KooKoo näytti, että se on löytänyt reseptin Jukureiden horjuttamiseen

Nick Malik oli yksi KooKoon sankareista, kun KooKoo haki 3-1-vierasvoiton Mikkelistä.

JääkiekkoLiiga

KooKoo näytti, että se on löytänyt reseptin Jukureiden horjuttamiseen

KooKoo haki arvokkaan 3-1-vierasvoiton Jukureista. Samuel Savolaisen mukaan KooKoo näytti, että sillä on resepti Jukureiden horjuttamiseen.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 28.3.2022 | KUVAT All Over Press

Maanantain pudotuspelikierroksen suurin paukku jysähti Mikkelissä, kun KooKoo kävi hakemassa 3-1-vierasvoiton kauden komeettajoukkue Jukureista. Samuel, mikä tämän paukun selittää?

Monet pitivät ennakolta KooKoota kaikista epätodennäköisimpänä välieräjoukkueena, mutta tänään tuo asetelma kääntyi ylösalaisin. KooKoo oli selvästi skoutannut Olli Salon ja hänen valmennustiiminsä kanssa sen, miten Jukureita voidaan horjuttaa. Ja sen he tänään tekivät.

Käsikirjoitus oli jopa yllättävä siinä mielessä, että KooKoo oli parempi niillä osa-alueilla, joissa Jukurit ovat olleet tällä kaudella vastustajiaan vahvempia. KooKoo voitti erikoistilanteet, maalivahti Nick Malik oli pikkaisen parempi kuin Oskari Salminen ja KooKoo sai pidettyä Petrus Palmun ja Aatu Rädyn aisoissa. KooKoo oli selkeästi skoutannut Jukureiden karvauksen pois, samoin kuin nopeat käännöt menetysten jälkeen ja pitkät hyökkäykset.

Jukurit ei päässyt tekemään niitä asioita, joita ne ovat koko kauden tehneet ja joissa ne ovat olleet vahvoja. Tämä oli suuri sulka Olli Salon hattuun. Hän on pelin tutkija ja taktikko, joka paneutuu asioihin perusteellisesti. Tänään tuon perusteellisuuden lopputulos nähtiin. KooKoo pystyi oikeasti horjuttamaan ja haavoittamaan Jukureita KooKoon miettimillä aseilla. Kuvaavaa sille, miten hyvin he saivat horjutettua Jukureiden hyökkäyspeliä, nähtiin ottelun lopussa, kun Jukurit otti maalivahdin pois, muttei saanut yhtään kunnon maalipaikkaa pelatessaan ylivoimalla.

Mitä tämä KooKoon ryöstö tarkoittaa ottelusarjan jatkon kannalta?

Toki KooKoolla on vielä pitkä matka edessään, sillä välieräpaikkaan vaaditaan neljä voittoa. Tämä voitto ja ennen kaikkea KooKoon tämänpäiväinen esitys muuttivat kuitenkin ottelusarjan asetelman mielenkiintoiseksi.

KooKoo on selvästi löytänyt reseptin, jolla Jukureita voidaan horjuttaa. En olisi yhtään yllättänyt, että Salon taktiset yllätykset ja kehitysaskeleet eivät jäisi tähän. Siksi toinen osaottelu on tässä mielessä todella mielenkiintoinen – mitä tekee KooKoo ja mitä tekee Jukurit?

Jukureiden kannalta iso kysymys kuuluu nyt, pitääkö KooKoon maanantaiseen esitykseen reagoida vai luotetaanko siihen, että jatketaan samoilla aseilla kuin tähänkin asti? Vaikka Jukurit hävisi, kysymys oli kuitenkin maalin pelistä, sillä KooKoo sai tehtyä kolmannen maalinsa tyhjiin.

Tässä mitataan nyt isolla vaa’alla millainen valmentaja Olli Jokinen. On yksi asia saada kulkemaan juna runkosarjassa, mutta millainen valmentaja Jokinen on tällaisessa suurten paineiden ottelusarjassa? Miten hän reagoi otteluiden sisällä ja niiden välissä?

Keihäät mitataan kauden kovimmissa peleissä keväällä ja nyt myös Jokisen keihäs mitataan. Hän on tehnyt erinomaista työtä runkosarjassa, mutta jokainen voi kuvitella, miten suuri pettymys loistavasti menneen runkosarjan jälkeen Jukureiden putoaminen KooKoolle olisi. Mitään ei ole vielä ratkaistu, mutta paineet Mikkelissä ovat tapissa – varsinkin seuraavassa ottelussa. Kahden tappion takaa voi toki vielä nousta, mutta jos KooKoo ottaa pelillisen niskalenkin Jukureista, silloin ollaan haastavassa paikassa.

Tässä on turha mennä asioiden edelle, mutta se on selvää, että tämän otteluparin asetelma on paljon viheliäisempi kuin ennakolta Mikkelissä odotettiin.

Päivän muissa otteluissa Ilves voitti Kärpät jatkoerän jälkeen 2-1 ja johtaa ottelusarjaa 2-0. Joko tämä ottelusarja alkaa kallistua Ilvekselle?

Kahden voiton johto kallistaa ilman muuta ottelusarjaa Ilvekselle, mutta ei tämäkään sarja ole vielä ohi. Kärpät ei onnistunut ensimmäisessä ottelussa ottamaan Ilvekseltä sen flow’ta pois eli muuttamaan Ilveksen tasavoimaisia hyökkäyksiä alivoimahyökkäyksiksi riittävän usein. Nyt se onnistui selvästi paremmin ja ottelusta tuli heti tasaisempi. Jos Kärpät saa tapettua Ilveksen flow-jääkiekon, se saa pidettyä ottelut tasaisina ja sillä on sitä kautta mahdollisuus. Mutta helppoa se ei ole.

Lukko meni kahden maalin johtoon Tapparaa vastaan, mutta Tampereen Lokomotiv tuli kiskoja pitkin kuitenkin takaa ohi 5-3-voittoon. Mistä ottelu kertoi?

Kahdesta asiasta. Lukko oli ottelun alussa terävämpi, sillä Tapparalla oli allaan pidempi tauko. Mutta kun juna saatiin vauhtiin, se tuli sieltä juuri sellaisella voimalla ja niin vakuuttavasti kuin Tapparalta voidaan odottaa. Tässä ottelusarjassa on vaikea nähdä yllätystä. Tappara on edelleen ilman muuta suurin mestarisuosikki. Siitä ei ole kahta sanaa.