Yksi kauden suurista pettymyksistä uhkaa hajota syksyllä käsiin

Pesäpallo

Yksi kauden suurista pettymyksistä uhkaa hajota syksyllä käsiin

Kankaanpää on yksi kauden suurimmista pettymyksistä, jonka joukkue uhkaa hajota syksyllä osiin.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 24.8.2020 | KUVAT Elmeri Elo / All Over Press

Kankaanpää 2020: Kausianalyysi

Kankaanpää lähti kauteen suurin odotuksin ja tämän kesän tasaisessa ja poikkeuksellisessa sarjassa sillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet taistella ja päästä kahdeksan sakkiin. Kausi on kuitenkin päättymässä mahalaskuun, ja tällä hetkellä KaMa on sarjassa toiseksi viimeisenä. Jos se jää Kankaanpään lopulliseksi sijoitukseksi, kausi on sen kannalta pannukakku.

Kankaanpää on kaatunut pitkälti samaan asiaan kuin jumbojoukkue Siilinjärvi – kotiutuksiin. Joukkue on pelannut useita tasaisia otteluita, joissa jaksojen ja jopa koko otteluiden marginaalit ovat olleet pieniä. Näissä otteluissa kotiutusten rooli on korostunut – ja näissä väännöissä KaMa on joutunut antamaan liikaa siimaa sarjan tasaisen keskikastin muille joukkueille.

Kankaanpäällä on ollut kaksi potentiaalista lyöjäjokeria, Miikka Riikonen ja Petteri Kortelainen. Riikonen on ollut joukkueen tehokkain kotiuttaja 36 lyödyllä juoksulla. Hän on kuitenkin ollut sivussa viidestä edellisestä ottelusta, mikä on tehnyt kipeää KaMan haaveille. Kortelainen on pelannut tällä kaudella vain 13 ottelua ja lyönyt niissä vain 17 juoksua.

Jos Kankaanpää olisi saanut ratkaistua kotiutuksiin liittyvät ongelmat, se olisi ollut vahva ehdokas kahdeksan saakkiin. Siihen sen kärjen pelaaminen, vaihtotilannepelaaminen ja numerolla pelaavien pelaajien kotiutusvoima olisivat riittäneet – varsinkin kun joukkueen ulkopeli on ollut pitävää.

Kankaanpää 2020: Pelinjohtaja-analyysi

Jukka Karttuseen pätevät pitkälti samat sanat kuin Siilinjärven pelinjohtajaan Perttu Westersundiin. Karttunen tietää kyllä, miten peliä juoksutetaan, mutta hänen otteitaan on leimannut samanlaisen varmaan päälle pelaaminen kuin Westersundilla. Logiikka toimii huippujoukkueissa, mutta altavastaajajoukkueiden on uskallettava pelata suuremmalla riskitasolla ja yllätyksellisemmin. Kun pelinjohtaja ei pelkää epäonnistumisia, silloin myöskään pelaajat eivät niitä pelkää. Hyvä ja paha valuvat aina ylhäältä alas – ja juuri niin on käynyt myös Karttusen kohdalla. Kankaanpää on ollut yhtä hajuton ja mauton kuin pelinjohtajansa.

Kankaanpää 2020: Pelaaja-analyysi

Kankaanpään pelaajamateriaali olisi riittänyt kahdeksan sakkiin – toki kotiutusvoimaan liittyvällä reunahuomautuksella. Kankaanpään mielenkiintoisin pelaaja tällä kaudella on ollut lukkari Joona Lehtinen. 21-vuotias Lehtinen on noussut nuorten lukkareiden eturiviin ja hän on ilman muuta yksi niistä lukkareista, jotka tulevat lähivuosina hallitsemaan lukkarimarkkinoita.

Myös Topias Liljan osake on nousemassa kovaa vauhtia niin sisällä kuin ulkona. Myös Arttu Ruuska ja kokenut Jouni Itävalo ovat pelanneet vahvan kauden.

Kankaanpää 2020: Tulevaisuus

Kankaanpään kolmivuotinen projekti päättyy tähän kauteen ja kaikki merkit viittaavat siihen, että Kankaanpää on vaarassa hajota käsiin. Arttu Ruuska on siirtymässä Kouvolaan ja Topias Lilja Tampereelle. Elmo-lehden tietojen mukaan molemmat siirrot ovat pitkälle sovittuja. Joona Lehtinen on neuvotellut Seinäjoen JymyJussien kanssa, mutta hänellä olisi muitakin ottajia. Jouni Itävalo harkitsee lopettamista, varsinkin, jos nykyinen joukkue hajoaa. Lisäksi pelinjohtaja Jukka Karttunen siirtyy ensi kaudeksi Jyväskylän uuteen Kiri-projektiin.

Kankaanpäällä on edessään vaikea syksy, mutta vielä suurempi kysymys on se, mikä on Kankaanpään tulevaisuus ja ennen kaikkea sen tulevaisuuden visio. KaMassa on tehty koko 2000-luku erinomaista juniorityötä, mutta se ei ole heijastunut edustusjoukkueen menestymiseen. Itse asiassa Kankaanpäästä on vuosien aikana lähtenyt monta lupaavaa junioria, jotka pelaavat muissa seuroissa. Ja jos tahti ei muutu, niin pelaavat jatkossakin. Harmi.