Pitäisikö Jokereiden vetäytyä KHL:stä vai sulkea koko Venäjä ulos kansainvälisestä urheilusta?

Jokereiden virallinen kannattajayhdistys Eteläpääty vaatii Jokereiden vetäytymistä KHL:stä.

JääkiekkoJalkapallo

Pitäisikö Jokereiden vetäytyä KHL:stä vai sulkea koko Venäjä ulos kansainvälisestä urheilusta?

Jokereiden virallinen kannattajayhdistys Eteläpääty teki kovan ulostulon: se vaatii Jokereiden vetäytyvän KHL:stä. Mutta riittääkö se?

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 22.2.2022 | KUVAT All Over Press

Urheilun yksi kuluneimpia kliseitä on, ettei urheilua ja politiikkaa ei pidä sekoittaa toisiinsa.

Lause kuulostaa ylevältä, mutta todellisuudessa se on ollut iät ja ajat onttoa sanahelinää. Käsienpesijöiden lause, jonka taakse on ollut helppo vetäytyä silloin, kun asioihin olisi pitänyt ottaa kantaa tai olisi pitänyt tehdä konkreettisia päätöksiä suhtautumisesta poliittisesti tulenarkoihin asioihin.

Tässä yhteydessä ei tarvitse palata kymmenien vuosien taakse, aikaan, jolloin maailmaa hahmotettiin mustavalkokuvien kautta. Sama kysymys on jokapäiväistä arkea tämän päivän urheilussa.

Pekingin olympiakisat ja uiguurien kohtalo.

Qatarin MM-kisat ja kisanäyttämöjen rakentamisen epäinhimilliset olosuhteet.

Ja nyt Venäjä ja Ukraina.

Me voimme syyttää menneitä sukupolvia suomettumisesta ja rähmällään olemisesta milloin mihinkin suuntaan. Historiaan on toki välttämätöntä katsoa ja siitä on otettava opiksi, mutta tässä kohtaa ratkaisee se, mitä nyt sanotaan ja mitä nyt päätetään.

***

Maailma on seurannut viimeiset kuukaudet jännittyneenä Ukrainan kriisin kehittymistä. Nyt ollaan kriittisellä rajalla, jossa kysymys ei ole enää kauhukuvista, vaan kovasta todellisuudesta. Onko Venäjän laajamittainen hyökkäys jo alkanut vai ollaanko viimeisen vuorokauden tapahtumista huolimatta edelleen vasta lähtökuopissa?

On selvää, että länsi ei vastaa Venäjän mahdolliseen hyökkäykseen Ukrainaan ja sen muihin toimiin aseilla. Ainoaksi toimeksi jäävät erilaiset pakotteet.

Tässä kohtaa urheilu ei voi paeta omaa vastuutaan. Se ei voi katsoa sivusta ja piiloutua sen tyhjän lauseen taakse, ettei urheilua ja politiikka pidä sekoittaa keskenään.

Me saatamme katsoa herkästi täältä Suomesta käsin, että se, mitä tapahtuu Ukrainassa, ei ole meidän ongelmamme. Moraali ei toimi kuitenkaan niin. Ainakaan sen ei pitäisi niin toimia. Sen pitäisi toimia siten, miten me suhtautuisimme Venäjän toimiin Ukrainassa, jos Ukrainan nimen kohdalla lukisi Suomi. Jos Venäjän tankit olisi ajettu asemiin itärajan taakse ja niitä käynnisteltäisiin siellä yötä päivää.

Pohtisimmeko silloin sellaisia kysymyksiä, pitäisikö Mestarien liigan tämän kauden finaali siirtää pelattavaksi pois Pietarista? Tai pitäisikö kaikki kansainväliset urheilutapahtumat siirtää pois Venäjältä? Tai pitäisikö jopa Venäjä sulkea ulos kokonaan kansainvälisestä kilpailutoiminnasta?

***

Suomessa on myös yksi poikkeuksellisen kuumottava kysymys samaan problematiikkaan liittyen: Miten pitäisi suhtautua Jokereihin?

Jokereiden virallinen kannattajayhdistys Eteläpääty otti harvinaisen suoransanaisesti kantaa asiaan. Se vaati tiedotteessaan Jokereiden välitöntä vetäytymistä KHL:stä.

Vaikka Eteläpääty ei päätäkään Jokereiden vetäytymisestä, kannanotto on poikkeuksellinen vahva ja suoraselkäinen. Seuraava askel on se, jääkö kannattajien reagointi julkilausumaan vai boikotoivatko Jokereiden kannattajat myös seuran kotiotteluita? Sanat ilman tekoja ovat tunnetusti ilmaan huudettuja sanoja, vaikka toki niissäkin on oma viestinsä.

Myös Huuhkajien entinen kapteeni Tim Sparv astui Ukrainan kriisin tiimoilta julkisuuteen ja vaati Mestarien liigan finaalin siirtämistä Pietarista. Sparvin mukaan jalkapalloyhteisön on aika tehdä osansa tässä asiassa.

Hieno ja rohkea kannanotto hienolta urheilijalta.

***

Poliittisesti arkaluontoisten urheilutapahtumien yhteydessä on nähty, että kansainväliset ja kansalliset lajiliitot pesevät yleensä kätensä ja jättävät vastuun kisoihin ja kilpailuihin osallistumisesta tai niiden boikotoimisesta yksittäisille urheilijoille.

Tämä on täydellisesti selkärangattomuutta kattojärjestöiltä.

Ne itse ovat myöntäneet kisat ja kansainvälisten urheilutapahtumien järjestämisoikeudet, ja usein tienneet jo etukäteen päätöksiinsä liittyvät poliittiset kytkökset. Rahasta on kuitenkin tullut urheilussa sellainen mahtitekijä, että sen rinnalla uiguurien tai Qatarin MM-rakentajien valitukset eivät kuulu.

Kuuluuko siis nyt – varsinkin jos Ukrainan kriisi tästä eskaloituu?

Moraalisesti vastaus on helppo: Pitäisi kuulua.

Pitäisi kuulua sellaisella voimakkuudella, että Venäjä suljettaisiin toistaiseksi ulos kaikesta kansainvälisestä urheilutoiminnasta. Samoin Jokerit – ja jopa sen, millaisia tapahtumia Hartwall Areenalla tässä tilanteessa järjestetään, pitäisi olla pakotelistalla.

Mutta valitettavasti todellisuus on toinen. Huutajia ja käsienpesijöitä kyllä löytyy, mutta konkreettiset teot jäävät todennäköisesti vähäisiksi. Samanlaisia raskaansarjan tekoja on turha odottaa kuin vuosien 1976, 1980 ja 1984 kesäolympialaisten yhteydessä. Montrealin kisoja 1976 boikotoivat Afrikan maat, Moskovan kisoja 1980 Yhdysvallat ja osa sen liittolaisista ja vuoden 1984 Los Angelesin kisoja itäblokki.

Nytkin tulemme kuulemaan hyviä selityksiä, miksi urheilun pitää pysyä erillään Ukrainan kriisistä ja miksi on tärkeää pitää yllä vuoropuhelua Venäjän kanssa ja pelata se Mestarien liigan finaali Pietarissa.

Mahtaa lämmittää kovasti ukrainalaisia.