Kouvola on Superin sitkeintä lihaa ja siksi Vimpelillä on vielä pitkä matka finaaliin

Kouvolan jokeri Ville Pesu on pelannut loistokauden - ja pelasi myös tiistaina erinomaisen ottelun

Pesäpallo

Kouvola on Superin sitkeintä lihaa ja siksi Vimpelillä on vielä pitkä matka finaaliin

Vimpeli tasoitti ottelusarjan Kouvolaa vastaan 1-1:een, mutta Pekka Arffmanin mukaan taisteluparissa on kaikki vielä auki.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 7.9.2021 | KUVAT All Over Press

Vimpeli kuittasi sunnuntaisen avaustappionsa hakemalla välieräsarjan toisessa ottelussa Kouvolasta elintärkeän 2-0 (4-3, 5-4) -voiton. Pekka, ei kuitenkaan välttämättä vieläkään mikään huippuesitys Vimpeliltä?

Ei ollut. Ulkopeli oli kyllä kelvollista, mutta sisäpelissä Vimpelillä on vielä joku ihmeellinen käsijarru päällä. Huippuluokan Vimpeliä nähtiin vain hetkittäin, mutta toisaalta niin hetkinä Vimpeli pelasi kyllä erinomaista sisäpeliä. Myös suurin osa Vimpelin yhdeksästä juoksusta tuli hyvillä lyönneillä.

Varsinkin vanha kunnon Janne Mäkelä on aivan hillittömässä vireessä. Mäkelä löi neljä juoksua, joista varsinkin kumuravarsi kakkospuolelle oli upea lyönti. Lyönti on äärimmäisen vaikea, mutta niin vanha velho pudotti sen täydellisenä kenttään. Matti Latvala oli kyllä mainiosti pallossa mukana, mutta hänen heittonsa epäonnistui.

Toki Vimpelin pelissä on muitakin onnistujia ja onnistuneita ratkaisuja. Teemu Isoketo jokerina  oli Tomi Niskaselta hyvä veto, sillä sen avulla varmistettiin ykköskärjen toimivuus. Juho Heikkala pelasi erinomaisen ottelun kolmosvahtina ja on ulkona Isoketoa varmempi ja parempi pelaaja. Pikku-Heikkala pelasi myös mailassa 100-prosenttisen pelin.

Eli kokonaisuudessaan ei mikään vakuuttava esitys vieläkään Vimpeliltä. Pelaajat tiesivät, mitä tappio olisi tarkoittanut, ja se näkyi sisäpelissä. Vimpelin peli ei vielä auennut, mutta tiistaina tärkeintä oli ottaa voitto ja sen Vimpeli otti ja vielä vieraskentällä. Se oli kova suoritus.

Entä sitten Kouvola?

Kouvola ei pelannut missään tapauksessa huonosti. Toki joukkueen ykköskärjellä Tommi Mäentaustalla oli sisällä heikompi päivä, mutta tästä Ville Pesustahan on kasvamassa varsinainen kone. Hän on pelannut koko kauden erinomaisesti ja tiistainakin hän meni kentällä seitsemällä yrityksellä kuudesti. Pesu on ilman muuta yksi kauden suurista läpimurtopelaajista.

Isossa roolissa oleva Matti Saukko oli jälleen sivussa, mutta Arttu Ruuska paikkasi häntä hyvin sisällä ja Iiro Nokkala hyvin ulkona lukuun ottamatta sitä yhtä harhaheittoa. Luoman pojat olivat jälleen erinomaisia ja Janne Kivipelto voitti illan lukkareiden taiston Perttu Ruuskaa vastaan. Ossi Meriläinen on palannut varjojen mailta ja löi tiistaina jälleen kolme juoksua, kuten Vimpelissä sunnuntaina. Varsinkin se kakkosluukun puhkaisu oli hyvä sivallus. Myös Juho Hacklin ja Toni Kohonen täyttivät paikkansa eli jos nyt tästä laskee, niin Kouvolalla oli useita onnistujia.

Tässä on pakko antaa tunnustus jälleen myös pelinjohtaja Iiro Haimille. Hän on saanut tehtyä Kouvolasta erittäin sitkeän joukkueen, joka ei menetä uskoa omaan tekemiseensä missään vaiheessa. Tämä nähtiin jo kesällä lukuisissa otteluissa ja Kouvola roikkui tiistainakin toisella jaksolla hyvin Vimpelin mukana, vaikka oli pahimmillaan jo 2-5-tappiolla.

Eli missä ottelusarjassa mennään? Joko puntari heilahti Vimpelin suuntaan?

Ei missään tapauksessa. Tässä parissa kaikki on auki ja ottelusarja voi venyä hyvinkin viiteen otteluun. Toki Vimpelillä on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia sisäpelissä. Yksi positiivinen asia Vimpelin pelissä oli, että he saivat tiistaina ensimmäisen kerran tässä sarjassa läpilyöntejä. Saarikentällä pallot olisivat olleet joessa, mutta nyt niistä vain kahdesta tuli juoksu ja yhdestä takatilanne.

Kouvola on osoittanut, että sen ulkopeli on Janne Kivipellon johdolla kivikovaa ja se antaa Kouvolalle hyvän pohjan taistella jokaisen jakson ja jokaisen ottelun voitosta. Kaikki on siis auki ja Kouvola edelleen vahvasti mukana ottelusarjassa.