Nooralotta Neziri ison oivalluksen äärellä – aitomisessa näkyy merkit uudelle tasolle noususta

Yleisurheilu

Nooralotta Neziri ison oivalluksen äärellä – aitomisessa näkyy merkit uudelle tasolle noususta

Nooralotta Neziri juoksi viikonloppuna Suomen ennätyksen 60 metrin aidoissa. SE-juoksu on kuitenkin vasta alkusoittoa. Suorittamisessa alkaa lopultakin näkyä pitkään kaivattu muutos. Se mahdollistaa jatkossa aivan uudelle tasolle painuvat ennätysajat.

Jari Kupila
TEKSTI Jari Kupila
@JariKupila
JULKAISTU 4.2.2021 | KUVAT All Over Press

Nooralotta Neziri täräytti viime viikonloppuna Karlsruhessa 60 metrin aitojen SE-tuloksen lukemiin 7,92 ja otti samalla ensimmäisen tuloksissa näkyvän kehitysaskeleen useaan vuoteen.

Neziri on mennyt viime vuosina ominaisuuksiltaan eteenpäin ja tehnyt yksityiskohtien tasoilla monia viisaita linjauksia ja painotuksia, mutta kokonaisuutta ei ole saatu oikein missään vaiheessa haltuun niin hyvin, että olisi saatu kehitystä näkymään myös tulostaululla.

Työtä on kuitenkin jatkettu valmentaja Petteri Jousteen ohjauksessa kärsivällisesti ja omaan idean luottaen, ja nyt alkaa vihdoin näyttää siltä, että homma alkaa toimia myös kokonaisuutena.

SE-juoksussa pisti silmään liki täydellinen reaktio ja Nezirin kohdalla jopa harvinaisen hyvä kiihdytysvaihe. Juoksijan suurin heikkous on mitä ilmeisesti saatu kehittymään kokonaan uudelle tasolle.

Karlsruhen kisassa se johti jopa siihen, että ensimmäinen aita tuli jopa hitusen päälle eikä siksi ollut ylityksenä mikään tekninen täysosuma. Se teki ensimmäisestä aitavälistä hitaan (1,04 sek).

Mutta vaikka siihen kohtaan jäi vielä hiottavaa, Neziri pääsi kuitenkin hyvin juoksunsa päälle ja juoksu jatkui seuraavilla aitaväleillä upeasti. Jokainen aitaväli mentiin oman ennätystahdin tuntumassa, parhaimmillaan jopa uran parhainta välivauhtia 0,96 sekuntia.

Tämä lupaa erittäin hyvää jatkoa varten. Vaikka ensimmäistä aitaa pitää hioa, on aidoilta alastuloihin saatu uutta tehoa ja juoksuasentoon pitoa, joka mahdollistaa juoksun jatkuvuuden jokaiselta aidalta aiempaa tehokkaammin. Se taas antaa edellytykset hyödyntää perusvahvuutta, nopeutta, aitaväleissä tehokkaammin.

Kun tiedossa on se, että 60 metriä on sittenkin Nezirille hieman alimatka, voi kesällä odottaa 100 metrin kisoista aivan uudella tasolla kirjattavia tuloksia. On oletettavaa, että tahti ei matkan venyessä huonommaksi muutu – pikemminkin päinvastoin.

Tilanne näyttää nyt erittäin lupaavalta, ollaan kauan odotetun kehitysaskeleen äärellä. Juoksussa on korjaantumassa juuri ne pienet asiat, joiden kautta syntyy komean tulosparannuksen mahdollistava ketjureaktio.

Kesään on kuitenkin vielä matkaa. Hallikausi jatkuu perjantaina Berliinissä Kansainvälisen yleisurheiluliiton maailmankiertueen osakilpailussa, jossa aitakisan starttiin kyyristyy myös Reetta Hurske.

Vaikka Neziri on nyt huippukunnossa ja SE-juoksussakin vielä pientä viilaamisen varaa oli, on Berliinin alusta sen verran hidas, että ennätyksen parantaminen olisi näissä oloissa melkoinen paukku.

Olennaista ei ole nyt kuitenkaan tulos sinänsä, vaan se miten Neziri pystyy toistamaan Karlsruhen kisassa nähdyt uuden kehityksen merkit. Jos tehokkaammasta kiihdytyksestä ja aiempaa vauhdikkaamman välijuoksun mahdollistavasta aitatekniikasta alkaa tulla uusi automaatio, on sitä syytä tuulettaa enemmän kuin mitään yksittäistä ennätystä.

 

Tilaa Elmo  edulliseen  tarjoushintaan  4 kk 35 e.  Tai osta uusin lehti irtonumerona tai diginä Lehtiluukussa.