Huuhkajien Bosnia ja Hertsegovinaan vastaan pelattavan MM-karsintaottelun yllä on uhka, johon ennen MM-karsintojen alkua kukaan ei osannut varautua. Bosnia on ajautunut sisäiseen kriisiin, joka ääritilanteessa saattaa johtaa jopa sisällissotaan ja maan hajoamiseen kahtia.

Bosnia jaettiin vuosina 1992–1995 käydyn Bosnian sodan jälkeen kahteen federaatioon, Bosnia ja Hertsegovinaan ja Bosnian serbitasavaltaan. Nyt Bosnian presidenttikollegiossa serbitasavaltaa edustava Milorad Dodik on uhannut, että Bosnian serbit irtautuvat vuoden Bosnian sodan rauhansopimuksesta ja perustavat oman valtion.

Osa asiantuntijoista pitää Dodikin puheita hänen sisäpoliittisena retoriikkanaan, osalle tutkijoista sodan uhka on sen sijaan todellinen.

Bosnian tilanne on huolestuttava monessa mielessä, mutta kriisissä on myös yksi sivujuoni, joka on nostanut Bosnian tilanteen Suomessa erityiseen valokeilaan. Huuhkajien pitäisi pelata lauantaina elintärkeä MM-karsintaottelu Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan maan neljänneksi suurimmassa kaupungissa, Zenicassa.

Niin, pitäisikö pelata?

Varmasti pitäisi, mutta kysymys kuuluu, missä?

***

Urheilulla on historian aikana ollut taipumus katsoa kaikkia sellaisia epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuuksia sormiensa läpi, jotka olisivat jollain tavoin häirinneet urheilun jaloa kilvoittelua ja urheilubisnestä.

1930-luvulla Yhdysvalloissa käytiin kovaa debattia siitä, pitäisikö Yhdysvaltojen osallistua vuoden 1936 Berliinin olympialaisiin, koska natsi-Saksa oli jo tuolloin avoimen vihamielinen juutalaisia kohtaan ja oli monien tarkkailijoiden mukaan valmistautumassa uuteen sotaan.

Yhdysvallat osallistui kisoihin. Luonnollisesti.

1970- ja 1980-luvulla käytiin kolmet kesäolympialaiset, joita kaikkia boikotoitiin laajasti. Montrealin kisoista 1976 poissa oli 29 maata sen vuoksi, että KOK salli Uuden-Seelannin osallistuvan kisoihin, vaikka maan rugbymaajoukkue oli käynyt vastoin kansainvälistä boikottia pelaamassa maaottelun Etelä-Afrikassa. Afganistan sodan puhkeamisen seurauksena osa länsimaista oli poissa Moskovan kesäkisoista 1980, ja  Neuvostoliitto ja sen liittolaiset boikotoivat kostoksi vuoden 1984 kesäkisoja Los Angelesissa. Näissä boikoteissa oli kyse kuitenkin valtioiden tekemistä päätöksistä, ei urheilun.

Jalkapallomaailmassa on kiistelty viimeiset vuodet, pitäisikö ensi vuoden jalkapallon MM-kisat ottaa pois Qatarilta tai pitäisikö niitä boikotoida.

Eniten arvostelua on saanut osakseen niin sanotut stadionkuolemat. Tämän vuoden alussa julkaistussa kansainvälisessä raportissa arvioitiin, että Qatarin MM-kisoihin liittyvissä stadioneiden ja muiden rakennushankkeiden yhteydessä on kuollut 6500 siirtolaista epäinhimillisten työolosuhteiden seurauksena.

Qatar on muutenkin kiistelty valinta MM-kisojen isännäksi. Maassa on muun muassa kriminalisoitu homoseksuaalisuus ja lain rikkomisesta voidaan tuomita jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistus tai äärimmillään jopa kuolemantuomio, joskaan kuolemantuomioita ei tiettävästi ole ainakaan viimeisinä vuosina homoseksuaalisuuden vuoksi langetettu.

Australian maajoukkueeseen ehdolla oleva ja homoseksuaalisuudestaan avoimesti kertonut Josh Cavallo myönsi Guardianille, että jos hänet valittaisiin Australian kisajoukkueeseen, hän joutuisi harkitsemaan, kumpi hänelle on tärkeämpää – elämä vai päästä toteuttamaan unelmansa jalkapalloilijana.

Jo se, että Cavalho ja muut homoseksuaaliurheilijat joutuvat miettimään tällaisia kysymyksiä, ei pitäisi olla enää mitenkään mahdollista 2020-luvun maailmassa.

Mutta mitä tekee kaikkien kuolemien ja muiden epäkohtien keskellä Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa – ja itse asiassa koko jalkapallomaailma?

Ollaan huolissaan ja paheksutaan asioiden järkyttävää tilaa, mutta todellisuudessa Kaikki pelaa -kampanja rantautuu vuoden päästä Qatariin ja mekin täällä kaukaisessa pohjolassa eläisimme täysin rinnoin toista peräkkäistä sukupolvikokemusta, jos Suomi olisi kisoissa mukana.

Tietenkin voimme tuomita vääryydet, mutta sanat ilman tekoja ovat tämän tyyppisten epäkohtien korjaamisessa pelkkää käsien pesemistä.

***

Tullaan takaisin lauantaiseen Bosnia-otteluun.

Kysymys on toki nyt eri asiasta kuin Qatarin räikeistä vääryyksistä, mutta pohjimmiltaan tässä taas kysytään, mitä urheilun pitäisi tehdä?

Kynnys ottelun siirtämiselle johonkin toiseen maahana olisi tällä kertaa minimaalisen pieni. Urheilu on juuri kyyristellyt puolitoista vuotta koronan kourissa ja pelannut otteluita tyhjien katsomoiden edessä. Miksi siis ottelua ei nyt siirrettäisi saman tien jollekin Euroopan tuhansista vapaista stadioneista ja ottelua pelattaisi tyhjien katsomoiden edessä?

Fifa ja molempien maiden palloiluviranomaiset saavat varmasti tarkat tiedot, miten vakava kriisinuhka ottelun yllä on, mutta jos historia on meille jotain opettanut, se on opettanut, että ottelu pelataan lauantaina Zenicassa.

Sekin on todennäköistä, että ottelussa tuskin tapahtuu mitään dramaattista, mutta kysymys onkin periaatteesta.

Kaksi vuotta sitten maailma oli jo koronakriisin kourissa, mutta jalkapallo halusi pitää kiinni siitä, että Mestarien liigassa pelataan varoituksista huolimatta.

Ja sitten pelattiin.

Atalantan ja Valencian välinen Mestarien liigan ottelu Milanossa on ristitty myöhemmin Biologiseksi pommiksi, joka laukaisi koronakriisin Pohjois-Italiassa. Kukaan ei ole uskaltanut edes arvioida ottelun aiheuttaminen koronakuolemien määrää.

Englannissa on sen sijaan uskallettu laskea, montako koronakuolemaa kaksi viikkoa myöhemmin pelattu Liverpoolin ja Atlético Madridin välinen Mestarien liigan ottelu Anfieldilla aiheutti.

41 kuolemaa.

Sitä kuuluisi pitää järkyttävänä lukemana, mutta nyt se on kuitattu uutisena uutisten joukossa.

***

Pitäisikö siis Bosnian ja Suomen ottelu lauantaina siirtää toiseen maahan?

Turha kysymys.

Ottelua ei siirretä.