Kärppien uusin hankinta kertoo, kuinka surkeasti Oulussa on sekoiltu senttereiden kanssa

Antti Kalapudas vaihtaa JYPin pelipaidan Kärppä-paitaan.

JääkiekkoLiiga

Kärppien uusin hankinta kertoo, kuinka surkeasti Oulussa on sekoiltu senttereiden kanssa

Antti Kalaputaan hankinta alleviivaa Samuel Savolaisen mukaan sitä, miten pahasti Kärpät on sekoillut sentterihankinnoissaan.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 18.2.2022 | KUVAT All Over Press

Liiga-seurat ovat viime viikkoina käyneet pelaajaostoksilla kuin karkkikaupassa. Pelaajia on ostettu ja niitä on myyty. Samuel, onko se yllättävää tämän koronakauden aikana? 

Eihän tätä oikein tavallisella talouslogiikalla ymmärrä, vaikka mitenkään Euroopan kalleimmista pelaajista ei olekaan varmasti kyse. Asia mietityttää vähän aina myös urheilulogiikan kannalta. Moni joukkue on vahvistanut rivejään pelaajilla, mikä on saanut ajattelemaan, että varustellaanko hieman varustelun vuoksi. Aina kun pelaajia ostetaan, se vie paikan joltain muulta, joka on auttanut joukkuetta siihen pisteeseen missä ollaan. Aina se ei ole todellakaan joukkueen harmonialle eduksi.

Tuoreeltaan Kärpät hankki riveihinsä Antti Kalapudaksen. Mitä ajatuksia tästä? 

Kalapudas on Kärpille tuttu mies, mutta ensimmäinen reaktio kieltämättä on, että Kalapudasko on nyt se Kärppiin kaivattu kärkisentteri. Suoraan sanottuna Kalapudasta ei Kärppien olisi koskaan pitänyt joutua edes hankkimaan.

Mitä tarkoitat? 

Tarkoitan sitä, että tässä alleviivataan nyt Aatu Räty -farssia oikein paksulla tussilla. Kärpät on viime kuukaudet etsinyt sentterivahvistusta, mutta sellainen oli jo – mutta se sentteri pelaa nyt Mikkelissä. Ja nyt Räty loistaa Jukureissa. Hän on tehtaillut 29 ottelussa 28 pistettä ja tehotilastokin on komea +21 – ja samassa ajassa Jukurit on mennyt pyyhkäisten sarjataulukossa Kärppien ohi.

Pisteet Mikkeliin Mikko Hakkaraiselle, Olli Jokiselle ja kumppaneille, mutta kyllä tämä on karmea epäonnistuminen Kärpiltä Rädyn suhteen. On vaikeaa ymmärtää, miten tässä on näin päässyt käymään. Ennemmin Kärpissä olisi voinut katsoa kriittisemmin ihan muita miehiä kuin Rätyä, jonka potentiaali jäi nyt Oulussa täysin ulosmittaamatta.

Mistä miehistä puhutaan? 

Kärpät hankki kärkipelaajakseen tälle kaudelle esimerkiksi Casey Wellmanin. Wellman pelasi välillä ykkösketjun sentterinä, mutta Kärppien edellisessä ottelussa Wellman pelasi jo nelosketjun laidassa. Edellisessä pelissä senttereinä pelasivat Troy Bourke, Mika Pyörälä, Jesse Koskenkorva ja Arttu Hyry. On suunnattoman vaikeaa ymmärtää tuota sentterikalustoa katsellessa, miten Kärpät ei nähnyt Rädylle käyttöä.

Nyt sitten hankittiin JYPistä Antti Kalapudas, jota on tietojeni mukaan kaupiteltu ympäri Liigaa jo useamman kuukauden. Kalapudas voi toki olla ihan ok-pelaaja Kärpille, mutta kyllä tämä kaikesta huolimatta kokonaisuutena näyttäytyy Kärppien kannalta hyvin surkeana.