KooKoota luotsaa Suomen kovimman valmentajahautomon lahjakas kysymysmerkki

Olli Salo oli KooKoon valinta Jussi Ahokkaan seuraajaksi.

LiigaLintu vai kala

KooKoota luotsaa Suomen kovimman valmentajahautomon lahjakas kysymysmerkki

Olli Salo on noussut HPK:n valmentajahautomon kautta viimeinkin Liiga-joukkueen päävalmentajaksi. Potentiaalia Salossa on, mutta myös kysymysmerkkejä.

Samuel Savolainen
TEKSTI Samuel Savolainen
@SSavolainen1
JULKAISTU 13.9.2021 | KUVAT All Over Press

Olli Salo

Kuka?

Liigan avausviikonloppuna suurimman valokeilan veti itseensä sama mies, jolla valokeila oli jo ennen kautta: Olli Jokinen. Jokisen ympärillä käyty keskustelu on niin suurta, että samalla eräs toinen Olli – KooKoon päävalmentaja Olli Salo, on jäänyt lähes täysin vailla huomiota.

Ehkä nykyinen mediakeskustelu alkaa jo hieman paljastaa, että ei Liigan seuraamisessa median puolellakaan ole enää kyse huippu-urheiluarvoista vaan huomioarvoista. Meillä on kyllä läjäpäin dokumenttia ja kirjaa Jere Karalahden viinan ja huumeiden värittämästä elämästä, mutta esimerkiksi vaikkapa Jukka Jalosesta, Kalervo Kummolasta ja Saku Koivusta – jotka voisivat opettaa huippu-urheilun vaatimuksista – niitä on vähemmän.

Keskiviikkona kiekko putoaa taas jäähän Liigassa. Katso Expektin kertoimet tästä!

Saloa ei kuitenkaan kannata väheksyä. Hän on sen aikaisen HPK-valmentajahautomon tuote, jonka aikana seuran juniorijoukkueita valmensi peräti kolme tämän hetken päävalmentajaa Liigassa – Jussi Tapola, Matti Tiilikainen ja Salo. Ja kuuluipa tuon ajan porukkaan myös muuan Nuorten Leijonien päävalmentaja Antti Pennanenkin.

Salo ei ole päävalmentajana kuitenkaan debytantti. Hän on valmentanut urallaan HPK:ssa yhden loppukauden Pasi Arvosen jätösten jälkeen, mutta vasta nyt pääsee aloittamaan oman projektinsa Liiga-päävalmentajana.

Vahvuudet

Ne, jotka Salon tuntevat, tuntevat hänet piinkovana pelin osaajana. Viestit hänen valmennustiimistään kertovat, että Salo on jämäkkä, mutta ei tiukkapipoinen johtamistyyliltään. Salolle on kuitenkin aivan turhaa lähteä ehdottamaan löysiä sisältöasioista, sillä ne eivät mene hänelle pureksimatta läpi. Jos joku yrittää ehdottaa vaikka muutosta tämän pelikirjaan, Salo kyllä kuuntelee, mutta odottaa ehdottajalta myös konkreettisia perusteluja.

Salosta näkee, että millaisen postjaloslaislehkoslaisen HPK:n pelillisen pumpun tuotos hän on. Ikävä kyllä siitä ajasta on HPK:ssa kuljettu monta askelta sivuun. Mutta Salo ehti olla talossa oikeaan aikaan. Kuvaavaa juuri on, että jos esimerkiksi Pennasta, Tapolaa ja Saloa jokin asia yhdistää, se on pelillinen sisältöymmärrys.

Salolla on valmentajauraltaan jo hyviä näyttöjä. Harva sen tietää, mutta hän on ollut jo pelin aivot Jussi Ahokkaan valmennustiimissä alle 20-vuotiaiden MM-kultajoukkueessa ja myös Ilveksen nousukiidossa. Ne näytöt kertovat, että hänellä on näkemystä, miten pelistä saadaan aikaan kilpailuetua. Kysymys onkin, että miten hän saa ne päävalmentajana jalkautettua lihaksi ja vereksi KooKoon peliin.

Heikkoudet

Substanssiosaaminen on tärkeää, mutta päävalmentajana toimiminen on myös ihmisjohtamis-, karisma- ja auktoriteettilaji. Salo toimi Frankfurtissa DEL2-liigassa päävalmentajana, mutta potkut tulivat nopeasti, kun tulos ei tyydyttänyt seurajohtoa. Eikä KooKoo-sopimuksen vuotaminenkaan auttanut.

Salo antoi ehkä hieman liikaa siimaa kokeneemmille pelaajille, jotka eivät täysin ostaneet Salon pelillisiä ajatuksia. Pelikulttuurien törmäys oli ilmeinen. Mutta vaikka Salolla olisi ollut pelaamiseen paras näkemys, ei valmentajana voi onnistua, jos joukkuetta ei saa toteuttamaan sitä. Oppi Saksan vuodesta ei ehkä juuri siksi tehnytkään Salosta huonompaa valmentajaa, vaan paremman, jos oikea oppi tarttui mukaan.

Tulevaisuus

Vaikka Salo on voittanut juniorivalmentajana HPK:ssa esimerkiksi A-nuorten Suomen mestaruuden, on hänen suurimmat näyttönsä vielä apuvalmentajan tehtävistä. KooKoossa Salo tuleekin vastaamaan suurimpaan kysymykseen hänen kohdallaan: Onko hän vain erinomainen apuvalmentaja vai myös erinomainen päävalmentaja.

Kouvolassa Jussi Ahokkaan aikana ehdittiin tottua hyvään, joten odotukset Salonkin kohdalle ovat korkealle. Jotain punaista lankaa päävalmentajissa kuitenkin on, sillä Ahokas Saloa suositteli seuraajakseen yhteisten kokemusten pohjalta.

Salo oli myös nimenä kaavailuissa HPK:n päävalmentajaksi, mutta seura päätyi nimeämään tehtävään Matti Tiilikaisen. Nyt kaksikko kilvoittelee pudotuspelipaikoista eri seuroissa, mikä on pieni sivujuonne mielenkiintoisesta asetelmasta.

Teoriassa, onnistuessaan, Salolla on mahdollisuus kulkea Ahokkaan tavoin KooKoon jälkeen suurempiin seuroihin. Mahdollisuus siihen on teoriassa annettu, vaikka valmentajavalintoihin liittyykin myös politiikkaa.

Lintu vai kala?

Untuvikko. Olli Salo on tehnyt päämäärätietoisesti töitä saavuttaakseen unelmansa päävalmentajan paikasta Liigassa. Se on saavutettu, mutta nyt katsotaan, miten hyvä päävalmentaja hän Liigaan on – ja kasvaako hänelle siivet selkään.