Kasperi Hämäläinen on upea kertomus siitä, miten vuoret urheilussa ylitetään
Kasperi Hämäläinen on hiipinyt vuosi vuodelta korkeammalle Joensuun Mailan nokkimisjärjestyksessä. Nyt hänelle ollaan lyömässä hihaan numero 1.

Joensuun Mailan 22-vuotias Kasperi Hämäläinen on upea tarina siitä, että kovalla työllä voi ylittää suuriakin vuoria.
Hämäläinen ei ollut nuorena maailman lahjakkain juniori, mutta hän on tehnyt sitkeästi töitä ja noussut askel askeleelta ylemmäksi kasvattajaseuransa hierarkiassa.
Hämäläinen debytoi Joensuun Superpesis-miehistössä jo 17-vuotiaana kesällä 2018, mutta hän on vakiinnuttanut paikkansa JoMan pelaavassa kokoonpanossa vasta kahden viimeisen kauden aikana.
Nyt Hämäläisen asemasta ja arvostuksesta kertoo se, että häntä ollaan istuttamassa joukkueen uudeksi kärjeksi numero ykköseksi.
Hämäläisen ulkopelipaikkaa ei ole hakattu vielä kiveen. Kysymys ei ole siitä, etteikö Hämäläinen olisi myös hyvä ulkopelaaja. Hämäläinen on äärimmäisen monipuolinen ulkopelaaja ja häntä voidaan käyttää useammassa roolissa.
Hämäläinen pelasi viime kaudella polttolinjassa, etukentällä ja kopparina. Iiro Kuosan paluun myötä etukenttä on tulevalla kaudella ennakolta Kuosan ja Joni Lehikoisen tontti, joten Hämäläisen pelipaikka löytyy kesällä joko linjasta tai takakentältä.
***
Hämäläisen monipuolisuus on mielenkiintoinen asia. Superin huipulta löytyy toki Tuomas Jussilan kaltaisia monitaitureita, mutta nykypesäpallo korostaa roolittamista ja erikoistumista.
Hämäläisen kaltaiset monipuoliset pelaajat ovat joukkueilleen rikkaus niin ulkona kuin etenkin sisäpelissä.
Joukkueiden lyöntijärjestykset on viime vuosina rakennettu yleensä siten, että ykköskärjen perässä on ollut yksi tai kaksi numerolla lyövää kotiuttajaa ja kakkoskärki on aloitettu kuutosesta tai viitosesta.
Joensuu on kuitenkin esimerkki uudesta ajattelutavasta. Se on siirtämässä neloseksi viime kauden kärkimiehen Konsta Kettusen, jota voidaan käyttää nelosena tilanteen mukaan kolmessa eri roolissa – kotiuttajana, vaihtajana tai hänestä voidaan aloittaa jo kakkoskärki.
Hämäläinen on myös Kettusen kaltainen moniosaaja. Hän on huippunopea etenijä ja mennyt TalviSuperissa kentälle yli 83 prosentin tehoilla. Hämäläinen käyttää kentällemenolyöntinään paljon kovaa vaakamailalyöntiä, minkä lisäksi hän lyö lyhyitä ja pomppua.
Hämäläinen voisi pelata ominaisuuksiensa puolesta Kettusen roolissa nelosena niin kotiuttajana kuin kakkoskärjen veturina. Kettunen on kuitenkin parempi vaihtaja ja siksi vielä Hämäläistä valmiimpi vaihtoehto neloseksi. Hämäläisen kova lyönti on kuitenkin parempi kuin Kettusella, joten on mielenkiintoista nähdä, tullaanko häntä näkemään jatkossa myös kotiuttajan roolissa.
***
Hämäläinen on kehittynyt tähän asti vuosi vuodelta ja kaikki merkit viittaavat siihen, ettei nuoren miehen kehitys tähän pysähdy.
Vaikka Hämäläinen on jo nyt vahva sisäpelaaja niin etenijänä kuin mailassa, hänellä on värkeissään vielä lisää potentiaalia.
Ulkona Hämäläinen on nopeajalkaisena pelaajana hyvä liikkuja. Hänen otteissaan on myös kylmää rauhallisuutta esimerkiksi silloin, kun hän käy hakemassa kolmoskulmasta lyhyitä. Kädessä on vielä kehittämistä, varsinkin, jos Hämäläinen pelaa kakkoskopparina.
***
Hämäläinen teki aiemmin tässä kuussa Joensuun kanssa vuoteen 2028 ulottuvan jatkosopimuksen. Hän naulasi sopimuksen julkaisemisen yhteydessä itsensä näköisen tavoitteen – kehittymisen Superpesiksen monipuolisimmaksi pelaajaksi.
Siinä on Hämäläisen kuva omasta tulevaisuudestaan, mutta kysymys kuuluu, pitäisikö sitä kuvaa miettiä myös laajemmin.
Roolipelaaminen on nykypäivää sisäpelissä ja siinä on oma logiikkaansa, mutta jos pesäpallossa olisi enemmän Hämäläisen kaltaisia pelaajia, silloin sisäpeliä voitaisiin pelata aidosti kaikilla pelaajilla. Nyt sisäpeliä pelataan useissa pienimmillään jopa 5-6 pelaajalla ja jokereilla, jolloin riskinä on, että peli tukehtuu herkästi jopa huippujoukkueilla.