Logiikan ääni kertoo, että Mo Salah lähtee kesällä Saudiliigaan, mutta Kevin De Bruyne ei

JalkapalloSaudiliigaValioliiga

Logiikan ääni kertoo, että Mo Salah lähtee kesällä Saudiliigaan, mutta Kevin De Bruyne ei

Jättääkö Mohamed Salah kesällä Liverpoolin ja siirtyy Saudiliigaan? Jukka Röngän mukaan jättää ja siirtyy.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 2.3.2024 | KUVAT Ank Kumar

Englannissa spekuloidaan Liverpoolin Mohamed Salahin siirrolla Saudi-Arabian Pro-liigaan. On jopa väitetty, että Salah olisi jo tehnyt sopimuksen saudiseuran kanssa ensi kaudeksi. Jukka, onko Salah siis lähdössä Liverpoolista?

Tämä uusin kohu syntyi siitä, kun Valioliigassakin pelannut entinen Egyptin maajoukkuehyökkääjä Mido kertoi, että Salah olisi tosiaankin tehnyt ensi kaudeksi sopimuksen saudiseuran kanssa. Mido ei kuitenkaan paljastunut, minkä seuran kanssa Salah olisi tehnyt sopimuksen.

Kysymys kuuluu, kuinka luotettava Midon tieto on. Hän on Salahin tavoin itsekin egyptiläinen ja periaatteessa hänellä saattaa olla sellaista tietoa, jota muualla ei ole. Toisaalta esimerkiksi tunnettu siirtoguru David Ornstein totesi haastattelusessiossaan The Athleticissa, että hänen tietojensa mukaan ainakaan mitään sopimusta ei olisi vielä tehty.

Vaikka jalkapallossa tapahtuukin paljon käsittämättömiä siirtoja, tässä tapauksessa monet logiikan palaset ovat kohdillaan.

Salah täyttää kesällä jo 32 vuotta, joten jäljellä olevien pelivuosien määrä on rajallinen. Salahin kohdalla jäljellä olevat pelivuodet tarkoittavat huipulla pelaamisen lisäksi rahantekovuosia.

Al Ittihadin väitettiin tarjonneen viime kesänä Salahille vajaan 150 miljoonan euron vuosipalkkaa, kun hänen nykyinen sopimuksensa Liverpoolin kanssa on reilut 20 miljoonaa euroa vuodessa. Jos hän saisi nyt samassa suuruusluokassa olevan tarjouksen, hän ansaitsi Saudi-Arabiassa joka vuosi noin 130 miljoonaa euroa enemmän kuin jatkamalla Liverpoolissa.

Veikkaan, että Salah kumartaa rahaa, mikä on täysin ymmärrettävää hänen iässään.

Myös Liverpoolin kannalta siirrossa olisi oma logiikkansa. Salahin nykyinen sopimus loppuu kesällä 2025, jolloin hän pääsisi siirtymään Saudiliigaan ilmaiseksi. Nyt Liverpool voi ainakin pyytää hänestä 100 miljoonan euron suuruusluokassa olevaa siirtosummaa.

Eli yksi vuosi lisää Salahia vai 80-100 miljoonaa euroa rahaa, joilla Salah voitaisiin korvata? Ei liene kovin vaikea päätellä, etteikö Liverpool myisi näillä ehdoilla kesällä Salahia. Tilanne muuttuisi vain, jos Salah tekisi vähintään kesään 2026 ulottuvan uuden sopimuksen Liverpoolin kanssa. Muussa tapauksessa Salah lähtee kesällä.

Entä Kevin De Bruyne?

Siinä muuttujat ovat samanlaiset, mutta tapaus on silti oma tapauksensa.

De Bruyne täyttää kesällä 33 vuotta ja hänen nykyinen sopimuksensa Manchester Cityn kanssa ulottuu Salahin tavoin kesään 2025. Manchester City ja De Bruyne joutuvat siis ratkaisemaan, jatketaanko De Bruynen sopimusta vai rahastetaanko De Bruyne kesällä.

Jos katsoo De Bruynen viime viikkojen esityksiä, en olisi yllättynyt, jos De Bruynelle sorvattaisiin uusi jatkosopimus.

Vaikka De Bruyne saisi heittämällä yli 100 miljoonaa euroa suuremman vuosipalkan saudikentillä, hän on sisäpiirilähteiden mukaan indikoinut, ettei häntä ja hänen perhettään houkuttaisi muuttaa Saudi-Arabiaan. Salahilla samanlaista kynnystä ei ole, sillä Egyptissä ja Saudi-Arabiassa valtaosa väestöstä ovat Salahin tavoin muslimeja.

De Bruynen kohdalla on puhuttu siirrosta MLS:ään, mutta ehkä se ei ole vielä ajankohtainen. Pidän siksi todennäköisenä, että De Bruyne tekee vuoden tai kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa ja hän siirtyy MLS:ään vuosi ennen tuon sopimuksen päättymistä eli joko kesällä 2025 tai 2026.

Saudiseurojen uskotaan edelleen houkuttelevan tähtipelaajia, vaikka kaikki pelaajat eivät ole olleetkaan tyytyväisiä siirtoonsa Saudiliigaan. Ketkä ovat kuumimmat nimet Saudiliigan kesän siirtoikkunassa?

Todennäköisimmät siirtyjät ovat edelleen yli kolmekymppiset nimekkäät pelaajat, joilla on enää rajallinen aika tehdä urallaan rahaa.

Tällaisia pelaajia ovat muun muassa Real Madridin Luka Modric, Manchester Unitedin Casemiro, Arsenalin Thomas Partey, Newcastlen Miguel Almiron, vaatimattoman kauden AS Romassa pelannut Chelsea-laina Romelu Lukaku ja ehkä jopa Liverpoolin Thiago Alcantara.

Saudiseurat tavoittelevat toki itsekin tiettyjä pelaajia, mutta on vaikea uskoa, että esimerkiksi Bruno Fernandes tarttuisi ainakaan vielä saudien houkutuksiin. Paljon todennäköisimpiä hankintoja Manchester Unitedista ovat Anthony Martial, Donny van de Beek, Jadon Sancho ja miksei myös kaikkien rakastama Antony.

Uskon joka tapauksessa, että saudiseurojen vetovoima jatkuu entisellään, vaikka esimerkiksi Jordan Henderson löi rukkaset tiskiin puolen vuoden jälkeen ja siirtyi Ajaxiin.

Kysymys on toki rahasta, mutta me näemme usein rahan vain ahneuden kautta. Luin juuri Arsenalin entisen pelaajan Alex Songin tilityksen, miksi hän siirtyi kesällä 2012 Barcelonaan, vaikka tiesi, että hänellä on joukkueessa hyvin marginaalinen rooli vaihtopelaajana.

Song sanoi suoraan, että sopimus Barcelonan kanssa teki hänestä miljonäärin, mikä tarkoitti, että hän pystyi niiden miljoonien turvin takaamaan perheelleen ja koko suvulleen ”paremman” elämän Kamerunissa. Mikä sitten on niin sanottu parempi elämä, on jokaisen arvioitavissa, mutta Song kuitenkin laittoi omassa arvomaailmassaan perheensä ja sukunsa sen edelle, pelasiko hän Arsenalin avauksessa vai jämäminuutteja vaihtomiehenä Barcelonassa.

Näin ajattelee myös moni Saudi Arabiaan siirtyvä pelaaja. Kysymys ei välttämättä ole aina ahneudesta, vaan siitä, miten raha vaikuttaa perheen ja jopa koko suvun tulevaan elämään, kuten Songin tapauksessa.