Kouvola oli yksi päättyneen pesäpallokauden suurista onnistujista – ja lopulta jopa yllättäjistä. Kouvolassa voidaan toki harmitella finaalisarjan häviämistä Sotkamolle, mutta se, että Kouvola pääsi loukkaantumisten runtelemalla joukkueella finaaliin asti ja pudotti välierissä Joensuun, oli kova saavutus.

Yleensä hopea hävitään, mutta Kouvolan kohdalla on kaikki perusteet puhua hopean voittamisesta. Joukkue kärsi koko kauden erilaisista loukkaantumista ja poissaoloista, joista omalla tavallaan erikoisin oli pelinjohtaja Iiro Haimin loukkaantuminen runkosarjassa, kun pallo osui rajulla voimalla Haimia päähän.

Kolmannessa finaalissa monet ihmettelivät Toni Kohosen pelaamista jokerina, mutta sekin johtui loukkaantumisesta, ei taktisesta ratkaisusta.

Kouvola on kokenut joukkue ja koronakriisin seurauksena tullut rankka ottelutahti iski raskaimmin juuri kokeneisiin pelaajiin.

Kaiken lisäksi joukkueen sisäistä keskittymistä koettelivat muutkin asiat. Lyöjäjokeri Jere Dahlströmillä oli rankka vääntö seuran kanssa omasta sopimuksestaan ja Toni Laakso oli alkukaudella pitkää poissa siviiliasioidensa vuoksi. Laakso palasi kuitenkin loppukaudesta kehiin ja oli yksi joukkueen ehdottomista kulmakivipelaajista pudotuspeleissä.

Kouvolassa tiedostettiin ongelmat ja niihin myös reagoitiin. Kouvola päätti jo kesällä, ettei se jatka Dahlströmin sopimusta, vaan hankki hänen tilalleen ensi kaudeksi Ossi Meriläisen. Myös Laakson osalta tilanne tehtiin selväksi jo kesällä, ja Laakso on siirtymässä ensi kaudeksi Sotkamoon.

Kouvola uusiutuu ensi kaudeksi muutenkin. Dahlströmin ja Laakson lisäksi Kouvola ei jatkanut Sasu Toikan sopimusta. Toikka on siirtymässä Hyvinkään Tahkoon, mikäli kolmannessa finaalissa tullut akillesjännevamma ei muuta suunnitelmia. Kapteeni Anssi Lammila pitää puolestaan välivuoden.

Ovi käy Kouvolassa myös toiseen suuntaan. Kouvola julkisti jo Arttu Ruuskan tulon Kankaanpäästä ja Kempeleestä tuleva Meriläinen korvaa lyöjäjokerina Dahlströmin. Sen lisäksi omat kasvatit Valtteri Hämäläinen ja Jasperi Luoma palaavat takaisin Kouvolaan. Hämäläinen pelasi päättyneellä kaudella Kankaanpäässä, Luoma Tampereella.

Toni Kohonen ei ole vielä päättänyt uransa jatkosta, mutta Kouvola on halukas jatkamaan myös Kohosen sopimusta ja on todennäköistä, että Kohonen jatkaa pelaamistaan Kouvolassa myös ensi kaudella.

Paljon onnistujia

Kouvolalla oli tällä kaudella useita onnistujia.

Sisällä Tommi Mäentausta oli ykkösenä konemainen, Matti Saukko löi kakkosena itsensä läpi ja Juho Hacklin pelasi mailassa huippukauden ja oli pudotuspeleissä joukkueen sisäpelin sydän.

Jere Dahlström onnistui koko kauden mitassa erinomaisesti ja iski myös pudotuspeleissä ja finaaleissa elintärkeitä juoksuja, vaikka pelasikin osin puolikuntoisena. Toni Laakso oli sisällä oma lukunsa loppukauden hurjan nousun ansiosta, Matti Latvala täytti oman paikkansa, samoin vanhat herrat Anssi Lammila ja Toni Kohonen. Sasu Toikka oli mailassa myös vahva.

Myös ulkopelissä Kouvola onnistui laajalla rintamalla. Suurin yllättäjä oli Saukko, joka nousi yhdeksi Koplan ulkopelin avainpelaajista varsinkin pudotuspeleissä. Myös Lammilalle pitää nostaa hattua, sillä hänen pelipaikkansa eli kauden aikana, mutta Lammila sopeutui kaikille pelipaikoille mainiosti – aivan kuten tekivät myös Kohonen ja Laakso.

Kauden kenties suurin onnistuja ja yllättäjä oli pelinjohtaja Iiro Haimi. Hän uskalsi rikkoa monta sellaista pelillistä kaavaa, joita nykypesäpallossa harvoin muutetaan.

Sisällä Haimi luotti korostuneesti Dahlströmiin ja tämä vastasi luottoon lyömällä runkosarjassa 70 juoksua ja pudotuspeleissä 24 juoksua. Ne olivat tällä koronan lyhentämällä kaudella kovia lukemia.

Haimi uskalsi pelata myös rohkeaa ja yllätyksellistä sisäpeliä, mikä huipentui ensimmäisessä välieräottelussa Joensuuta vastaan. Vaikka yllätysotot eivät tuoneetkaan suoraan juoksuja, ne horjuttivat selvästi Joensuun ulkopeliä. Tästä iso sulka Haimin hattuun.

Ulkona Haimi uskalsi rikkoa pelaajien perinteisiä ulkopelipaikkoja ja vaihtaa niitä jopa kesken kauden – olkoonkin, että osa ratkaisuista johtui loukkaantumisista. Kun Toikka ei pystynyt pelaamaan ulkona, Haimi teki Lammilasta etukenttäpelaajan, millä paikalla Lammila onnistui mainiosti. Kohonen pelasi alkukauden etulukijana ja kun Laakso palasi kehiin, Haimi istutti Laakson yllättäen etulukijaksi ja siirsi Kohosen kovine käsineen kolmoskulmaan. Neljäs toimiva veto oli sementoida Saukosta takalukija.

Nuortuu ja nopeutuu

Kouvola nuortuu ja nopeutuu ensi kaudeksi jonkin verran. Jasperi Luoma on 19-vuotias, Valtteri Hämäläinen 22-vuotias ja Arttu Ruuska 23-vuotias. Luoma on nopea ja Ruuska etenemisvoimainen. Uusi kolmikko joutuu aloittamaan sisäpelissä kipuamisen suurempiin saappaisiin Ruuskaa lukuun ottamatta kakkoskärjestä.

Uudet pelaajat eivät välttämättä korvaa lähteviä pelaajia yksi yhteen, mutta Kouvolan tämän kauden joukkueessa on käyttämätöntä sisäpelireserviä. Varsinkin Kohonen, Kivipelto ja Valtteri Luoma ovat valmiit kantamaan sisällä suurempaakin vastuuta.

Muutokset antavat Haimille myös mahdollisuuden rakentaa sisä- ja ulkopeliä eri tavalla. Sisällä Kouvola saa edelleen huippukärjen ja pelasipa Hacklin numero hihassa tai jokerina, hän on edelleen huippuluokan pelintekijänä.

Kouvolalle on ollut tunnusomaista vahva keskipalkki, ja vaikka siitä lähtevätkin Dahlström, Laakso ja Toikka, Haimi voi edelleen peluuttaa joukkuetta vahvalla keskipalkilla (Ruuska, Latvala, Meriläinen, Kohonen, Kivipelto) tai hän voi rakentaa pitkän tai lyhyen kakkoskärjen.

Ulkona Ruuska pystyy pelaamaan etukentällä ja linjassa, Jasperi Luoma menee kolmospuolen linjaan ja Hämäläinen koppariksi. Kouvolalla on ensi kaudella kolme kopparia, mikä mahdollistaisi Hacklinin siirtämisen vaihtajajokeriksi, mutta todennäköisesti Hacklin haluaa pelata ainakin osan peleistä myös ulkona.

Vaikka Kouvola uudistuukin ensi kaudeksi, se on edelleen yksi ensi kauden kärkiseuroista Sotkamon, Joensuun, Vimpelin ja kovia satsauksia tehneen Tampereen lisäksi. Erot kärkiseurojen välillä ovat niin pienet, että ne voivat heilahtaa harjoituskauden ja ensi kesän aikana mihin asentoon tahansa – myös sellaiseen, että Kouvola pelaa myös ensi kaudella loppuottelussa ja taistelee Suomen mestaruudesta, vaikka näin otollista saumaa voittaa mestaruutta se tai mikään muukaan seura ei enää ensi kaudella saa.

Mitä tapahtuu junioreille?

Kouvolan suurin kysymysmerkki ei kuitenkaan ole ensi kausi, vaan tulevaisuus. Kouvolasta kuuluu koko ajan jupinaa siitä, miksi Kouvolassa ei ajeta sisälle omia junioreita samalla tavalla kuin monessa muussa seurassa. Santeri Löppösen ja Ville Pesun sukupolvi on jo päässyt maistamaan Superin tuulia, mutta milloin Superin ryhmään nousevat Elias Pitkäsen ja Jiri Joukaisen kaltaiset seuraavan aallon 16-vuotiaat lupaukset?

Tai oikeammin: nousevatko he Superin ryhmään Kouvolassa vai Joensuun Mailassa?

Joku voisi kysyä, miksi juniorityötä kannattaa tehdä, jos omille junioreille ei anneta mahdollisuuksia, mutta joku toinen – esimerkiksi KPL:n puheenjohtaja Harri Lehto – voi ajatella, että se on sama mistä miehet tulevat, kunhan joka vuosi taistellaan mitaleista ja Suomen mestaruudesta.

Juuri näin Kouvola tällä hetkellä toimii.