuun yhdeksästä lyömällä tulleesta juoksusta sunnuntaina kahdeksan. Kolmikon tehokkain oli tällä kertaa Lieto, joka ratkaisi hieman onnekkaalla läpilyönnillään avausjakson ja kotiutti toisellakin jaksolla kerran kumuralla ja kerran pussinpohjalla.

Joensuun kakkoskärki on käyttökelpoinen, mutta ykköskärjen merkitys on silti ratkaiseva. Jos Joensuun ykköskärki Hacklin mukaan lukien pelaa tällä tasolla kuin sunnuntaina ja ulkopeli pitää, Joensuulla ei ole hätää.

Parhaassa iskussa olevan Rytkösen tasoisen pelaajan menetys tekisi kipeää mille tahansa joukkueelle, mutta Rytkösen perään ei kannata enää haukkua. Tälläkin joukkueella mitali on mahdollinen, jos joukkue pelaa potentiaalinsa mukaisesti.

Mitä ottelu kertoi Kouvolasta?

Kouvolalla on takanaan kovien otteluiden viikko ja sunnuntaina sille sattui selkeästi huono päivä, jota synkensi ja sekoitti vielä avausjaksolla tullut Arttu Ruuskan loukkaantuminen. Yhteen huonompaan peliin ei kannata kuitenkaan tarttua. Tällaisia otteluita tulee ja menee.

Oleellista Kouvolan kannalta on, että sen pelaamisen ja menestymisen elementit ovat sillä pohjalla, millä ne jo kauden alussa olivat.

Ainoa ero on lukkarin vaihtuminen Elias Pitkäsen jouduttua käsileikkaukseen. Aleksi Vainio ei ole Janne Kivipellon tasoinen lukkari, mutta Kivipelto ole oikea vertailukohta. Oikea vertailukohta on Pitkänen, mutta Pitkäseen vertaaminen on mahdotonta, koska tänä kesänä Pitkänen ei pelaa lainkaan.

Myös Kouvola kuuluu Joensuun tavoin Vimpelin ja Sotkamon haastajaryhmään, mutta tämänhetkisessä näkymässä Joensuun mitaliunelma on aavistuksen vahvemmalla pohjalla kuin Kouvolan.