Lähtö tuli – Marcelo Bielsa hukkui Leedsin päävalmentajana omaan miekkaansa

Marcelo Bielsa johti Leedsia viimeisen kerran lauantaina 0-4-kotitappiossa Tottenhamia vastaan.

JalkapalloValioliiga

Lähtö tuli – Marcelo Bielsa hukkui Leedsin päävalmentajana omaan miekkaansa

Marcelo Bielsan ja Leedsin tiet eroavat. Joel Perovuon mukaan Bielsa kaatui - loukkaantumisten lisäksi - oman ehdottomuuteensa.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 27.2.2022 | KUVAT All Over Press

Valioliigassa pahaan syöksykierteeseen ajautunut Leeds on erottanut päävalmentaja Marcelo Bielsan. Leeds ilmoitti asiasta sunnuntaina.

Leeds on ajautunut viimeisten viikkojen aikana mukaan putoamistaisteluun. Joukkue on saalistanut kuudesta edellisestä ottelustaan vain yhden pisteen ja se on enää kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Kaiken lisäksi Leeds on pelannut kaksi ottelua enemmän kuin viivan alla oleva Burnley.

Bielsa nimitettiin Leedsin päävalmentajaksi kesällä 2018. Hän nosti Leedsin toisella kaudellaan Championshipista Valioliigaan. Leeds sijoittui hänen johdollaan viime kaudella yhdeksänneksi. Tämä kausi on ollut kuitenkin paha pettymys ja lauantainen 0–4-kotitappio Tottenhamille oli viimeinen niitti Leedsille.

66-vuotiasta argentiinalaista pidetään yhtenä maailman johtavista jalkapallovalmentajista. Hänet tunnetaan rohkeasta ja erittäin kuluttavasta pelityylistään sekä vaativasta ja raskaasta johtamistyylistään.

ElmoTV:n jalkapalloasiantuntija Joel Perovuo katsoo, että yksi keskeinen syy Bielsan kaatumiseen Leedsissa oli Bielsan ehdottomuus.

”On helppo sanoa, että numeroiden valossa ongelma oli vuotava oma pää. Leeds on päästänyt tällä kaudella 2,3 maalia ottelua kohde, mikä on Valioliigan korkein lukema ja lukemana totta kai karu ja kestämätön. Mutta isommassa kuvassa Bielsa kaatui  omaan ehdottomuuteensa. Pelaajat eivät missään pelin vaiheessa kyenneet enää suoriutumaan ”El Locon” vaativan pelisysteemin edellyttämällä tasolla. Tämä johti moniin ongelmiin ja hyviä tuloksia ja parhaimmillaan näyttävää jalkapalloa tuottanut systeemin mureni palasiksi”, Perovuo sanoo.

”Bielsan Leedsille oli tyypillistä, että pelaajat juoksivat otteluissa isoja kilometrejä. Viime viikkoina joukkue alkoi kuitenkin näyttämään loppuun palaneelta ja alistuneelta. Voitot vuoden alussa Burnleysta ja West Hamista antoivat vielä toivoa paremmasta, mutta bensa vaan alkoi yksinkertaista loppua jaloista.”

”Leeds pelasi viime kaudella nousijajoukkueena loistavan kauden, mutta tällä kaudella he ovat törmänneet nousijoille tyypilliseen toisen kauden ”kiroukseen”. Hyvin menneen ensimmäisen kauden jälkeen unelmat ja toiveet muuttuvat odotuksiksi ja altavastaajan rooli on mennyttä. Henkinen kuorma on näin myös aivan eri tasolla.”

”Lisäksi joukkuetta ovat tänä vuonna vaivanneet myös avainpelaajien poissaolot, mikä sekin on näkynyt isosti Leedsin suorituksissa. 17 liigamaalia viime kaudella iskenyt hyökkääjä Patrick Bamford on ollut suurimman osan kautta loukkaantuneena. Bamford on pelannut vasta kuusi liigaottelua ja tehnyt niissä kaksi maalia. Keskikenttäpelaaja Kalvin Phillipsin loukkaantuminen viime vuoden lopussa oli viimeinen niitti Leedsin kannalta. Joukkueesta ei ole löytynyt laadukkaita korvaajia avainkaksikolle.”

”En siksi vetäisi liian pitkälle vedettyjä johtopäätöksiä Bielsan uran loppumisesta huipulla. Enemmänkin olisi kiinnostavaa nähdä Bielsa jonkun ykköskorin seuran peräsimessä”, Perovuo sanoo.