Joki kutsuu poikaa kotiin – ja sen kutsun kanssa Sotkamo on suurissa vaikeuksissa
Vimpelin ja Sotkamon finaalisarja alkaa lauantaina. Pekka Arffmanin mukaan ottelusarjassa on vain yksi suosikki - Vimpeli.
Miesten Superpesis-finaali: Vimpeli-Sotkamo
Vimpeli
Vimpelin sisäpelistä on jo käytetty kaikki mahdolliset adjektiivit, mutta totuutta on turha kiertää: Vimpelillä on selvästi Superin paras sisäpelimateriaali, jossa on hurja määrä vaihtotilannevoimaa ja kotiutusvoimaa. Suurin ero Sotkamoon tulee ennen kaikkea kotiutusosaston leveydessä.
Vimpelin sisäpelin vaarallisuutta lisää jatkuva läpilyöntiuhka vaihtotilanteissa. Sen sijaan joukkueen pääkotiuttajat Jukka-Pekka Vainionpää ja Janne Mäkelä ovat kumuroineen enemmänkin yksittäisten juoksujen lyöjiä kuin läpilyöntihirmuja, vaikka varsinkin Vainionpään kumura luiskahtaa helposti takakentältä läpi.
Huippunopeita jalkoja Vimpelin on ”vain” viidet – Olli Heikkala, Mikko Kanala, Mikko Vihriälä, Aleksi Lassila ja loistokautta pelaava etenijäjokeri Jere Saukko.
Välieräsarjassa Mansea vastaan Vimpeliltä puuttui kuumeilun vuoksi Mikko Vihriälä. Hänen paikallaan pelannut velipoika Lauri täytti veljensä saappaat kakkoskopparina, mutta veljesten ero tulee sisäpelissä ja ennen kaikkea etenemisessä. Siksi Mikko Vihriälä todennäköinen paluu pelikentille Sotkamoa vastaan on merkittävä tekijä nimenomaan sisäpelin kannalta.
Mikko Vihriälän paluun myötä Vimpeli saisi kaksi huippuluokan kärkeä. Olli Heikkala ja Kanala ovat pelanneet tällä kaudella ykköskärkenä, mutta Mikko Vihriälä ja Aleksi Lassila muodostavat vähintään yhtä vahvan kärkiparin kakkoskärjessä.
Huippuvireeseen päässyt Lassila oli Manse-sarjassa Vimpelin paras pelaaja ja hän hioi jo viime kaudella viivelähdöt taiteeksi pelatessaan Mikko Vihriälän kanssa ykköskärjessä.
Myöskään Vimpelin kotiutusosasto ei esittelyjä ja analyysejä kaipaa. Pitkään sivussa olleen Matias Rinta-ahon paluu vahvistaa entisestään kotiutusosastoa, kuten Manse-sarjassakin nähtiin.
Ulkona Vimpeli ei ole yhtä ultrahyvä kuin sisällä, mutta Vimpeli on myös erinomainen ulkopelijoukkue. Joukkueessa ei ole yhtään heikkoa kohtaa eikä samanlaista pommituksen kohdetta, jollaiseksi Sotkamo otti välierissä Kempeleen takakentän. Vimpelin koppareiden heittovoima ei ole samaa tasoa kuin Sotkamon koppareilla, mutta pallo tulee Vimpelinkin takakentältä kyselemättä.
Yksi mielenkiintoisia taisteluista finaalissa käydään lautasen äärellä. Jani Lassila selätti jo Aapo Komulaisen välieräsarjassa ja nyt Komulaisella on uusi haaste Teemu Kinnusta vastaan.
Kinnusella on omat heikkoutensa, mutta oleellisempaa ovat hänen vahvuutensa. Kinnusella on erinomainen tolppa, joka on tehokas ase etenkin nollatilanteessa. Finaalisarjassa kysytään, miten hyvin Kinnusen tolppa pysyy lautasella kovien paineiden keskellä ja miten hyvin Sotkamon kärkietenijät onnistuvat murtamaan Kinnusen tolpan.
Toinen Kinnusen ase on kova syöttötempo. Pallo nousee ilman saman tien, kun se kopsahtaa Kinnusen räpylään. Vimpelin ulkokenttä on harjoitellut ja tottunut nopeaan syöttörytmiin, mutta Sotkamolla sen kanssa voi olla tekemistä. Ainakaan aikaa ylimääräisiin lyöntipalavereihin ei ole.
Olen nostanut Mikko Kuosmasen monessa yhteydessä Superin parhaaksi pelinjohtajaksi, mutta Tomi Niskanen kestää hyvin vertailun Kuosmaseen. Hän on ollut rakentamassa Vimpelin nykyistä pelitapaa ja luottaa siihen, että sinivalkea mylly pyörähtää riittävän tehokkaasti ennemmin tai myöhemmin.
Sotkamo
Sotkamo lähtee loppuotteluihin Vimpeliä vastaan haastajana.
Jymy oli runkosarjassa sarjan paras ulkopelijoukkue ja pitkään näytti siltä, että Sotkamon ase ja mahdollisuus syksyn ratkaisupeleissä olisi nimenomaan tiivis ulkopeli, joka helpottaisi paineita tahkota valtavia määriä juoksuja omassa sisäpelissään.
Kempele-sarja kolautti kuitenkin Sotkamon mainetta vahvana ulkopelijoukkueena. Kempeleen keskikumurat tekivät yllättävän pahaa jälkeä Sotkamon ulkokentässä, mutta varsinainen ongelma olivat lukuisat ulkopelivirheet.
Sotkamon on ensimmäiseksi saatava karsittua ulkopelistä pois Kempelettä vastaan nähdyt räpylävirheet ja heittovirheet, jotta Sotkamo pääsee edes samalle seinustalle Vimpelin sisäpelin kanssa.
Toinen asia ovat Vimpelin läpilyönnit. On helppo sanoa, että ne pitäisi torjua, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Läpilyönnit voitaisiin estää miehittämällä molemmat rajat, luukut ja pesien jatkeet, mutta silloin Vimpelin olisi helppo selvittää vaihtotilanteita yksinkertaisilla lyönneillä keskelle. Sotkamo voi toki kokeilla tietyille lyöjille erikoiskuvioita, mutta hulluttelemaan ei kannata lähteä.
Sotkamon ulkopelin tärkein avain on lukkari Aapo Komulainen. Komulainen ei pelannut mitenkään häikäisevää välieräsarjaa ja sama haaste Komulaisella on edessään myös finaaleissa.
Komulaisen taidot ja fyysiset ominaisuudet eivät ole kadonneet minnekään, mutta vastustajat ovat vuosi vuodelta oppineet pelaamaan paremmin Komulaista vastaan ja siksi hänen olisi venyttävä äärimmilleen horjuttaakseen Vimpelin sisäpeliä. Helppoa se ei ole, se on varmaa.
Sotkamo vaihtoi kesken välieräsarjan ulkokentällä yhtä pelaajaa, kun haparoiden pelannut Juho Keinänen teki tilaa Aleksanteri Huotarille. Huotari ei ole varsinaisesti etukenttäpelaaja, mutta nuorukainen selvisi hyvin hieman oudommalla pelipaikalla Kempelettä vastaan.
Sisällä Sotkamo saa Vimpelin tavoin kaksi kärkeä. Niiden potentiaalissa ei ole mitään vikaa, mutta pelinjohtaja Mikko Kuosmasella riittää mietittävää kakkosena välieräsarjassa pelanneen Jere Vikströmin kanssa. Luottaako Kuosmanen edelleen välieräsarjan heikosti pelanneeseen Vikströmiin vai siirtääkö hän Vikströmin kakkoskärkeen ja vetää poikansa Kallen kakkoseksi?
Ykköskärjen onnistumisen tärkeyttä korostaa Sotkamon kotiutusosaston kapeus. Jos ykköskärjen peli ei toimi, riskinä on, että joukkueen paras numerolla lyövä kotiuttaja Hannes Pekkinen joudutaan käyttämään jo kakkosvaihdon purkamiseen eikä kotiutustilanteita riitä välttämättä myöskään viitosena pelaavalle Huotarille.
Tähän Sotkamolla ei olisi varaa, sillä Roope Korhoselta ei voida vaatia mahdottomia. Apuja olisi löydettävä muiltakin, mutta auttajat ovat vähissä. Pekkisen ja Huotarin mailassa on kotiutuspotentiaalia ja myös kakkoskärjessä pelaava Komulainen on lyönyt tärkeitä juoksuja.
Roope Korhosen päälle on kuitenkin kasattu tänäkin vuonna kohtuuton kuorma. Tämän osoitti myös Kempele-sarja. Jos Roopella ei kulkenut, Kempele juhli – mutta kun Roopella kulki, Sotkamo juhli. Ilman Roopea ja hänen hurjia juoksumääriä kahdessa viimeisessä välieräottelussa pelillisesti ottelusarjassa alakynnessä ollut Sotkamo valmistautuisi nyt pronssiotteluun ja Kempele finaaliin.
Mikko Kuosmanen ymmärtää tilanteen haastavuuden, varsinkin Saarikentällä, ja yrittää varmasti muuttaa punnusten asentoa taktisilla ratkaisuillaan Sotkamolle edullisemmaksi. Oletettavaa on, että Kuosmanen hyökkää aggressiivisesti varsinkin Saarikentällä ja yrittää riskienkin uhalla vyöryttää Jymylle jaksojen alussa 3-4 juoksun johdon, jolloin Sotkamon tilanne muuttuisi dramaattisesti.
Analyysi
Vimpeli on selkeä suosikki finaalisarjassa. Varsinkin kotikentällä kaikki mittarit osoittavat Vimpelin suuntaan. Hiukassa puntit tasoittuvat, mutta kokonaisarvio on silti kallellaan Vimpelille.
Vimpelin suosikkiaseman takana on yksinkertaisesti se, että sillä on selkeästi parempi sisäpelimateriaali. Vaikka Sotkamokin saa kaksi hyvää kärkeä, Vimpelin molemmat kärjet ovat huippuvireessä ja sen lisäksi molemmista kärjistä löytyy vaarallista läpilyöntivoimaa.
Suurin ero tulee kuitenkin kotiutusosaston leveydessä. Vimpeliltä löytyy kolme raskaansarjan kotiuttajaa, joista kaksi pelaa vielä jokeripaidassa ja heitä voidaan siksi käyttää kumman tahansa kärjen kotiuttajina. Sotkamolla on sen sijaan vain yksi äärimmäiset mitat täyttävä kotiuttaja, Roope Korhonen. Kaiken lisäksi riskinä on, että jos ykköskärjen peli ei toimi, Sotkamo hukkaa helposti toiseksi tärkeimmät kotiuttajansa, nelosena ja viitosena pelaavat Pekkisen ja Huotarin.
Pesäpallossa on kuitenkin kaikki mahdollista, eikä Vimpelikään ole voittamaton linnake, kuten Manse-sarja osoitti. Jos Sotkamo onnistuisi hakemaan voiton Saarikentältä, silloin peli menisi uusiksi, sillä Hiukassa voimasuhteet ovat selvästi tasaisemmat kuin Saarikentällä.
On myös mielenkiintoista nähdä, miten sähköiseksi ottelusarja muodostuu. Vaikka 2010-luvun alun hurjien finaalien joukkueista ei olekaan paljoa jäljellä, niiden otteluiden latausten perintö elää. Jos henkiset tekijät alkaisivat näkyä kentällä, se voisi olla yksi tekijä, joka tasoittaisi punnuksia ja parantaisi Jymyn mahdollisuuksia.
Ei siksi, että Sotkamo olisi henkisesti vahvempi joukkue, vaan siksi, että pelkässä pelillisessä vertailussa tässä finaalisarjassa on vain yksi suosikki.
