Venäläisen taitoluistelija Kamila Valijevan tapaus on nostattanut valtaisan ja monisärmäisen kohun. Syystäkin.

15-vuotias venäläisluistelijan joulukuun 25. päivänä Venäjän mestaruuskisoissa antamasta dopingnäytteestä löytyi trimetatsidiinia, joka on WADA:n kiellettyjen aineiden listalla. Dopinginkärystä tuli tieto Pekingin olympialaisten jo alettua, 8. helmikuuta. Valijeva oli päivää aikaisemmin voittanut joukkuekisan olympiakultaa.

Käryn tekee äärimmäisen surulliseksi se, että kyseessä on vasta 15-vuotias urheilija. Lapsi siis, teini korkeintaan.

Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS piti juuri Valijevan ikää yhtenä keskeisenä perusteena sille, että se antoi hänen jatkaa kilpailemistaan Pekingin olympialaisissa, eikä Valijevaa asetettu väliaikaiseen kilpailukieltoon.

***

On ymmärrettävää, että tunteet käyvät tällä hetkellä Valijevan tapauksen ympärillä kuumina. Doping on edelleen yksi urheilun suurimpia ja vastenmielisempiä  ongelmia, ja Venäjä dopinginkäytön johtava ja näkyvin pesäke.

Vuoden 2018 joukkuekisan olympiakultaa voittanut kanadalainen Meagan Duhamel sanoi maanantaina, että hän pitää CAS:in tekemän päätöksen päivämäärää päivänä, jolloin olympiahenki kuoli. Tästä lauseesta on revitty otsikoita viimeisen vuorokauden aikana ympäri maailmaa.

Dopingin kitkemiseksi pitää tehdä kaikki mahdollinen. Siitä ei ole kahta sanaa. Mutta kahta sanaa ei ole myöskään siitä, että urheilijoita tuomitessa pitää toimia olemassa olevien sääntöjen ja pykälien mukaan ja siten, ettei myöskään urheilijan oikeusturvaa loukata.

Vanhan periaatteen mukaan länsimainen oikeuskäytäntö lähtee siitä, että on parempi, että yhdeksän syyllistä jätetään tuomitsematta kuin, että yksi syytön tuomitaan. Siksi tässäkin asiassa on pysyttävä kylmähermoisena ja toimittava sääntöjen ja pykälien mukaan. Kysymys ei ole pykälien taakse piiloutumisesta. Jos vika on säännöissä ja pykälissä, vika on silloin säännöissä ja pykälissä. Siitä Valijevaa ei voida eikä pidä syyttää.

Jos Valijeva todetaan syyllistyneen dopingrikkeeseen ja kun hänelle on taattu riittävä mahdollisuus puolustautua, häntä pitää ja häntä myös tullaan rankaisemaan. Kuten myös tämän käryn takana oleva tahoja.

Sääntöjen mukaan tuomitseminen on kuitenkin eri asia kuin lynkkaaminen. Nyt monissa puheenvuoroissa on selvää lynkkaumismielialaa, varsinkin, kun Valijeva on kaiken lisäksi venäläinen urheilija. Siis sen maan urheilija, jolla on viime vuosien synkein dopinghistoria ja jonka maabrändi ei  muutenkaan herätä juuri nyt kovin hempeitä mielikuvia.

***

Valijevan tapauksessa on jouduttu ja joudutaan pohtimaan myös sitä, mikä on kohtuullinen rangaistus 15-vuotiaalle urheilijalle.

Urheilussakin on 16 vuoden suojaikä. Se tarkoittaa, että rangaistusasteikko on suojaikää nuoremmalla urheilijalla lievempi. Ja niin pitääkin olla – aivan, kuten se on muussakin lainsäädännössä.

Mutta juuri tässä on seuraava ongelma. Jos 15-vuotias urheilija kilpailee samoista olympiamitaleista kuin muut urheilijat, pitäisikö hänen  olla silloin kaikissa muissakin asioissa samalla viivalla muiden urheilijoiden kanssa? Urheilu lähtee vaaralliselle tielle, jos se antaa viestin, että alle 16-vuotiailla urheilijoilla on lievemmät seuraukset dopingrikkeistä kuin muilla urheilijoilla.

Siksi tässä yhteydessä pitäisikin keskustella laajemmin siitä, pitäisikö olympialaisten osallistumiseen asettaa 16 vuoden ikäraja. Urheilun historia tuntee monta lapsitähteä, mutta se tuntee myös monta lapsitähteä, joista on hiottu tai yritetty hioa olympiavoittajia ja suuria urheilutähtiä vähintäänkin arveluttavilla keinoilla ja menetelmillä – kuten Valijevankin tapauksessa, jos häntä on todellakin doupattu.