Kouvolan Pallonlyöjät

Kausi 2022

Kouvola lähti kauteen suurimpana mestarisuosikkina Mansen kanssa. Sillä oli koossa joukkue, jolla olisi voinut viimeinkin voittaa Kouvolassa kauan kaivatun Suomen mestaruuden, mutta kausi kaatui pahaksi pettymykseksi.

Kouvola muni itsensä runkosarjassa neljänneksi ja puolivälierissä Hyvinkään pisti sen lauluun otteluvoitoin 3-1. Mestaruuden ja loppuottelun vaihtuminen kuudenteen sijaan lopullisessa nokkimisjärjestyksessä oli kauden suurin pettymys miesten Superissa.

Kouvola kaatui sisäpeliinsä ja sen peluuttamiseen. Paperilla kaikki näytti lupaavalta. Joukkueessa oli hurjasti nopeutta ja vaihtotilannevoimaa ja kotiuttajiakin piti löytyä riittävästi. Lisäksi materiaali oli ennätyksellisen leveä ja siitä piti pystyä helposti rakentamaan kaksi tasavahvaa kärkeä.

Mahtava mahdollisuus hajosi kuitenkin pelinjohtaja Iiro Haimilla käsiin. Sen sijaan, että hän olisi tehnyt samanlaisia selkeitä päätöksiä sisäpelin rakentamisesta kuin Vimpeli, Haimi sotkeutui päättämättömyyteensä. Hän vatvoi varsinkin sitä, pitääkö Patrik Vartaman pelata ykkösenä vai kakkosena, onko Tommi Mäentaustan paikka ykkösenä vai kakkoskärjen veturina ja ketkä ovat parhaat ykköskärjen pelintekijät.

Lopulta oltiin tilanteessa, että Kouvola oli hukannut käytännössä kakkoskärkensä ja ykköskärjessä keskeisenä pelintekijänä pelasi Juho Hacklin, jota Kouvola peluutti alkukaudesta jopa lainalla Imatralla.

Ulkopeli oli valtaosin tuttua Kouvolaa, mutta myös ulkopelissä Kouvolalle sattui ihmeellisiä yhden jakson ja yhden vuoroparin repsahduksia jopa Pattijokea vastaan. Janne Kivipellon ja Valtteri Hämäläisen poissaolot näkyivät toki ulkopelissä, mutta pelkästään niiden taakse Kouvola ei voi mennä. Jotain oli muutenkin vialla. Olivatko nekin heijastuksia siitä, että joukkue eli kesän aikana liikaa ja monien pelaajien oma rooli sisäpelissä oli koko ajan epävarma?

Vuoden pelaaja: Matti Latvala

Kouvolalla oli yksi pelaaja, jonka suorituksiin ja tasoon Kouvolan vatvominen ei vaikuttanut. Hän oli 38-vuotias kokenut sotaratsu Matti Latvala, joka pelasi jälleen takuuvarman kauden niin sisällä kuin ulkona.

Toki Latvalakin kärsi sisäpelin sekavuudesta. Hän on toki suvereeni vaihtaja ja kakkosvaihdon purkaja, mutta optimaalisessa mallissa Latvalan pitäisi olla joukkueen pääkotiuttaja. Latvala löi runkosarjassa 46 juoksua huimilla 65,7 prosentin tehoilla, mutta noilla prosenteilla hänelle olisi pitänyt saada purettavaksi reilusti enemmän kolmostilanteita.

Muutokset

Kouvolan tämän kauden joukkueesta Janne Kivipelto lopettaa, Juho Hacklin ja Iiro Nokkala siirtyvät Joensuuhun ja Ossi Meriläinen palaa Kempeleeseen.

Kivipellon paikan lukkarina ottaa 18 vuotta marraskuussa täyttävä Elias Pitkänen. Uudeksi lyöjäjokeriksi hankittiin Patrik Wahlsten Joensuusta. Lisäksi omista junioreista nostetaan Superin rinkiin Aapo Kinnunen ja Eemeli Laine.

Arvio

Kouvola heikkenee paperilla, mutta vastaavasti sen tilanne selkeytyy. Haimilla on nyt käsissään 12 pelaajan selvä ykköskokoonpano, jota täydentää kaksi omaa junioria sekä tarvittaessa muitakin kakkosjoukkueen omia junioreita. Haimin tyyliselle tuuliviirille selkeämpi lähtötilanne on helpompi hallittava kuin tämän kauden laaja paletti, jossa oikean roolin löytäminen kaikille ja kaikkien pitäminen tyytyväisenä osoittautui Haimille hallitsemattomaksi haasteeksi.

Muutosten suurimmat haasteet ovat Kivipellon paikkaaminen ja kotiutukset. Pitkänen on suurlupaus, muta nyt hänen pitäisi täyttää viime vuodet lukkarimarkkinoita Juha Puhtimäen kanssa hallinneen Kivipellon saappaat. Tehtävä ja sen mukana tuomat paineet ja kokonaisvaltainen vastuu ovat sellaisia rasteja, että Pitkästä testataan ensi kaudella tosissaan.

Kivipellon ja Meriläisen mukana joukkueesta lähtee 99 juoksua. Monttu on iso ja sen täyttäminen vaatii varsinkin Wahlstenilta ehjää ja onnistunutta kautta. Wahlstenin vahvuus on siinä, että hän on potentiaaliltaan jopa yksinään 100 juoksun jokeri. Toinen valttikortti on Latvala, jolle on saatava ensi kaudella lisää tilanteita. Käytännössä se edellyttää Latvalan siirtämistä pääkotiuttajan paikalle neloseksi. Jos Wahlsten pelaa vahvan kauden, kaksikko voi yhdessä repaleisen avauskauden Kouvolassa pelanneen Teemu Nikkasen kanssa tahkota helposti yli 150 juoksua.

Muutosten jälkeen jää edelleen se kysymys, miten Haimi rakentaa ensi kaudella sisäpelin. Tämän kauden opetus oli, että Haimin on tehtävä sisällä ennen muuta kaksi asiaa: selkeytettävä roolitus ja lopetettava veivaaminen sekä pelattava aidosti ja oikeasti koko kausi kahdella kärjellä. Vaikka Hacklinin lähtö on vaihtotilannepelaamisen kannalta menetys, Kouvolan rahkeet riittävät edelleen helposti kahdella kärjellä pelaamiseen varsinkin, jos Haimi uskaltaa viimeinkin luottaa 100-prosenttisesti Luoman veljeksiin myös sisällä. Potentiaalia veljeksillä on suurempiikin rooleihin.

Ulkona Pitkäsen lisäksi toinen kysymysmerkki on takakenttä. Siinäkin tilanteen rauhoittaminen tekisi hyvää, varsinkin, kun Valtteri Hämäläinen on Superin TOP3-koppari ja Mäentaustasta on kasvanut varma kakkoskoppari.

Kysymys

Kouvolan ja kouvolalaisen pesäpalloyleisön kannalta suurin tämän hetken kysymys on, milloin Kouvolan nyt jo 46 vuotta jatkunut mestaruuden odotus päättyy? Päättyykö se Haimin ja tämän joukkueen aikakaudella vai jatkuuko odotus edelleen?

Kouvolalla oli tällä kaudella joukkue, jolla olisi voitu voittaa mestaruus – ja sillä on ensi kaudellakin joukkue, jolla on siihen mahdollisuus. Toki Vimpeli on tämänhetkisessä näkymässä sarjan vahvin joukkue, mutta Kouvolalla on kaikki mahdollisuudet loppuottelupaikkaan ja sitä kautta myös Suomen mestaruuteen.

Se vaatii kuitenkin koko joukkueelta ja ennen kaikkea Haimilta toisenlaista onnistumista kuin tällä kaudella. Runkosarjassa on otettava sellaiset asemat, että niistä voidaan ponnistaa loppuotteluun asti ja loppuottelusarjassa on oltava täydessä vireessä.

Kouvolan kannalta suurempi ja kauaskantoisempi kysymys on tulevaisuus ja se, millaisen identiteetin seura se haluaa jatkossa olla.

Kouvola on tehnyt vahvaa juniorityötä ja teoriassa se voisi tehdä saman suuntaisen strategisen linjauksen kuin Vimpeli, joka voitti Suomen mestaruuden omien junioreidensa päälle rakennetulla nuorella joukkueella.

Ensimmäinen kysymys on toki se, miten korkealle Kouvolan junioreiden taso riittää, mutta yhtä oleellista, ellei jopa oleellisempaakin, on seurajohdon tahtotila? Vaikka joukkueeseen on alettu ajaa omia junioreita, Kouvola oli pitkään ja on vieläkin ostojoukkueen maineessa? Jatkuuko sama linja vai uskalletaanko Kouvolassa muuttaa strategiaa radikaalimmin?

Siinä Kouvolassa riittää juniorijoukkueiden hyvästä menestyksestä huolimatta miettimistä – kuten siinäkin, kuka korvaa pelinjohtajana vuoden päästä Iiro Haimin.