Elämässä on ironinen viisaus lääkkeestä, joka oli niin vahva, että se paransi kyllä sairauden, mutta tappoi samalla potilaan.

Englannin Valioliigassa ollaan ajautumassa samanlaiseen dilemmaan. Tai itse asiassa on jo ajauduttu.

Kun jalkapalloon alkoi virrata tähtitieteellisiä rahasummia Roman Abramovitšin kaltaisilta upporikkailta omistajilta ja Lähi-idän öljyvaltioista, jalkapalloviranomaisten oli pakko tehdä jotain jottei jalkapallo olisi muuttunut taloudellisten leikkikalugangstereiden temmellyskentäksi.

Jalkapalloviranomaisten vastalääke oli kulurajoitukset. Euroopan jalkapalloliitto UEFA löi omat kuluraaminsa eurocupeihin ja kansalliset liigat omansa.

Kysymys ei ole ollut mistään lumelääkkeestä.

Barcelona joutui kesällä 2021 luopumaan kaikkien aikojen rakkaimmasta lapsestaan Lionel Messistä, kun La Liga teki selväksi, ettei Messin rekisteröiminen uutta kautta varten menisi läpi Barcelonan taloudellisten ongelmien vuoksi. Camp Noulla itkivät elokuussa 2021 Barcelonan kannattajat, seurajohto ja Messi itse.

Englannin Valioliigassa Evertonilta vähennettiin viime kaudella kuusi ja Nottinghamilta neljä pistettä seurojen ylitettyä Valioliigan kulurajoitukset kolmen edellisen kauden aikana.

***

Ajatus kulurajoituksista oli hyvä ja välttämätön, mutta lääkkeellä on ollut rajuja sivuvaikutuksia.

Niistä yksi on ollut seurojen tuloerojen voimakas kasvaminen. Toki tuloerot ovat kasvaneet jalkapallossa muutenkin viimeisen 20-30 vuoden aikana tapahtuneen hurjan taloudellisen kasvun seurauksena, mutta nyt tilanne on eskaloitumassa vaaralliseen suuntaan.

Käytännön tasolla tämä tarkoittaa seurojen jakautumista entistä selvemmin ultrasuperrikkaisiin, rikkaisiin ja vähemmän rikkaisiin seuroihin.

Englanti on kehityksestä kuvaavin esimerkki.

Englantilaisen jalkapallon yksi hienoimmista piirteistä oli aiemmin se, ettei sarjoissa pelattu yleisen hokeman mukaan koskaan ennakolta selviä otteluita.

Englannin ylimmän sarjatason tasaisuutta kuvasi se, että yhden kauden piste-ennätys Valioliiga-ajalle tultaessa oli Leedsin kaudella 1968-69 saavuttama 67 pistettä.

Tuohon aikaan sarjassa pelattiin 42 ottelua ja voitosta sai vain kaksi pistettä, mutta ennätyksen korjaaminen nykyisellä laskutavalla ei muuta tilannetta: Leeds olisi kolmen pisteen ja 38 ottelun aikakaudella voittanut mestaruutensa laskennallisesti 85 pisteellä.

Manchester City voitti kaudella 2017-18 Valioliigan mestaruuden 100 pisteellä – eli se menetti kauden aikana 38 ottelussa vain 14 pistettä. Vuotta myöhemmin liigamestaruuden voittaminen vaati 98 pisteen kautta, sillä kakkoseksi jäänyt Liverpool ylsi samalla kaudella 97 pisteeseen.

***

Nottinghamin menestys tällä kaudella näyttää ja maistuu upealta, mutta kysymys on todellisuudessa samanlaisesta illuusiosta, joka heitti Leicesterin kaudella 2015-16 sensaatiomaisesti liigamestariksi.

Leicester pystyi leijumaan pilvissä muutaman kauden, mutta putosi toissa kaudella Valioliigasta ensimmäisen kerran ja toinen kerta on edessä tällä kaudella.

Nottingham sai jo viime kaudella kulurajoitusten ylittämisestä pisterangaistuksen. Mahdollinen selviytyminen Mestarien liigaan olisi sille merkittävä taloudellinen ruiske, mutta sen painoluokkaa yhden tai kahden kauden hyvä menestyminen ja selviytyminen kerran tai kaksi Mestarien liigaan ei muuttaisi – eikä sitä muuta se, että seuralla on takanaan upporikas omistaja, kreikkalainen laivanvarustaja ja mediamoguli Evangelos Marinakis.

***

Sama pätee myös Newcastleen.

Se voitti sunnuntaina ensimmäisen ison pokaalinsa 70 vuoteen ja Tynesidella juhlitaan voittoa koko kevät. Newcastlella on myös maailman rikkaimmat omistajat, Saudi-Arabian kuningashuoneen omistama Public Investment Fund, PIF, mutta totuus on silti se, että jos Newcastle ei selviydy ensi kaudeksi Mestarien liigaan, sen on käytännössä pakko myydä kesällä joukkueen suurin tähti, ruotsalainen Alexander Isak.

Isakin hinnaksi on arvioitu 150 miljoonaa puntaa eli lähes 180 miljoonaa euroa. Englannissa Isakin voisi taloudellisten kulurajoitusten puitteissa ostaa kesällä käytännössä vain kolme seuraa – Arsenal, Liverpool ja Tottenham, joista Tottenhamiin siirtyminen tuskin on Isakille itselleen vaihtoehto.

***

Valioliigan kärjessä olevan illuusion on mahdollistanut se, että neljä perinteistä jättiseuraa on pelannut karkeasti alle oman tasonsa. Manchester United ja Tottenham ovat olleet katastrofaalisen heikkoja ja Manchester City ja Chelsea ovat olleet myös tuuliajolla.

On väistämätöntä, että Manchester City, Manchester United, Chelsea ja Tottenham saavat korjattua kurssinsa eikä niiden nousemista Valioliigan kärkisijoille pitkällä tähtäimellä pysäytä mikään.

Niiden – kuten myös Arsenalin ja Liverpoolin – vahvuus on siinä, että seurojen tulot ovat vakaalla pohjalla. Kaikki kuusi seuraa olivat Deloitten uusimmassa Money Leaguessa maailman rikkaimpien seurojen TOP10:ssä.

Newcastle ja Aston Villa eivät ole toivottoman kaukana, mutta niiden on vaikea juosta taloudellisesti kiinni kärkiseuroja.

Menestys nostaisi tv-tuloja, samoin Mestarien liigassa pelaaminen – mutta suurin ja vaikeimmin kiinni otettava ero tulee kaupallisten tulojen ja ottelupäivän tuottojen kautta. Siksi ei ole yllätys, että Manchester United ja Newcastle ovat rakentamassa kokonaan uuden stadionin ja Aston Villakin on laatinut suunnitelmat Villa Parkin uudistamisesta.

Nyt erot ovat kuitenkin armottomat. Newcastlen kaupalliset ja ottelupäivän tuotot ovat Deloitten analyysin mukaan 156 miljoonaa euroa kaudessa ja Aston Villalla 95 miljoonaa euroa, kun Manchester Citylla vastaavat tuotot ovat 495 miljoonaa euroa ja jopa Tottenhamilla 420 miljoonaa euroa kaudessa.

***

Aston Villa ja varsinkin Newcastle voisivat helposti kuroa kärkiseurojen eroa kiinni omistajiensa rahoilla, mutta nykyjalkapallossa rahalla on kahdet kasvot:

On se, raha, jota perinteisesti kutsutaan rahaksi, ja on raha, joka todellisuudessa on kulurajoitusten limiittejä – siis sitä rahamäärää, jonka seurat voivat käyttää joukkueen palkkoihin, pelaajasiirtoihin ja muihin jalkapallotoimintaan suoraan liittyviin kuluihin.

Valioliigassa seurat voivat tällä hetkellä vetää kyseiset kulut kolmen vuoden jakson aikana 105 miljoonaa puntaa pakkaselle siten, että operatiiviset tappiot voivat olla 35 miljoonaa puntaa, minkä lisäksi seurojen omistajat voivat pumpata omaa rahaa 80 miljoonan punnan verran.

Juuri tässä on Valioliigan kärkiseurojen haastajien ongelma. Mitä paremmin seurat menestyvät, sitä suuremmat niiden kaupalliset tulot ja tv-tulot ovat – ja jos niillä on vielä moderni ja riittävän suuri stadion, sitä suuremmat myös niiden ottelupäivien tuotot ovat.

Kun seura pääsee samanlaiseen kierteeseen, jossa Manchester City on viime vuodet ollut ja jollaiseen Arsenal on nyt pääsemässä, seura pääsee asemaan, jossa se rikastuu koko ajan ja karkaa yhä kauemmaksi haastajistaan.

Esimerkiksi Arsenalin sotakassan kesän siirtoikkunassa on arvioitu nousevan jopa 300 miljoonaan puntaan, kun Manchester United joutuu käytännössään rahoittamaan pelaajahankintansa pelaajamyynneillä – ja Newcastlen on myytävä Alexander Isak, varsinkin, jos se ei selviydy ensi kaudeksi Mestarien liigaan.

***

Vielä julmemmin Valioliigan taloudellinen jakautuminen näkyy Valioliigan ja Mestaruussarjan välillä.

Viime kaudella kaikki kolme sarjanousijaa putosivat sukkana takaisin Mestaruussarjaan ja joukkueista paras – Sheffield United – keräsi vain 26 pistettä, kun vielä 2010-luvulla nyrkkisääntönä oli, että sarjapaikan uusiminen vaatii 35-38 pistettä.

Tällä kaudella tilanne on vieläkin surkeampi. Kaikki kolme nousijaa – Leicester, Ipswich ja Southampton – ovat käytännössä jo varmoja putoajia, sillä Leicester ja Ipswich ovat jääneet viivan päällä olevasta Wolverhamptonista jo yhdeksän pistettä.

Sheffield Unitedin pistemäärää pidettiin viime kaudella hälyttävän pienenä, mutta nykyisellä vauhdilla Leicester ja Ipswich saavat kasaan vain 22 pistettä ja nyt jännitetään, tuleeko Southamptonista kaikkien aikojen surkein pääsarjajoukkue englantilaisen jalkapallon historiassa.

Tilastollisesti kaksi kautta ei ole vielä riittävä todiste siitä, että Valioliigan ja Mestaruussarjan välinen kuilu olisi revennyt – varsinkin kun kolme vuotta sitten nousseet Nottingham, Bournemouth ja Fulham ovat juurtuneet hyvin Valioliigaan ja ne kaikki taistelevat tällä kaudella eurocup-paikoista.

***

Kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että Nottingham, Bournemouth ja Fulham ovat poikkeuksia – ja viime ja tämän kauden putoamistaistelut vallitsevaa todellisuutta.

Nousijajoukkueiden kannalta haasteena on määritellä, millä riskitasolla ne lähtevät tavoittelemaan sarjapaikkansa säilyttämistä.

Englannissa on laskettu, että nykyisten kulurajoitusten puitteissa nousijaseuran pitäisi rakentaa strategiansa siten, että se hyväksyy putoamisen takaisin Mestaruussarjaan kahden ensimmäisen nousun jälkeisellä kaudella ja vasta kolmannen nousun jälkeen se voi realistisesti tavoitella juurtumista Valioliigaan.

Näin toimi Teemu Pukin vuosina muun muassa Norwich. Se hyväksyi suosiolla sen, että Valioliigassa ei välttämättä säilytä ensimmäisen tai toisen nousun jälkeen. Kun kolmatta sarjanousua ei tullut Norwich vajosi nopeasti Mestaruussarjassa keskitason seuraksi.

***

Nousijajoukkueiden haastavan logiikan voi rikkoa vain kikkailemalla kulurajoitusten kanssa ja silloinkin seuran omistajalla pitäisi olla kukkarossaan vääntöä tai siten, että seura onnistuu löytämään poikkeuksellisen managerin ja onnistumaan täydellisesti pelaajahankinnoissa, kuten Bournemouth on tehnyt.

Nottngham on taas esimerkki suurista riskeistä ja rikkaasta omistajasta – ja hyvästä tuurista. Forest oli kahdella edellisellä kaudella hurjasta pelaajarumbastaan huolimatta lähellä putoamista. Kurssi muuttui vasta, kun seura palkkasi viime kesänä managerikseen Wolverhamptonista, Tottenhamista ja Al-Ittihadista potkut saaneen Nuno Espírito Santon.

Oliko se kuitenkaan loistava valinta vai valinta, joka on osoittautunut loistavaksi – ainakin tällä kaudella.