Liigan puolivälierien floppeja Kärppiä ja Ilvestä yhdistää yksi seikka

Yksi kuva kertoo kaiken. Eemeli Suomen ja Ilveksen kausi on paketissa.

JääkiekkoLiiga

Liigan puolivälierien floppeja Kärppiä ja Ilvestä yhdistää yksi seikka

Liigan pudotuspeleissä kohtaavat erilaiset pelifilosofiat, arvioi Juuso Kokkonen.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 23.4.2021 | KUVAT All Over Press

Juuso , olet seurannut tarkalla silmällä Liigan pudotuspelejä. Kaksi puolivälieräsarjaa on jo saatu maaliin. Miltä peli on näyttänyt käynnissä olevissa pudotuspeleissä?

Paremmalta kuin odotin. Hyvät ovat olleet hyviä, ja on joukossa toki muutama selvä epäonnistuminenkin. Mutta yleisesti pelin taso on ollut hyvä ja noussut reilusti runkosarjasta, jossa tunnelma oli toisinaan enemmän tai vähemmän pelien pelaamista alta pois.

Ennen kaikkea pelillisesti mielenkiintoa tuo se, että pudotuspeleissä on nyt joukkueita, jotka lähestyvät peliä melko erilaisin lähtökohdin ja ovat uskaltaneet myös pudotuspeleissä pysyä filosofiassaan.

Mitä tarkoitat tuolla tarkalleen?

Peli on aina tietysti suhteessa vastustajaan, mutta kyllä joukkueiden pelaamisesta löytyy sellainen punainen lanka, mitä kaukalossa pyritään tekemään ja joukkueet tekevät omaa juttuaan laadulla. Niissä ydinajatuksissa on eroja, ja siinä kytee näiden pudotuspelien dynamiikka.

On TPS:n äärimmäistä tempopeliä, HIFK:n irtokiekkolätkää. Sitten Lukko pelaa pitkälle hiottua kiekkokontrollia ja hyökkää positionaalisen edun kautta. KalPa pelaa vauhtieron, dynaamisten etujen peliä. Tappara on löytänyt kevään identiteettinsä vähemmän yllättäen puolustamisesta ja vastustajan etenemisen estämisestä.

Ilves ja Kärpät tippuivat suoraan otteluvoitoin 3–0. Mitä sanot näiden joukkueiden otteista pudotuspeleissä?

Kärpät on melko läpipuhkottu pelillisesti, joten en tartu siihen sen tarkemmin. Kärpät oli hämmentävän huono. Oululaisilla ei ollut muuta tarjottavaa kuin Mikko Mannerin itsesääli.

Ilves oli yllättävän vaisu Lukkoa vastaan, vaikka toki jymypaukun joukkue olisi tarvinnut. Ehkä Ilveksessä näkyi lopulta se, että kauden aikana paketti meni uusiksi, kun läjä NHL-miehiä lähti. Paketti kyllä kasattiin, mutta siinä oli valtava ero, kun vastassa oli puolivälierissä Lukko, joka on tehnyt omaa juttuaan neljä kautta.

Kärpillä oli itse asiassa hieman sama asetelma, jos nyt vielä kuitenkin palaan oululaisiin. Kärpät vaelteli runkosarjan, ja nyt vastassa oli HIFK, joka on pelannut aika systemaattisesti samalla idealla Jarno Pikkaraisen aikakauden ajan. Tulos oli tyly.

Eli kyllä sillä, miten runkosarjassa joukkueen pelaamista kehitetään ja miten selvä ote säilyy, on valtava merkitys.

Entä Tappara? Eikö sekin hieman hoiperrellut runkosarjassa, etenkin syksyllä?

Se on totta, ja siinä mielessä Tappara on kysymysmerkki. Mutta tulee huomioida, että kyllä siellä Tapparalla on olemassa se DNA, joka iskee väkisin esiin, kun pudotuspelit käynnistyvät. Miten he puolustavat maalinedustaa ja ottavat hyvin ajoitetulla keskialueen trapilla vauhdin pois. Se on Tapparaa, ja se on toiminut nyt melko hyvin KalPaa vastaan, joka haluaa hyökätä ja pysyä kiekossa.

Nyt Tappara on toki hyötynyt vielä siitä, että KalPa ei osannut tehdä maaleja.

Lukko vei Ilveksen puhtaasti 3–0, vaikka antoikin ajoittain Ilvekselle siimaa ja päästi sitä mukaan otteluihin. Näetkö, että Lukko on kuitenkin yhä suurin mestarisuosikki?

On, ehdottomasti. Siitä ei ole kahta sanaa.

Haluatko perustella tätä teesiäsi?

En varsinaisesti, mutta perustelen silti. Sanotaan, että jos Lukolla nyt tuli joku musta minuutti Ilvestä vastaan, niin se on isossa kuvassa aika pieni asia. Kun Lukossa on jauhettu samaa pelitapaa neljä kautta, se on ollut pelillisesti sarjan paras joukkue 1,5 vuotta, organisaatio toimii kauttaaltaan pelaajahankinnoista lähtien huippu-urheilun vaatimalla perusteellisuudella ja laadukkuudella sekä joukkue voittaa puolivälierissä sarjansa 3–0, niin kyllä, Lukko on suurin mestarisuosikki yhä.