Mitä ottelu kertoi Kouvolasta?

Pidin Kouvolaa ennen kautta viidestä kärkiseuroista heikoimpana – ja pidän edelleen, vaikka se voittikin perjantaina Mansen supervuoroparin jälkeen ja vaikka sen pelissä oli myös paljon positiivista.

Kouvola pelaa varsinkin sisäpelissä varsin ohuella vaijerilla. Jokerina jälleen pelannut Tommi Mäentausta on toki huippukärki, mutta Kouvolan sisäpelissä on kaksi kriittistä kohtaa. Matti Saukko pelasi kauden parhaan pelinsä kakkosena ja vaikka hän löi muutakin kuin pomppua, pomppu on hänelle ja hänen itseluottamukselleen kriittinen tekijä. Siinä yksi kysymysmerkki.

Toinen kysymysmerkki on lyöjäjokeri Ossi Meriläinen. Perjantaina palotonta ajoa tulivat ennen Meriläistä purkamaan Juho Hacklin, Matti Latvala ja jopa Janne Kivipelto. Ratkaisu on joko korkealentoista taktiikkaa tai sitten se kertoo kylmästi siitä, ettei pelinjohtaja Iiro Haimi täysin luota Meriläiseen.

Ulkona Kouvola oli vahva. Varsinkin lukkari Janne Kivipellolle pitää nostaa hattua. Kivipellolle ei ole mitään yksittäisiä huippuominaisuuksia. Hän on tasaisen hyvä ja kokonaisvaltaisesti kiistatta sarjan parhaita lukkareita. Perjantainakin hän sai sotkettua hyvin Mansen pelaamista, mitä kuvaa se, että Manse sai koko ottelussa vain 24 kärkilyöntiä. Kivipelto kruunasi iltansa lyömällä supervuorossa kunnarin täyteen kenttään.

Myös pelinjohtaja Iiro Haimi ansaitsee tunnustuksen. Haimi uskaltaa pelata yllättävää ja rohkeaa sisäpeliä, ja varsinkin Jasperi Luoman juoksu ensimmäisen jakson ensimmäisen vuoroparin avaavalla oli erinomainen otto Haimilta.

Kouvola on vahva, siitä ei ole kahta sanaa, mutta miten se vahva se on syksyllä, kun raskaimpia mitaleita aletaan jakaa. Matkaa on. Tilannetta ei toki helpota Toni Kohosen loukkaantuminen ja Mäentaustan pelaaminen vain jokerina, mutta perjantaina kummankaan poissaolo ulkopelistä ei juurikaan näkynyt.

Mitä ottelu kertoi Mansesta?

Saman minkä aikaisemmin. Manse on kivikova ja laadukas joukkue, jonka kruunaavat niin sisällä kuin ulkonakin muutamat valtakunnan parhaat pelaajat. Sillä on ollut muita kärkijoukkueita vaikeampi ohjelma, mutta se on pystynyt kääntämään kaikki tasaisetkin väännöt itselleen. Eikä se jäänyt kauaksi perjantainakaan. Marginaalit olisivat voineet kääntyä myös Manselle.

Mansella on tällä hetkellä kaksi selkää ongelmaa ja kysymysmerkkiä. Perjantaina ne molemmat näyttivät kasvojaan.

Suurin ja huolestuttavin kysymysmerkki on edelleen lyöjäjokeri Juha Niemi. Niemi löi toki yhden juoksun perjantaina, mutta toisaalta: Manse sai perjantaina 13 kolmostilannetta ja Niemi pantiin – tai oikeammin joutui, koska tilanteet eivät tulleet Juha Puhtimäelle, Henri Puputille ja Lauri Kiviselle, jotka olisivat tulleet lyömään Niemeä ennen – purkamaan niistä seitsemää ja tuloksena oli vain yksi juoksu. JoMalla ja Sotkamolla on kaksi koviin ratkaisuihin pystyvää lyöjäjokeria ja Vimpelillä on Janne Mäkelässä ja Perttu Ruuskassa myös kaksi huippuluokan kotiuttajaa, vaikka Ruuska pelaakin numerolla.  Tämä on se kohta, josta Tampereella ollaan vuorenvarmasti huolissaan. Ja täysin aiheesta.

Toinen ongelmakohta on kärkimiespeli. Topias Lilja on pelannut koko uransa kakkosena, eikä hän ole omimmillaan kärkenä. Perjantainakin hän pääsi kentällä seitsemällä yrityksellä nollassa kenttään vain kolmesti. Simo Vainikainen hankittiin alun perin Mansen ykköskärjeksi, mutta hän ei ole vielä täydessä pelikunnossa ja pelaa siksi kakkoskärjessä. Vainikainen on toki Liljaa parempi kärki, mutta tosiasia on, että Manselta puuttuu saman kaliiperin kärkimies kuin Sotkamolla, Vimpelillä, Joensuulla ja Kouvolalla on.

Ulkopeli oli perjantaina Juha Puhtimäen johdolla jälleen erinomaista. Se, että Topias Lilja haukkasi supervuorossa Kivipellon kunnari, oli yksittäinen tapaus, joita sattuu kaikille. Toivottavasti vain ei kovin usein.

Mutta kuten jo todettu: Manse on ilman muuta yksi niistä joukkueista, joilla on pöytävaraus syksyn mitalipeleihin.