Kärpät on jyrsinyt Ilveksen dna:ta inhorealistisella jääkiekollaan

Aku Räty teki Kärppien avausmaalin Tampereella.

JääkiekkoLiiga

Kärpät on jyrsinyt Ilveksen dna:ta inhorealistisella jääkiekollaan

Kärpät otti ensimmäisen voittonsa Ilveksestä. Samuel Savolaisen mukaan oululaiset olivat ottelussa ensimmäistä kertaa kuskin paikalla

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 30.3.2022 | KUVAT All Over Press

Oulun Kärpät otti puolivälieräsarjassa llvestä vastaan ensimmäisen voittonsa hakemalla 2-1-vierasvoiton Tampereelta jatkoerän jälkeen. Samuel, kriittinen voitto Kärpille?

Erittäin kriittinen. Jos Ilves olisi mennyt ottelusarjassa 3-0-johtoon, tämä sarja olisi ollut tässä. Kärpät ei olisi millään voittanut neljää ottelua peräkkäin. Nyt sen sijaan tilanne muuttui kokonaan uuteen asentoon. Kärpät tarvitsi tämänkaltaista käännettä ja nyt se sai sen.

Kaiken lisäksi Kärpät oli tässä ottelussa ensimmäisen kerran pelillisesti kuskin paikalla, mitä se ei kahdessa ensimmäisessä ottelussa ollut. Tosin Kärppien voitto oli tuli onnekkaan sattuman kautta, sillä Ilveksen Leo Lööf törmäsi kiekosta jo luovuttuaan vahingossa Kärppien Saku Mäenalaiseen ja hänen mailansa osui Mäenalasta kasvoihin, josta Lööfille vihellettiin 2+2 minuuttia ja tämän jäähyn aikana Kärpät iski voittomaalin. Myös jatkoerässä aiemmin Ilvekselle vihelletty Tuomas Salmelan jäähy oli varsin kevyt vihellys.

Onni ja epäonni kuuluvat urheiluun ja tänään Kärppien onni oli tämän ottelusarjan kannalta kriittinen tekijä. Nyt kaikki on vielä auki ja Kärpilläkin on mahdollisuutensa tässä ottelusarjassa. Kaiken lisäksi Ilveksen leirissä seurataan varmasti huolestuneena Petri Kontiolan tilannetta. Kontiolaa ei ottelussa enää nähty David Sklenickan taklauksen jälkeen ja jos hän on jatkossa sivussa, se on Ilvekselle yksi huoli lisää.

Sanoit, että Kärpät oli ensimmäistä kertaa kuskin paikalla. Oliko siihen jokin selitys?

Oli. Kärpät on koko ajan tiivistänyt keskialueen träppiään ja se on saanut selvästi syötyä Ilveksen dna:n ydintä eli vauhtijääkiekkoa. Kun Ilveksen pelistä on saatu otettua flow’ta pois, Kärpät on pystynyt pitämään ottelut vähämaalisina ja pysymään siten ottelusarjassa mukana.

Kärpät teki tänään vasta toisen maalinsa varsinaisella peliajalla, mikä kuvaa siten, miten tarkkaa peliä Kärpät pelaa Lauri Marjamäen alaisuudessa. Hetkittäin tuntuu jopa siltä, että Kärpät on mennyt jo yli siinä, miten alhaalla he makuuttavat ryhmitystään ja miten pelaavat tätä ottelusarjaa. Nytkin nähtiin useita tilanteita, joissa peli olisi pyytänyt tekemään toisenlaisia ratkaisuja, mutta tämä on varmasti Marjamäeltä tietoinen ratkaisu, miten Kärpät pelaa. Ehkä tämä on oululaisten ainoa tai ainakin paras tapa kairata tästä ottelusarjasta jatkopaikka. Inhorealistista, mutta toimivaa.

Kärpät on tosiaankin tehnyt vasta kaksi maalia varsinaisella peliajalla kolmessa ottelusta. Mikä Kärppien hyökkäyspelissä mättää?

Tietenkin ensimmäinen asia on marjamäkeläinen pelitapa ja sen nyt nähty äärimmäinen muoto, mutta kyllähän Oulussa joudutaan miettimään myös sitä kysymystä, miten tämä joukkue on rakennettu. Pelaajat, jotka on hankittu tuloksentekijöiksi istuvat joko katsomossa tai pelaavat pienessä roolissa. Kun joukkueeseen tehdä fiaskohankintoja, silloin katseet kohdistuvat urheilutoimenjohtajaan eli tässä tapauksessa Harri Ahoon.

Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle. Se, miten ankarasti Oulussa Ahon tekemisiä ruoditaan kauden jälkeen, riippuu siitä, miten Kärpille käy tänä keväänä. Joka tapauksessa Kärppien tämän kauden hankinnat eivät tee hankkijoilleen kunniaa.