Sotkamo menettää yhden supertähdistään – 3-vuotinen sopimus Joensuun kanssa

Joni Rytkönen siirtyi Sotkamoon kaudeksi 2019 ja on ollut siitä lähtien Jymyn kantavia voimia.

Pesäpallo

Sotkamo menettää yhden supertähdistään – 3-vuotinen sopimus Joensuun kanssa

Sotkamon Jymy joutuu etsimään kovan luokan korvaajan Joni Rytköselle, joka siirtyy ensi kaudeksi Joensuun Mailaan. Pekka Arffman arvioi myös muiden Superin joukkueiden ensi kauden pelaajatilannetta.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 10.6.2022 | KUVAT Sotkamon Jymy

Sotkamon Jymy menettää yhden joukkueen kulmakivipelaajista, kun Joni Rytkönen siirtyy ensi kaudeksi Joensuun Mailaan. ElmoTV:n tietojen mukaan Rytkönen on tehnyt JoMan kanssa kolmivuotisen sopimuksen.

29-vuotias Rytkönen on kolminkertainen etenijäkuningas. Hän toi viime kaudella 81 juoksua, mikä on pesäpallon pääsarjan kaikkien aikojen yhden kauden ennätys.

Rytkönen on alkujaan Lohjan Louhen kasvatti. Hän on pelannut urallaan Sotkamon lisäksi Kouvolassa, Kankaanpäässä ja Hyvinkäällä, josta hän siirtyi kaudeksi 2019 Sotkamoon.

Bet on pesäpallo and baseball at Expekt – and find out what the exciting names like Kempeleen Kiri, Sotkamon Jymy and Koskenkorvan Urheilijat means!

Pekka Arffman ei ota kantaa Rytkösen sopimukseen, mutta pitää hänen mahdollista lähtöään kovana takaiskuna etenkin Jymyn sisäpelin kannalta.

”Rytkönen on valtakunnan parhaita kakkosia ja sen lisäksi käsittämättömän hyvä etenijä, kuten hänen tilastonsakin kertovat. Hänen roolinsa Jymyn sisäpelissä on ollut täysin keskeinen, sillä Jymy pelaa tälläkin kaudella sisäpeliä lähes yksinomaan ykköskärjellään ja sen on onnistuttava ottelusta toiseen. Vaikka Rytköselle sattuikin Kouvolassa aiemmin tällä kaudella se erikoinen nollapeli mailassa, hän on muuten ehdotonta valtakunnan kermaa sisäpelaajana ja Sotkamolla on iso työ korvata hänen lähtönsä. Kalle Kuosmanen voi toki siirtyä kakkoseksi, mutta siinä tapauksessa Jymyn on löydettävä jostain huippukärki”, Arffman sanoo.

”Ulkona Rytkösen korvaaminen on sen sijaan huomattavasti helpompaa, sillä Rytkönen ei ole enää mikään huippuluokan ulkopelaaja, mutta kyllähän Jymyn on joka tapauksessa löydettävä jostain uusi etumies Juho Keinäsen rinnalle. Rytköselle on annettava tunnustus siitä, että hän on sopeutunut Sotkamossa uudelle pelipaikalle etukentälle, mutta hänen heittonsa ei tahdo enää riittää. Ja kun paine yrittää kuroa heiton ongelmia kiinni nopeudella on kova, Rytköselle on tullut paljon kiinniottovirheitä etumiehenä.”

”Joensuulle Rytkönen on huippuluokan vahvistus sisäpelissä. Konsta Piironen on erinomainen kärki ja on selvää, että Rytkönen ottaa paikan kakkosena. Rytkösen tulon jälkeen JoMalla on heittämällä kaksi kovaa kärkeä. Ulkopelissä JoMa tuskin kaavailee Rytkösestä etukenttäpelaajaa, vaan todennäköisesti hänelle etsitään paikka polttolinjasta esimerkiksi kolmosvahtina”, Arffman sanoo.

Seitsemän suuren markkinat

Huippupelaajien siirtojen varmistunut hyvissä ajoissa ennen syksyn siirtomarkkinoita kuvaa Arffmanin mukaan hyvin sitä, kuinka paljon siirtomarkkinat ovat aikaistuneet. ElmoTV on kertonut jo aiemmin viime kauden Vuoden pesäpalloilijan Tuomas Jussilan siirtyvän ensi kaudeksi Mansesta Kempeleeseen ja lyöjäjokeri Patrik Wahlstenin Joensuusta Kouvolaan.

”Pesäpallossa on siirrytty selkeästi seitsemän suurimman seuran – Mansen, Kouvolan, Vimpelin, Joensuun, Sotkamon, Kempeleen ja Hyvinkään – markkinoihin. Nämä seurat rakentavat ensi kauden joukkueensa pitkälti valmiiksi viimeistään juhannukseen tai kesäkuun loppuun mennessä. Pitkälti valmiiksi tarkoittaa sitä, että kaikki tärkeimmät pelaajat ja pelaajasiirrot on pyritty varmistamaan jo nyt ja sitten sinne jää joukkueesta riippuen muutama liikkuva palanen.”

”Kaikista selvin tilanne ensi kauden suhteen on Vimpelillä, joka on todennäköisesti jo 100-prosenttisen valmis. Kouvolalla voi tulla vielä jonkin verran liikennettä sen suhteen, ketä nykyisestä joukkueesta jatkaa ja ketä nostetaan Ykköspesis-joukkueesta edustuksen rinkiin, mutta todennäköisesti Elias Pitkäsen nouseminen Janne Kivipellon tilalle lukkariksi ja Patrik Wahlstenin hankinta Joensuusta ovat ainoat merkittävät muutokset.”

€100 free bet to baseball and pesäpallo at LeoVegas!

”Manse etsii Jussilan korvaajan lisäksi vielä yhtä etumiestä ja lyöjää, ellei Henri Puputti sitten yllätä ja vaihda maisemaa. Joensuun kiikarissa on Rytkösen hankinnan jälkeen uusi koppari ja Wahlstenin tilalle joko lyöjäjokeri tai vahva numerolla lyövä kotiuttaja.”

”Kempele on myös 80-90-prosenttisesti valmis Jussilan tulon myötä. Uusi koppari on varmasti vielä hankintalistalla, mutta siinä se sitten alkaa olla. Hyvinkää etsii uutta etumiestä ja mahdollisesti myös kopparia, mutta senkin ensi kauden joukkue on 80-90-prosenttisesti valmis.”

”Kärkiseuroista vähiten valmis ensi kauden osalta on Sotkamo. Jymy tarvitsee tietenkin Rytköselle korvaajan niin sisällä kuin ulkona, eikä omista junioreista ole tässä asiassa apua. Jymyn kiikarissa ovat kärkipelaaja, etukenttämies ja lisää lyöntivoimaa. Jos vielä Niilo Piiponniemi lopettaa, puhutaan 2-3 uudesta pelaajasta eli Jymy on tällä hetkellä vasta 60-70-prosenttisesti valmis ensi kauden suhteen.”

Arffmanin mukaan muille Superin seuroille jää sitten loput luut.

”Kiteen tilanne on siinä mielessä haastava, että sillä on 2-3 sellaista pelaaja, joilla sopimus loppuu tähän kauteen ja joilla olisi ottajia useammassa seurassa. Kaiken lisäksi Kiteen pelit eivät ole viime viikkoina sujuneet odotetulla tavalla ja jos kurssi ei korjaannu, pelaajien kynnys vaihtaa seuraa madaltuu entisestään.”

”Imatra, Koskenkorva, Pattijoki, Kankaanpää ja JymyJussit taistelevat Kiteen kanssa muista jäljelle jäävistä pelaajista ja sellaisista pelaajista, jotka laitetaan huippuseuroista kasvamaan kaudeksi tai kahdeksi korkoa.”