Mansen kohuhankinta palaa pohjoisen mutkan jälkeen takaisin Imatralle

Tommi Piirainen palaa tuttuun punaiseen paitaan vuoden tauon jälkeen.

Pesäpallo

Mansen kohuhankinta palaa pohjoisen mutkan jälkeen takaisin Imatralle

Lyöjäjokeri Tommi Piirainen palaa vuoden harharetkien jälkeen Imatralle. Pekka Arffmanin mukaan IPV on ainoa oikea koti Piiraiselle.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 31.8.2022 | KUVAT Imatran Pallo-Veikot

Imatran Pallo-Veikot kertoi hankkineensa takaisin lyöjäjokeri Tommi Piiraisen vuoden mittaisella sopimuksella. Pekka, millaisen pelaajan Imatra saa?

Mielenkiintoisen ja arvaamattomat. Piirainen pelasi toissa kesänä erinomaisen kauden Imatralla ja löi 50 juoksua. Sen jälkeen edessä oli kohuttu siirto Manseen, josta Piirainen passitettiin jo talvella Kempeleeseen, jossa hänen vastuunsa jäi myös vähäiseksi.

Tässä mielessä Piirainen on hankintana arvaamaton. Jos IPV pystyy kaivamaan esille samanlaisen Piiraisen kuin toissa kaudella, silloin kysymyksessä voi olla nappihankinta – mutta tässä vaiheessa kukaan ei pysty ennakoimaan, missä iskussa hänen on ensi kesänä.

Piirainen on potentiaaliltaan lahjakas lyöjä, kuten toissa kausi osoitti. Hän on myös lyöjänä todellinen ”jokerikortti”, sillä hän pystyy lyömään kovaa ja vaarallisesti eri puolille kenttää. Ulkokenttä ei voi olla milloinkaan varma, mitä sieltä tulee ja siksi ulkokenttä ei voi olla yhtään torkuksissa Piiraisen kanssa – olettaen, että hänen lyöntinsä on muuten jiirissä.

Rangers vs Astros. Joensuu vs Vimpeli. Baseball and pesäpallo. Bet now at LeoVegas!

Imatran kannalta Piiraisen arvoa nostaa se, että hän voi yhdellä lyönnillä silpaista jaksovoiton, sillä hänen mailassaan on koko ajan läpilyönnin uhka ja mahdollisuus.

Piiraisen siirto Manseen on yksi viime vuosien erikoisimmista siirroista pesäpallossa. Mitä ihmettä Mansessa tapahtui?

Piirainen on eräänlainen luonnonlapsi, jota on vaikea istuttaa mihinkään muottiin tai saada marssimaan muun rivistön kanssa samaan tahtiin. Imatralla häntä toissa kaudella ymmärrettiin, mutta Mansessa ei.

Enemmän minua ihmetytti Piiraisen Manse-siirrossa se, että miksi hänet ylipäätään hankittiin Manseen, sillä ei Piirainen mihinkään muuttunut Tampereelle muuttaessaan. Imatralla tiedetään, millainen Piirainen on ja IPV on varmasti hänelle tässä kohtaa uraa paras mahdollinen koti, vaikkei hän IPV:n kasvatti olekaan.

Ja tähänhän myös IPV uskoo. He uskovat, että he saavat Piiraiselta taas sen 40-50 juoksua, jolloin Piirainen muodostaisi Kouvolan kakkosjoukkueesta hankitun Atte Brandtin kanssa varsin kelvollisen lyöjäjokerikaksikon.